Rakas vapaa kuuni

Olin tyttö vielä, kun kieleltäni huuhtoutui alas ensimmäinen pienin pieni pilleri,
joka tulisi
niin moneksi vuodeksi sammuttamaan sisäisen kuuni, joka vasta itsekin oli alkanut loistamaan.

Minä en edes ehtinyt kuutani tuntemaan,
kun se jo sammui.
En vuosiin saanut mahdollisuutta oppia
kuinka kaunista sen sisäisen taivaan suoma tanssi onkaan.

Pyydän syvästi anteeksi
rakas kuuni,
että jokin niin villi
ja
viisas
kuin sinä
kadotettiin
niin moneksi vuodeksi.

Rakas naisen kehoni, riisuin sinusta viisauden pillerillä,
kahdehdin kiertosi sillä,
jolloin et voinutkaan seurata kuuta vaan
folioon painettuja päiviä. Keinotekoisesti luotua varjokuvaa siitä aidosta tanssista, joka virrattaa maan voimaa naisen kehossa, kaunista ja väkevää, jossa tullaan uudelleen ja uudelleen täydeksi ja taas tyhjäksi. Onttoa sykliä joka ei pidä sisällään aidon syklin tuomaa energiaa.

Naisena olemisen yksi niin kaunis aspekti on olla oman sisäisen kuunsa ohjaama.
Herätä kuunkierron alussa eloon, juopua sen keskellä halusta, himoita ja olla mehukas, tuottelias ja täynnä voimaa, sitten hiljalleen kääntyä sisäänpäin, kaivata hentoutta ja rauhaa. Kuukausittain tätä samaa ja silti jokaisella kerralla uniikkia rytmiä noudattaen.

Sen sijaan pillerin tahdittaessa rytmiä vuodesta toiseen syvä osa naiseutta jää naiselle itselleen ehkä ainiaaksikin vieraaksi asiaksi.

Kuinka riipivää, että juuremme ovat niin sokaistuneesti katkaistu, että maalaamme piiloon kuun koristaman sisäisen maisemamme jättäen jäljelle alati samana toistuvan värittömän kuvan.

Että on naisia, jotka eivät vuosiin – ehkä koskaan, tosissaan tunne tällä tavoin itseään ja kuutaan.

Mutta onneksi tuli aika kun ymmärsin. Kun vapautin kuuni keinotekoisista välineistä ja opin todella kuulemaan sitä.
Kuinka se saa nyt loistaa sen täydessä voimassa, maalata sisäisen taivaan kauniilla väreillään ja vapauttaa minut nauttimaan tästä voimallisesta osasta olla nainen.

Jaan paljon sisältöä Ilon voiman -somesivuilla ♡ Instagram ja Facebook Ilon voima.

Jos haluat työskennellä kanssani esimerkiksi 1:1 ohjauksen muodossa, löydät lisätietoa palveluistani tiiamariel.com

Samankaltaisia ​​artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.