Miten hallita kaaosta?

Olen kaivannut jo pitkään elämääni enemmän selkeyttä. Olen hajottanut itseäni liian moneen suuntaan, joten yksinkertaistaminen olisi tarpeen. (Lue lisää tästä aiheesta aiemmasta postauksestani)

Jo pitkään olen tajunnut, että kärsin uupumuksesta. Olen kärsinyt lähes kroonisesta stressistä jo vuosia. Niin pitkään, että mikään aika ei tunnu riittävän enää palautumiseen. Pinna menee pienistäkin vastoinkäymisistä, ja itkeskelen pienistä – tai isommista, jo aikoja sitten käsitellyistä asioista.

Stressiä aiheuttaa lähes jatkuva kiire. Kiire töissä aiheuttaa muiden sitoumusten laiminlyöntiä ja jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Kun olen selvinnyt yhdestä työrupeamasta, on vaikea aloittaa seuraavaa tai saada tehtyä rästiin jääneitä vapaaehtoishommia – ennen kuin on pakko eli taas kiire.

Koti peilaa sisäistä tilaa

Kotini kuvastaa muuta elämääni täydellisesti. Mitä kiireisempi olen, sitä vähemmän minulla on voimia tehdä kotitöiden eteen yhtään enempää, kuin mikä on välttämätöntä. Ruokaa perheelle on pakko tehdä, mutta siitä on tullut hankalaa ja vaarallistakin, kun yhtään vapaata tasoa ei keittiössä enää ole. Tiskikoneen saan täytettyä vasta kun tarvittavia astioita ei ole enää puhtaana. Tiskialtaat ovat täynnä likoavia astioita ja tyhjentyneitä pakkauksia erilaisissa välivaiheissa odottamassa roskiin pääsyä. Roskat tulee mieleen viedä ulos siinä vaiheessa, kun roskakaapin avatessa biojätteestä pölähtää parvi banaanikärpäsiä, pakkausmuovi pursuaa ulos ja kartonkikeräysosastosta ei löydy enää yhdenkään ohuen kartongin mentävää koloa.

Työhuoneeni on muuttunut varastoksi, ja sen takia paperini leviävät pitkin olohuonetta. Pyykkikorit pursuavat likaisia vaatteita ja loput likaiset tai puolikäyttöiset vaatteet ajelehtivat kasoissa makuuhuoneen lattialla. Eteisen lattia on täynnä kenkiä ja kasseja, joissa olen kuljettanut pyykkituvasta puhtaita vaatteita – akuuteimmat kun on sentään jossain välissä pakko käydä pesemässä. Kasseista vaatteet menevät päälle, kaappiin ne eivät ikinä jouda. Kaapit ovatkin sitten täynnä epäsopivia muistoja menneiltä vuosikymmeniltä tai rikkinäisiä tekstiilejä, joita on säästelty jokin tuunausprojekti mielessä.

Kun yleiseen epäjärjestykseen lisätään vielä aimo annos kissankarvoja ja villakoiria, leivänmuruja, kissanhiekkaa ja jalkapallokentän kumirouhetta, koossa on cocktail, joka käy jo terveyden päälle. Olen allergisoitunut huonepölylle, joten pärskin ja niiskutan ja jätän jälkeeni vanan käytettyjä nenäliinoja.

Sotku lisää ahdistusta

Kotini sotku aiheuttaa lisää stressiä ja ahdistusta. Tiedän, että tarvitsisin vähintään viikon pelkästään siivoamiseen pyhitettyä aikaa, jotta pääsisin edes normaalin kodin siisteystasolle. Välillä pystyn käyttämään raivaamiseen päivän tai kaksi (jos aivastelultani pystyn vielä hengittämään) jolloin tulosta jo näkyy, mutta hetkessä kaaos on taas vallannut siivotutkin kohdat.

Nyt varmaan moni ajattelee, että lue Marie Kondon kirja tai kaksi ja konmarita kotisi. Tunnustan, etten ole ensimmäistäkään hänen kirjaansa lukenut, vaikka olenkin ajatellut, että juuri sitä kotini kaipaisi. Kyseessä on ollut jälleen yksi ”pitäisi” ajatus kaiken muun ohella. Jotain, johon pitäisi tarttua, mutta joka tuntuu täysin ylivoimaiselta ja siten mahdottomalta toteuttaa. Siis ei lukeminen vaan se raivaus.

Järjellä olen selittänyt itselleni, että pohjimmiltaan Kondon menetelmä rohkaisee kerskakulutukseen ja luonnonvarojen tuhlaamiseen – kaiken iloa tuottamattoman karsiminen tuo vain tilaa ostaa uutta tavaraa. Lisäksi se sopii vain ihmisille, jotka ovat niin varakkaita, että heillä on varaa heittää kaikki ”turha” pois, koska tietävät voivansa ostaa uuden tilalle, jos huomaavatkin tarvitsevansa jotain, minkä tulivat konmarituksen vimmassa heittäneeksi pois.

Itselläni taas ei ole välillä rahaa edes ruokaan, ja esimerkiksi kun silmälasieni pinnoite krakeloitui täysin, otin käyttööni vanhat lasini, koska mitään mahdollisuuksia uusien lasien ostamiseen ei ollut. Kun kenkäni ovat hajonneet, olen kaivanut kaapistani vanhemmat kenkäni ja ottanut ne käyttöön. Kun olen laihtunut, olen ottanut käyttööni mekkoja, jotka eivät jossain vaiheessa mahtuneet päälleni, kun taas lihoessani löydän käyttööni taas ne farkut, joihin laihemmassa kunnossa hukuin. Sellaisiakin vaatteita, joista tiedän, etten niihin koskaan enää mahdu, olen säilyttänyt, koska niihin liittyy hyviä muistoja. Käytännössä on ollut erittäin vaikea luopua mistään, koska kaikkea ”voi vielä tarvita”. Rahantarve on toisaalta rohkaissut kirpputoripöydän pitoon ajoittain, mutta sitä hitaampaa on päästä eroon mistään, millä voisi vielä olla edes jotain jälleenmyyntiarvoa.

Tajuan kyllä, että olen hakenut tavaroista turvallisuuden tunnetta, ja mitä enemmän olen oppinut luottamaan siihen että elämää kantaa ja siihen, että saan kyllä kaiken tarvitsemani tavalla tai toisella, sitä helpompaa on luopua tarpeettomasta.

Tavarat ovat loppujen lopuksi se helpoin luopumisen kohde. Paljon vaikeampaa on luopua elämän täyttävästä henkisestä sälästä, kertyneistä vastuista, sitoumuksista, menoista ja tehtävistä, tästä ja tuosta. On paljon helpompaa vain täyttää kalenteria ja kerätä uusia asioita elämään samaan tapaan kuin kotikin täyttyy kaikesta sälästä. Vaikka ison osan siitä tunnistaakin roskaksi, joka vain tukkii energiaa ja estää luovuutta.

Kaiken tavaran ja epäjärjestyksen, roskan, sälän ja lian kimppuun on erittäin vaikea käydä, mutta tuntuu, etten saa muutakaan elämääni selkeytettyä ennen kuin kodissa on taas tilaa hengittää. Kuten sanottu, homma tuntuu ylivoimaiselta, eikä minulla mitenkään ole aikaa eikä jaksamista siihen. Elämä tuntuu olevan sekava solmussa oleva vyyhti, ja on todella vaikea löytää langan päätä, josta sitä voisi alkaa selvittää.

Vuoden kestävä prosessi

Törmäsin jo jokin aika sitten DailyOM-sivustolla verkkokurssiin nimeltä A Year to Clear What is Holding You Back!. Kurssi sisältää 365 oppituntia, yhden vuoden jokaiselle päivälle. Tällä kurssilla ei räjäytetä kaikkea kerralla, vaan ideana on mennä syvemmälle, kohdata kaikki ne tunteet, jotka tulevat pintaan tehdessämme tilaa – ja myös ne, jotka tulevat pintaan kun epäonnistumme siinä.

Kurssin takana on Stephanie Bennett Vogt, joka on yli 20 vuotta auttanut ihmisiä ja koteja pääsemään tasapainoon. Hänen menetelmänsä on edetä pienin askelin, vähän kerrassaan. Tavoitteena on siis hidastaa tarkoituksella ja antaa aikaa ja tilaa tunteille. Tarkoituksena ei ole raivata kotia kerralla vaan muuttua ihmisenä vähän kerrassaan, oppia pitämään huolta itsestään ja oppia antamaan niiden asioiden mennä, jotka pitävät jumissa entisessä.

Tällainen lähestymistapa tuntui minusta kokeilemisen arvoiselta, mutta en kyennyt aloittamaan kurssia heti. Kuten DailyOM-sivuston kursseissa yleensä, tässäkin sai itse valita kolmesta vaihtoehdosta, mitä haluaa kurssista maksaa. Kurssiin tutustuessani minulla ei ollut kuitenkaan pistää edes pienintä summaa, eli 10 dollaria koko vuoden kurssiin. Asia jäi kuitenkin kaivelemaan, ja nyt kun sain rahaa, päätin tilata kurssin.

Nyt olen edennyt kurssilla kolme päivää, ja hyvältä näyttää tähän asti. Toki koko vuoden kestävä kurssi on iso haaste, ja onnittelen todella itseäni, jos pääsen loppuun asti.

Kommentoi ja voit saada kurssin ilmaiseksi!

Heti kolmantena päivänä kurssi tarjosi myös mahdollisuuden jakaa se jollekulle kiinnostuneelle lahjaksi, joten päätin antaa mahdollisuuden jollekin lukijoistani. Kommentoi siis alle, jos sinäkin haluaisit osallistua kurssille! Arvon perjantaihin 20.10. mennessä kommentoineiden joukosta kurssilinkin saajan.

Tallenna