Tarvitseeko kaikkea yrittää ymmärtää?

Tänä päivänä sosiaalinen media tuo jatkuvasti esille sen, miten itseä pitää kehittää ja miten itsestä tulee parempi ihminen toimimalla annettujen ohjeiden mukaan.

Videoita ja tekstejä on tuhansia ja kertomuksia muun muassa siitä miten syömällä jotakin tiettyä ravintoa paranevat kaikki vaivat ja myös traumat.

Karkeasti esitettynä.

Itsensä kehittäminen, omien sukujuurien ymmärtäminen ja puhdas ravinto ovat itsessään todella hyviä asioita.

Itse kuitenkin koen, että hyvää tarkoittavat neuvot ja kokemukset ovat menneet jo hyvin paljon syyllistämisen puolelle, ja monesta tulee ainakin minulle jopa ahdistava olo.

Eikä kaikki tavat, toimintamallit saati ruokavaliot toimi kaikilla, vaikka me kuinka niin haluaisimme.

Elämä itsessään on jo vaativaa, ja arjen sekä työn tasapainottaminen vaatii meiltä paljon joka päivä.

Tähän kun lisätään sosiaalisen median tuoma paine ja vaatimukset, joita kaikki eivät edes hyvällä tahdolla pysty toteuttamaan omassa elämässään, ei ole ihme, että ihminen uupuu.

Jatkuva kehittäminen ja tunteiden, sekä toimintamallien sekä ylisukupolvisten traumojen yliymmärtäminen ei lopulta välttämättä auta ihmistä ymmärtämään itseään tai edes selviämään arkisista haasteista.

Pahimmillaan se voi lamauttaa ja jättää loputtomaan yliajattelun kierteeseen sekä erilaisten diagnoosien hakemiseen selittämään omaa oloa ja kokemuksia.

Puhuin armollisuudesta itseä kohtaan tekstissä Missä mennään elämä?

Ihmisyys on kasvua ja myös kipua, virheitä sekä epäonnistumisia eikä kukaan meistä niiltä välty elämä aikana. Armollisuus itseä kohtaan on sitä, että yrittää parhaansa siinä hetkessä niillä voimavaroilla mitä kulloinkin on käytettävissä. Kukaan meistä ei pysty sen parempaan eikä tarvitsekaan.                

 

Iltapäivälehdet uutisoivat vasta, kuinka Kelan uusimman tiedotteen mukaan nuoret aikuiset naiset ovat ylikorostuneina mielenterveyteen ja neurokirjoon liittyvissä sairauspoissaoloissa sekä erilaisten etuuksien ja tukien saamisessa, linkki Kelan artikkeliin.

Koen sen itse olevan vain hyvä asia, että me naiset olemme heränneet siihen, että saamme ja voimme hakea apua ongelmiimme ja uskallamme tehdä sen avoimesti.

Kuitenkin jään miettimään myös sitä, kuinka paljon sosiaalinen media luo tähänkin painetta ymmärtää ja hakea selitystä kaikkeen, mitä koemme ja tunnemme ihmisinä.

Se, mitä ennen jaettiin yhteisöllisesti ystävien ja naisten kesken, on nykyään jäänyt kaiken itsensä kehittämisen sekä suorittamisen alle, ja selvityksiä sekä diagnooseja haetaan asioille sekä kokemuksille nyt enemmän sosiaalisesta mediasta kuin muualta.

Se, minkä piti yhdistää meitä, erottaa meitä yhä enemmän toisistamme ja luo kohtuuttomia paineita suorittaa elämää.

Otsikon tektissä kysyin, tarvitseeko kaikkea yrittää ymmärtää, ja minun mielestäni ei. 

Elämä on tarkoitettu elämistä varten.

Kaikkiin kysymyksiin emme saa ikinä varmaa vastausta, eikä kukaan ei ole koskaan täysin valmis tai täydellinen elämässä.

Joskus se, että lakkaa pohtimasta sekä ylianalysoimasta asioita ja lähtee ulos tekemään konkreettisesti jotakin auttaa enemmän kuin mikään muu.

Ja muistaa, että elämää voi elää vain elämällä sitä.