Ystävänpäivä oli ja meni, mutta lempeän hempeä tunnelma jäi….
Rakastan punaviinilasillisen jälkeisiä langasta toiseen kivuttomasti polveilevia keskusteluja ja niissä piileviä runoja.
Rakastan suklaata, hanavettä ja aamukahvia.
Rakastan valkoisia seiniä, jotka on ripustettu täyteen seikkailuja.
Rakastan upottaa varpaani rannan viileään veteen, nostaa ne äkkiä pois ja pukea sitten jalkaani paksuimmat villasukat.
Rakastan syksyn värjäämiä, pitkin talojen rappauksia kiipeileviä muratteja, jotka sytyttävät harmaan betonin elämään.
Rakastan vitivalkoista talvipäivää, jolloin on vaikea kertoa, missä kohdin maisemaa kulkee horisontin raja.
Rakastan kevättä, joka tanssii, laulaa, huutaa uutta alkua ja syntymistä.
Rakastan kesäyön hämäränharsoa.
Rakastan hiljaisuuden täyttämiä tiloja.
Rakastan rosoista ihoasi jo kilometrien etäisyydeltä.
Rakastan elävän tulen katselua.
Rakastan ruokapöytämme puhtaaksi pyyhittyä kantta ja kimpullista neilikoita sen keskellä.
Rakastan kulkea edellä.
Rakastan vanhoja, käytettyjä, välittämisestä puhkikuluneita huonekaluja.
Rakastan aamun tuoksua keittiössä, ohutta muistoa edellisestä yöstä.
Rakastan vastapainetun musteen tuoksua.
Rakastan silmiä, jotka eivät tarvitse suuta tullakseen ymmärretyiksi.
Rakastan juosta kilpaa nousevan auringon kanssa.
Rakastan hallaöiden jälkeisiä usvaisia soita.
Rakastan jännityksen ääntä, joka syntyy astuessani ajatustakin ohuemmaksi jäätyneen vesilammikon pinnan päälle.
Rakastan kadota kirjan sivuille ja löytyä uudestaan.
Rakastan jokaista tulevaisuuden värähdystä sinussa.
