Vakituinen työ: paratiisi vai pakkopaita?

”Sä oot kyllä tosi rohkea.”
”Mä ihailen sun rohkeutta.”
”Voi kun mäkin uskaltaisin.”

Tämmöisiä kommentteja olen saanut silloin, kun olen irtisanoutunut vakituisesta työstä.

En osaa eritellä yhtä yksittäistä nimittäjää, joka on saanut minut nostamaan kytkintä. Prosessi on mennyt yleensä niin, että ensin huomaan olevani turhautunut. Sitä kestää jonkin aikaa. Tunne on ensin siis vahva. Sitten mietin, mikä työssä niin kovasti turhauttaa. Onko syynä työkaverit, työtehtävät, töiden organisointi, toimintatapa, palkka, arvostus, työpaikan sijainti, työaika vai jokin muu? Mietin näitä tarkkaan ja täsmennän itselleni, mitkä ovat keskeiset syyt, ettei työ maistu. Tämän jälkeen pohdin, voinko itse jollain tavalla vaikuttaa syihin, miksi en enää viihdy työssä. Pyrin keskustelemaan asioista työpaikalla ja kertomaan tuntemuksistani. Puin asiaa myös läheisten ystävieni kanssa.

Kun irtisanomisajatus on alkanut kiertää päässäni, olen kartoittanut muita vaihtoehtoja. Haenko toista työpaikkaa vai mitä haluan tehdä? Olen hyödyntänyt urapalvelujen tarjontaa. Olen saattanut rakentaa vakityön ohessa jotain omaa bisnestä, mikä tuo ja luo turvaa.

Kertaakaan en ole lähtenyt työpaikasta niin, että olisin yhden yön aikana yhtäkkiä päättänyt, että nyt riittää. Vaikka joskus olisi tehnyt mieli! Yhden tunnekuohun takia näin ei tietenkään kannata toimia. Malttia tarvitaan. Työpaikasta irtisanoutuminen on niin iso asia, että se vaatii paljon pohdintaa, pureskelua ja puntaroimista ennen kuin on valmis tekemään päätöksen.

Suurin työntävä tekijä vakituisesta työstä yrittäjäksi on kuitenkin ollut vapaus.

Jälkikäteen en ole katunut päätöstäni. Olen hoitanut irtisanomisajalla kaikki työtehtävät mallikkaasti ja valmistautunut perehdyttämään seuraajan. Läksiäisissä olen ollut aidosti liikuttunut. Vasta myöhemmin on tullut helpotuksen tunne ja sitä on seurannut jonkinlainen haikeus. Kaikissa työpaikoissani on ollut paljon hyvää ja minulle on jäänyt niistä ihania muistoja.

Suurin työntävä tekijä vakituisesta työstä yrittäjäksi on kuitenkin ollut vapaus. Vapaus päättää omista asioistaan. Vapaus päättää aikatauluista. Vapaus päättää, kenen kanssa tehdä yhteistyötä.

Niin paljon hyvää kuin vakituisessa työssä onkin, se voi tuntua pakkopaidalta. Tässä olen enkä muuta voi.

Mielenterveyttäni en uhraa

”Mulla on asuntolaina, niin mä en voi lähteä täältä.”
”Meillä on velkaa, ja mun on pakko olla töissä.”

Tämmöisiä syitä olen kuullut, kun minun lähtöpäätöstäni on ihailtu ja samalla kerrottu, miksi ei voi itse tehdä samaa rohkeaa siirtoa. Todellisuudessa taustalla on pelko. Jos jätän vakituisen työni, joudun ehkä laskemaan elintasoa. Mitä muutkin siitä sanovat? Saanko ikinä enää toista työpaikkaa. Tämä on ihan ymmärrettävää.

Tälläkin hetkellä ystäväpiirissäni on sellaisia ihmisiä, jotka sinnittelevät aivan jaksamisen äärirajoilla työpaikoissaan. Etätyö on suonut joillekin vähän helpotusta, mutta ei riittävästi. Voi kun toivoisin heille riittävää rohkeutta jättää huono työ taakse ja luottaa siihen, että kaikki järjestyy. Kaikki on mahdollista.

Mikään työ ei ole sen arvoista, että sen takia menettäisin mielenterveyteni.

Tämä on minun johtoajatukseni. Siksi olen lähtenyt hyvän sään aikana vielä kun olen hyvissä voimissa ja jaksan tehdä siirron. Vielä kun on suhteellisen hyvät välit työkavereihin ja työstä selviää.

Ykkösenä oma hyvinvointi

Miten paljon energiaa vapautuukaan, kun pääsee pois ikeen alta. Koska sellaiselta vakityö voi joskus tuntua. Ainoastaan lomat ja vapaapäivät tuovat hetkellistä helpotusta. Eihän elämä sellaista voi olla! Kyllä on asunnolla ja autolla ja perheellä kova hinta, jos niiden eteen pitää raataa ja näännyttää itsensä loppuun.

Oma hyvinvointi menee kaiken edelle.

Se on toinen johtoajatukseni. Enkä ole mikään haihattelija, joka pyörii oman napansa ympärillä. Olen suorittaja ja toimelias nainen, joka on koko ajan tuntosarvet pystyssä, että kaikilla läheisillä on asiat hyvin. Työpaikalla olen se, joka tunnollisesti hoitaa aikataulussa kaikki sovitut asiat.

Vakityön isoin plussa on säännölliset tulot. Tosin ne ovat samat teitpä töitä sitten paljon tai vähän. Kuukausipalkka tulee täsmällisesti tilille. Se on turvallista, enkä väheksy sitä lainkaan. Yrittäjävuosien jälkeen palkkatyössä arvostin juuri sitä, että tiesin tasan tarkkaan, milloin rahaa tulee ja kuinka paljon.

Kuukausipalkka ei voi olla ainoa syy tehdä töitä.

Mutta kuukausipalkka ei voi olla ainoa syy tehdä töitä. Täytyy olla myös merkityksellistä sisältöä. Täytyy saada käyttää omaa osaamistaan laajasti. Pitää saada arvostusta ja palautetta. Pitää kokea olevansa hyödyllinen. Jos saa vielä auttaa muita, se on hienoa.

Matalampi elintaso

Olen tietysti jäävi puhumaan elintason laskemisesta, koska en ole koskaan elänyt luksuselämää tai edes tavoitellut korkeaa elintasoa. On ajanjaksoja, jolloin olen tullut ihan hyvin toimeen, mutta muutoin elämääni on leimannut melko lailla kädestä suuhun eläminen. Välillä on ollut omaa hölmöyttä, että raha on huvennut käsistä liian hövelisti, mutta on ollut myös tilanteita, että olen todella tarvinnut toimeentulotukea. Olen pantannut arvoesineitä ja ottanut hetkellisesti kulutusluottoa, mutta maksanut kaikki ajallaan pois. Luottotietoni ovat kunnossa, ja minusta on kehkeytynyt järkevä rahankäyttäjä.

Kuinka paljon elämiseen menee rahaa?

Jos ja kun miettii omaa kulutustaan ja pohtii, uskaltaisiko jättää nykyisen inhottavan työn ja tehdä jotain, josta oikeasti nauttii, pitää tehdä laskelmia. Suunnitella, kuinka paljon elämiseen menee rahaa. Onko pakko vaihtaa autoa kolmen vuoden välein? Onko pakko matkustaa Aasiaan joka vuosi? Pitääkö syödä ravintolassa? Tarvitseeko kalliita harrastuksia? Täytyykö pukeutua kalliisiin merkkivaatteisiin?

Minä olen ainakin ollut onnellisin usein silloin, kun rahaa on sopivasti. Kun rahaa on vähän, se ruokkii luovuutta, kun joutuu pohtimaan, miten asiat junailee. Minulla on luja usko siihen, että kaikki järjestyy. Otan itse vastuuta ja toimin niin, että saan kaiken hoidettua. Suorittajaltahan tämä luonnistuu.

Minusta on kurjaa, jos ihminen rakentaa koko elämänsä ja identiteettinsä vakituisen palkkatyön varaan. Kyllä se aika yksipuoliselta kuulostaa. Ja erittäin isolta riskiltä. Entä jos työssä ei sitten viihdykään? Entä jos joutuu irtisanotuksi?

Omaisuuden hoitaminen vaatii aivan valtavasti työtä.

Omaisuuden hoitaminen vaatii aivan valtavasti työtä. Uudenkin omakotitalon ylläpito ja huolehtiminen käy työstä sekin. Jos on vielä pari autoa, kesämökki, vene ja muuta omaisuutta, nekin tarvitsevat hoitamista ja kunnostamista. Onko tämmöisen omaisuuden ylläpitäminen tärkeää? Kaiken vaivan arvoista? Kertoohan se paljon myös meidän suhteestamme rahaan. Millainen valta sille annetaan?

Tällä hetkellä olen ollut kevytyrittäjä puoli vuotta. Vähitellen olen saanut kasattua sopivasti erilaisia keikkatöitä. Lisäksi minulla on pari osa-aikaista työtä. Elän yksinkertaista elämää ja olen onnellinen.

Inspiraationa toimi Helsingin Sanomien artikkeli Hyvin maksettu vankila

Lisää kirjoittajalta Onnenpilkahduksia

Ilo irti voimavuosista

Kun ikä alkaa viitosella, elettyä elämää on todennäköisesti takana enemmän kuin edessä....
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.