Seksikäs mama
Eilen toteutin yhden lempiasioistani ja menin yksin pitkälle hartaalle cappuccinolle. Liikkuessani moneen otteeseen paikaltani huomasin useita intensiiviseltä tuntuvia katseita vastakkaiselta sukupuolelta, jotka kohdistuivat vatsaani.
Koin tämän hieman hämmentävänä ja ajattelin, että miehillä ei ainakaan todennäköisesti ole treffikutsut mielessä kun on kyse tilassani olevasta naisesta. Ei ainakaan yleensä. Silti jäin miettimään seksikkyyttä ja sen kokemista raskauden aikana.
Oli ihana ja jännä huomata se, että tunsin valtavaa ylpeyttä ja rakkautta vatsaani kohtaan. Oloni sen kanssa on usein suorastaan juuri seksikäs ja viehkeä. Ei vaadi raskautta tuntea itseään naiselliseksi, mutta se kohdallani jollain tavalla tuo siihen miellyttävää lisää.
Sisälläni kasvaa ihminen, minä kannan sitä ja tulen synnyttämään hänet. Kehoni on hyvin herkässä, mutta yhtä aikaa vahvassa tilassa. Se kantaa babyä ja osaa tehdä sen mitä se kaikki vaatii. Tämän voi tehdä vain naisen keho ja miehellä on ihan eri tehtävä.
Toisaalta juuri kehoni tämän hetkinen erityinen herkkyys tuo siihen vielä lisää aistillisuutta. Naiset kokevat raskauden hyvin eri tavoin ja eri vaiheissa se tuntuu myös erilaiselta. Itse tunnen valtavan seksuaalisen energian virtaavan kehossani vähintään yhtä paljon kuin ennen raskautta.
Kehoni on enemmän elossa kuin koskaan ja tunnen niin hyvän kuin pahan olon siinä vahvemmin kuin milloinkaan. Babyn liikkeet tuntuvat ihanilta, toisaalta säryt ja kivutkin lamauttavilta. Kosketus tai vaikkapa silitys yltää jokaiseen soluuni asti ja saa suorastaan kehräämään.
Toisaalta keho ilmoittaa heti jos jokin asia ei ole sille hyväksi. Se on valppaampana kuin ikinä aikaisemmin ja osaa kertoa täysin uudella tasolla omista tarpeistaan.
Parisuhteeni päätyttyä en pääse kokemaan näitä herkistyneitä tunteita kehossani sen kautta, mutta voin silti nauttia niistä. Seksikkyys on mielestäni energia, joka tulee kehosta sisältä päin niin kuin koko seksuaalienergia yleensäkin.
Se on aistillisuutta, virtaavuutta ja läsnäoloa kehossa, sekä elämässä yleensä. Se tuo mukanaan niin kivun kuin nautinnonkin sen kaiken hyväksymisen kautta. Raskaus tuntuu siis yhdeltä hyvin herkältä, mutta samaan aikaan vahvalta tavalta kokea omaa naiseuttaan, seksuaalisuuttaan ja seksuaalienergiaa.
Naisen keho on täynnä loputtomia kokemuksia, oivalluksia ja valtavaa virtaa. Raskaus on vain yksi tapa elää niitä läpi ja ne varmasti vaihtevat paljon elämän eri aikoina. Toivon siis kaikille naisille jännittävää seikkailua oman kehon ihanien, kauniiden ja kipeiden kohtien kanssa missä tahansa elämän vaiheissa olettekin.
Ihanaa kevään odotusta toivottelee teille täältä eräs kehoaan ihmettelevä, toisinaan kipuilusta kärsivä, mutta siitä nauttiva seksikäs-mama!