ÄITIYS

Käännekohtani, osa 2

Käännekohtani, osa 2

Mindfulness-harjoitukset eivät todellakaan olleet aluksi helppoja. Ensinnäkin hankaluuksia tuotti sen ratkaiseminen, että milloin ja missä harjoitusten tekeminen olisi mahdollista. Arki oli hyvin täyttä ja rauhallisen hetken löytäminen tuntui vaikealta. Aamuissa ei ollut aikaa, koska intensiivijaksoon sisältyvät harjoitukset olivat pitkiä, puolesta…

Käännekohtani, osa 1

Käännekohtani, osa 1

Oli kevättalvi vuonna 2017. Esikoiseni oli 5-vuotias ja kaksoset olivat 2,5. Tein erityisopettajan töitä tunnin ajomatkan päässä kotoa. Kevät oli ollut hyvin katkonainen vatsatautikierteen ja vesirokon vuoksi. Olin kroonisesti väsynyt. Mieli ja keho olivat jatkuvilla ylikierroksilla. Nukuin huonosti ja heräsin…

rajoittavat uskomukset

Rajoittavien uskomusten villi viidakko

Aloitin kolme viikkoa sitten koulutuksen, jonka myötä olen tehnyt syvän syöksysukelluksen alitajuisten uskomusteni maailmaan. Olen kyllä ollut jo parikin vuosikymmentä tietoinen alitajunnan ja uskomusten valtavasta vaikutuksesta elämäämme ja tehnyt töitä niiden parissa itseäni työstäen. Ja päässyt eteenpäin. Koulutuksessa minulle kuitenkin…

Keväistä juhlaa – Pyhän hipaisuja

Keväistä juhlaa – Pyhän hipaisuja

”Voimme löytää kaiken läheltä, elämästämme ja luonnosta” Pääsiäisen juhlapyhät katkaisivat mukavasti arkisten päivien virran suoden useamman päivän levon, ja perheille yhdessä olon aikaa. Pääsiäisellä on toki oma kristillinen sisältönsä ja merkityksensä, joka on kulttuurissamme syvälle juurtunut. Tässä kuitenkin tarkastelen enemmän…

Ulos uhriajattelusta

Ulos uhriajattelusta

Kumpi sinä olet; oman elämäsi aallokossa räpiköivä uhri vai voimakas oman elämäsi tietoinen luoja? Joillakin tuntuu olevan aina suunta selkeänä ja purjeet levitettyinä, kun he purjehtivat itsevarmoina päämäärästä toiseen. Heillä on homma hallussa ja he saavuttavat haluamansa. He tietävät, että…

Elina Ojaniemi: Villi raskaus ja vapaasynnytys Osa 3: Kotisynnytyksen ihanuus

Elina Ojaniemi: Villi raskaus ja vapaasynnytys Osa 3: Kotisynnytyksen ihanuus

Tämän juttusarjan tarkoitus on kertoa omasta matkastani äitiyden, raskauden ja synnytyksen maailmaan. Matka on valtavirrasta poikkeava ja toivonkin, että saat uudenlaisia ajatuksia myös raskauden ja synnytyksen omavaraisuuteen. On aika uudistaa raskaus- ja synnytyskulttuuria! Ensimmäisen postauksen tietoisesta hedelmöitymisestä voit lukea täältä….