Vuodan metsäkansan verta

Keväällä elämäni suurimpia iloja oli tarkkailla kuusten kukintaa. Minulla on ollut koiria 14 vuotta, jo se on pakottanut ulkoilemaan säännöllisesti pitkin päivää vuodenajasta ja säästä riippumatta. Se on ollut itsestäänselvyys. Uskon, että sillä on ollut iso merkitys hyvinvoinnin ja luontosuhteen kannalta. Kuten silläkin, käveleekö metsässä vai katuja pitkin.

Luonto elää jatkuvasti, joka puolella on elämää, syntymää ja kuolemaa. Kaikki ympärillä kasvaa ja hengittää, lahoaa tai mätänee. Puut kasvavat jatkuvasti, vaikka niiden muistissa on jo enemmän kuin uskoisi. Kivien ja sammalen alla tapahtuu koko ajan. Joka päivä, kun liikkuu luonnossa, näkee jatkuvan muutoksen. Kuten ne kuuset, ja niidenkin muutos jatkuu edelleen näin syksyllä. Suomen metsät ovat kauneinta mitä tiedän.

Perinteisen suomalaisen kulttuurin perusta on metsä

Ihmisen historiassa on se aika, jolloin suurin osa päivästä on alettu viettää seinien sisällä on lyhyt. Jatkuva sisällä oleminen, se mitä aistimme ja koemme, vaikuttavat jaksamiseen. Aiemmin luonto on ollut jatkuvasti läsnä ihmisten elämässä. Se on osa myös nykyihmisen biologiaa, vaikka ei tekisi muuta kuin istuisi tietokoneella. En vähättele tai romantisoi selviytymiskamppailua luonnon keskellä, mutta sen loppuminen tuo uusia haasteita, kuten kaupunkilaistuinenkin. Taustansa tunteminen metsäkansana auttaa ymmärtämään omia tarpeitaan ja ominaisuuksiaan.

Vuoden juhlapyhät ovat rakentuneet vuodenaikojen vaiheiden ympärille, ja elämä on rytmitetty niiden mukaan. Kun elämä rytmittyy kuun, auringon ja vuodenaikojen mukaan, se on sopusoinnussa ympäristön kanssa. Kansanperinteessä väki koostuu joukosta henkiä ja haltioita. Metsänväki on voimaa, jota on eripuolilla metsässä. Omilla pihoilla elävät haltiat ovat erilaisia metsän väen kanssa, ja vedellä ja ilmalla on oma väkensä. Metsä on kohdattu muinoin myös feminiisten mielikuvien kautta. Metsästäjät ovat pyytäneet metsää kostumaan, ja näin rukoilleet saalista.

Kohdussa elää sama voima parantaa ja syntyä uudelleen, kuin luonnossa. Luonnollisen kuukautiskierron avulla on helppo kokea itsensä osaksi luontoa. Oman veren antaminen takaisin maahan on voimakas kokemus omasta luonnollisesta voimasta. Kuten myös vapaavuoto, metsässä sammalella istuminen puuhun nojaten. Veren vuotaminen maahan josta me kaikki olemme tulleet, on voimakas kosketus omaan villiin luontoon. Kuukautisten aikana rauhoittuminen ja maadoittuminen on tärkeää.

Metsässä vietetyllä ajalla on merkitystä terveyden kannalta

Lyhytkin metsässä vietetty aika tutkitusti lisää hyvinvointia. Jo viisi minuuttia parantaa mielialaa, ja 20 minuuttia alentaa verenpainetta. Metsässä vietetyllä ajalla on merkitystä lasten allergioihin ja vastustuskykyyn. Myös esimerkiksi lemmikin omistaminen saattaa auttaa – vaikka lapsi ei pääsisi metsään, lemmikin kautta lapsi saa iholleen terveellisiä bakteereja.

Ja lapsihan viihtyy metsässä! Osa asiantuntijoista on ollut huolissaan lasten vähäisestä luonnossa liikkumisesta, ja vaikeudesta kulkea epätasaisessa maastossa ja kyvyttömyydestä keksiä tekemistä luonnossa. Oma taaperoni käskee minut säännöllisesti haalaamaan puuta. Viime metsäreissullamme, halailin mäntyä ja tunnustelin sen energioita taaperon kiipeillessä kivien päällä. Kun jatkoimme matkaa, mielessäni hyvästelin ja kiitin tuota vanhaa ja viisasta. Lapsi käätyi, vilkutti ja huikkasi kirkkaalla äänellä männylle ”heihei”. Niin nuori, niin viisas.

Vauvaperheessä välillä tulee aamuja, jolloin on lähempänä kuollutta kuin elävää. Olen herännyt aamuna, jolloin olin nukkunut monta yötä vain muutaman tunnin. Olin väsynyt ja kuormittunut. Ennen kahdeksaa ammulla lähdin metsään. Kävelin, ja tuntui että jalat eivät kanna. Värikäs metsä muuttui väsyneissä silmissä sekasotkuksi, olisin yhtä hyvin voinut tuijottaa kerrostalon seinää. Mikään ei tuntunut miltään. Kävelin, nojailin puihin, keskityin vain olemaan ja tuntemaan rosoisen kaarnan otsaani vasten. Kuuntelin ympäristöä ja vieressä leikkiviä lapsiani. Vilkaisin kelloa, oli mennyt 18 minuuttia. Oloni oli erilainen. Erotin jokaisen puun kauniina yksilönään, pää oli kirkas, jalat jaksoivat, olo oli virkeä ja jaksava. Kotimatkan ihailin kaunista ruskaa, nautin rauhasta pääni sisällä.

Täydellisen hetken odottaminen sokeuttaa vuodenpyörälle

Pahimpia pelkojani on ollut muuttua sellaiseksi Rusinat pullasta ja luonnosta -tyypiksi, jolta jää aina puolet kokematta koska on väärä sää tai laiskottaa. Odotetaan täydellistä hetkeä lähteä ulos, jolloin ei koskaan opi tuntemaan vuodenpyörää. Juuri sitä hiljaista muutosta, pieniä merkkejä siirtymistä.

Olen löytänyt itseni tilanteesta, jossa ulkoilen vähän verrattuna entiseen. Pieniä lapsia, loputtomasti univelkaa ja loputtomasti tekemistä, aivan liian vähän aikaa. Tai näin ajattelin, ja selitin sillä sitä, miksi jään pesemään pyykkiä sen sijaan että lähtisin ulos. Edelleen ulkoilin vähintään kaksi tuntia joka päivä, mutta se ei riittänyt. Olin ärtynyt, ahdistunut ja turhautunut. Levoton, tyytymätön.

Jos haluan olla onnellinen, joka päivä on mentävä metsään. On otettava aikaa havainnointiin ja tarkkailuun. Metsässä ei tarvitse olla kauaa, vain hengittää hetki. Nykyään pelkkä metsän ajatteleminen, tai sanan lukeminen, saa minut automaattisesti hengittämään rauhallisesti ja syvään. Se kehollinen ja sielullinen rauha kantaa kauas. Ymmärrys omasta ympäristöstä ja pysähtyminen kaiken keskellä maadoittaa. Nykyään voi olla vaikeaa nähdä metsää puilta.

Rakkain terveisin,

Kiia, metsänväkeen uskova puunhalaaja

Kirjoittanut
Lisää kirjoittajalta Kiia Kakko

Vuodan metsäkansan verta

Keväällä elämäni suurimpia iloja oli tarkkailla kuusten kukintaa. Minulla on ollut koiria...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.