Seksuaalisuus

Syy, miksi seksi muuttuu latteaksi alkuhuuman jälkeen

Syy, miksi seksi muuttuu latteaksi alkuhuuman jälkeen

Been there? Itse koin saman kaavan kolmessa ensimmäisessä pitkässä suhteessani eli seksi muuttui latteaksi alkuhuuman jälkeen. En osannut tällöin avautua omaan feminiiniini kumppanini kanssa. Koitin epämääräisillä fyysisillä keinoilla lisätä nautintoa kun syy oli aivan muualla! Vasta henkisen heräämisen jälkeen löysin…

Naisen voima on Elämän lähde, miehen vahvuus hiljaisuus

Naisen voima on Elämän lähde, miehen vahvuus hiljaisuus

Missään muussa tilassa emme ole niin yhtä Elämän lähteen kanssa kuin hiljaisuudessa. Kaikki todellinen, kaikki rakkaus on hiljaisuudessa, jossa koemme täyttymyksemme. Siinä piilee myös naisen mysteeri, elämän tuntematon levon kohtu, miehen lohtu. Naisen vuodattaessa voimansa Elämän lähteestä miehen löytämä lepo…

Feminiini- ja maskuliinienergioiden tasapainon (t)aika on nyt

Feminiini- ja maskuliinienergioiden tasapainon (t)aika on nyt

Yksi tapa tarkastella itseämme, ihmissuhteitamme ja koko ympäröivää maailmaa on tehdä se feminiini- ja maskuliinenergioiden polariteetin kautta.  Aiheesta on välillä todella haastavaa puhua tai kirjoittaa, sillä lähes kaikilla (itseni mukaan lukien) on vahva mentaalinen representaatio siitä, että feminiinienergia viittaa naisiin…

Mistä kiihottumisesi lähtee? Pelosta ja epävarmuudesta vai täydestä turvallisuuden tunteesta?

Mistä kiihottumisesi lähtee? Pelosta ja epävarmuudesta vai täydestä turvallisuuden tunteesta?

Kiihotutko intensiteetistä, jännityksestä, pelosta, epävarmuudesta…vai turvallisuudesta ja sydämesi avoimuudesta? Tämä teksti on osittain käännös Damien Bohlerin / @evolverelating -kirjoituksesta, osittain hieman muunneltu, omiin havaintoihin ja kokemuksiini perustuvaa. Suurella osalla meistä on traumakemiaan pohjautuva opittu kaava kiihottumiseen seksuaalisuudessa. Tämä kaava itsemme…

Feminiinin seksuaalinen vallankumous on syvä sisäinen muutos

Feminiinin seksuaalinen vallankumous on syvä sisäinen muutos

Nainen, oletko oppinut luottamaan sydämesi ääneen ja kehosi viesteihin, kun on kyse rakkaudesta ja seksuaalisuudesta? Oletko ymmärtänyt, miten kulttuurinen ja/ tai uskonnollinen ehdollistumisesi sekä kiintymyssuhdetraumasi vaikuttavat seksuaaliseen toimintaasi ja kokemuksiisi? Maailmassa on paljon melua: ohjeita, vinkkejä, suosituksia, strategioita, tekniikoita, näkökulmia…

Kehoa ja seksuaalisuutta avaavat hoitomuodot – oma kokemus Janitan de-armouring -hoidosta

Kehoa ja seksuaalisuutta avaavat hoitomuodot – oma kokemus Janitan de-armouring -hoidosta

Kun haluat purkaa tunnelukkoja ja päästä parempaan yhteyteen kehosi kanssa, suosittelen omien harjoitusten (nautintoharjoitukset + tunteiden kanssa työskentely itsenäisesti tai valmentajan kanssa) lisäksi ehdottomasti myös kehollisia hoitomuotoja. Kun löydät itsellesi resonoivan hoitajan, jonka kanssa luot hyvän luottamuksen ja yhteyden, voi…

Kiinnostaako luonnollinen ehkäisymenetelmä tai raskauden suunnittelu kiertotietoisuuden avulla? Osa 1.

Kiinnostaako luonnollinen ehkäisymenetelmä tai raskauden suunnittelu kiertotietoisuuden avulla? Osa 1.

Minua on jo vuosia kiinnostanut raskauden luonnollinen ehkäisy, joka olisi aidosti luotettava ja helposti opittava. Se oli päämotivaationi, kun lähdin mukaan Niina Sunin / Hormonia.fi:n kiertotietoisuus – kurssille. Omien lasteni syntymän jälkeen olen käyttänyt ehkäisymenetelminä vaihtelevasti kondomia ja pari vuotta…

Henkilökohtainen Human Design tulkinta tukenasi oman elämäntehtäväsi ja oppiesi selkeyttämisessä!

Henkilökohtainen Human Design tulkinta tukenasi oman elämäntehtäväsi ja oppiesi selkeyttämisessä!

Kirjoitus on tehty yhteistyössä Päivi Elinan kanssa Kuvittele systeemi, joka kertoo sinulle miten intuitiosi ohjaa sinua parhaiten, mikä on sinulle paras tapa tehdä päätöksiä, tai ylipäänsä miten hyödyntää omaa uniikkia energiaasi niin, että voit elää parhainta mahdollista elämää. Tähän kaikkeen…

Kohdunkaulan ja sydämen yhteys – kun s.eksi muuttuu taivaaksi

Kohdunkaulan ja sydämen yhteys – kun s.eksi muuttuu taivaaksi

Tiesitkö, että kohdunkaulassa sijaitsee sydämen refleksologia piste? Nämä kaksi paikkaa ovat siis suoraan yhteydessä toisiinsa, ja kohdunkaulalla on samoja energeettisiä ominaisuuksia, kuin sydämellä. Jos mietitään penetratiivista seksiä, syvä penetraatio joka osuu kohdunkaulaan vaatii luottamusta, haavoittuvuutta ja avoimuutta sinun ja partnerisi…

Laadukkaat yoni-kivet, kristallisauvat ja muut seksuaaliterveystuotteet nyt PUR – kaupasta!

Laadukkaat yoni-kivet, kristallisauvat ja muut seksuaaliterveystuotteet nyt PUR – kaupasta!

Yhteistyössä tehty kirjoitus Onko sinulla jo oma ihana yoni-kivi sekä kristalli- tai lasisauva, joka tukee sun matkaa orgastisuudessa ja nautinnossa laajentumisessa?    On tärkeä suosia laatua intiimituotteissa, sillä halvat kopiotuotteet voivat mennä rikki ja lisäksi luonnonmukaiset ja sertifioidut kivilaadut eivät…

Nautintoharjoitus on uusi kauneusrutiini feminiiniin seksuaalisuuteesi!

Nautintoharjoitus on uusi kauneusrutiini feminiiniin seksuaalisuuteesi!

Kuuluuko arkeesi jo voimauttava nautintoharjoitus – rutiini? Nautintoharjoitus: Ravitsee sinua syvätasolta Tukee hermostoasi olemaan tasapainossa naisena kiireisen arjen keskellä Kytkee sinut vahvemmin feminiiniin ytimeesi Luo uutta nautinnon värähtelyä kehossasi Lisää aitoa täyttymystä ja elämäniloa arjessasi! Sivutuotteena tästä voit alkaa kokemaan…

Elina Ojaniemi: Villi raskaus ja vapaasynnytys Osa 3: Kotisynnytyksen ihanuus

Elina Ojaniemi: Villi raskaus ja vapaasynnytys Osa 3: Kotisynnytyksen ihanuus

Tämän juttusarjan tarkoitus on kertoa omasta matkastani äitiyden, raskauden ja synnytyksen maailmaan. Matka on valtavirrasta poikkeava ja toivonkin, että saat uudenlaisia ajatuksia myös raskauden ja synnytyksen omavaraisuuteen. On aika uudistaa raskaus- ja synnytyskulttuuria! Ensimmäisen postauksen tietoisesta hedelmöitymisestä voit lukea täältä….