Tuntemattomilla vesillä

 

Mietin tässä tulevaisuuden suunnitelmiani.

 

Ei niitä ole.

 

Visioita, toiveita, sydämen kuiskauksia kyllä on… Mutta ei mitään selkeää lineaarista suuntaviivaa, jota pitkin kulkea.

 

Ja suoraa, maskuliinista otetta elämään arvostetaan kuitenkin nyky-yhteiskunnassa valtavan paljon enemmän kuin syklistä, feminiinistä, tuntemattoman polun tutkimista. Ja ennen kaikkea sen tuntemista.

Sellaisella polulla minä kuitenkin nyt olen. Olkoonkin, että siellä takana palaa kirkas tahto, joka kannattelee tätä oudolla merellä purjehtivaa alusta.

 

En voisi kuvitellakaan sitoutuvani tällä hetkellä monivuotiseen koulutukseen, jossa joudun olemaan päässäni jatkuvasti.

 

En voi, enkä jaksa enää.

 

Kutsu käy kohti maata, kohti kehoa, kohti kotia.

 

Olen opiskellut suurimman osan elämästäni, ja olen ollut hyvä siinä. Jopa silloin, kun ei ole kiinnostanut hittoakaan, olen saanut hyviä arvosanoja.

En tarvitse numeroita ja arvosanoja elääkseni yksinkertaista, läsnäolevaa elämää – vaikka pitkään olen tarvinnut, kokeakseni olevani edes etäisesti hyväksyttävä, arvostettava ja rakastettava. Jollakin tapaa joukkoon kuuluva.

 

Mutta kaikki se on ollut illuusiota.

 

 

Kuva: Johannes Plenio

 

Tarvitsen numeroita siinä mielessä, että ne luovat raameja, joiden sisällä elämä virtaa vähemmän kaaottisesti. Kyllä rakenteille ja järjestyksille on myös paikkansa, elämää tukevina elementteinä.

Sen vuoksi, olen jopa harkinnut opiskelua ja työelämään astumista… Mutta voi, kun sieluni vastustaa molempia edelleen! Kaikki ei ole vieläkään linjassa.

 

Ainoa asia, mihin todella olen elämässäni sitoutunut, on itseni tunteminen. Minussa ja ympärillä ilmenevän hyväksyminen ja rakastaminen.

 

Tantrinen polku, se on minun polkuni. Antautumisen tie… Se on minun tieni.

 

Katsoin eilen synonyymejä sanalle “antautua”. Synonyymeiksi ehdotettiin negatiivisella konnotaatiolla varustettuja sanoja, kuten “luovuttaa”, tai “hävitä”. Käyttämämme sanat ja kielemme kertovat paljon siitä, miten hahmotamme ja koemme maailmaa.

 

Minä en kuitenkaan yhdistä antautumista luovuttamiseen, ainakaan häviämismielessä.

 

Yhdistän antautumisen elämän ja Jumalan sallimiseen, armoon astumiseen ja rakkauden todeksi elämiseen. Yhdistän antautumisen kivun ja nautinnon läpi kävelemiseen, lentämiseen ja sukeltamiseen, hurmoksen kokemiseen, kuolemaan ja uudestisyntymiseen.

 

Antautuminen on suurin opettajani, pisin kouluni.

 

Vaikka vaatii myös omaa tahtoa, ja sen haltuun ottamista, että päätän sitoutua juuri omaan polkuuni. Sellaiseen polkuun, jota pitkin kukaan muu ei ole ennen kulkenut, tai ole kulkeva.

 

Olen päättänyt sitoutua itseeni ja omaan polkuuni. Olen päättänyt sitoutua rakkauteen, vaikka olen usein hukassa itseltäni, ja suuremmalta tietoisuudelta, joka polkuani ohjaa.

 

Hyväksyn sen, sallin sen.

Annan anteeksi, ja etenen.

Välillä peruuttaen, mutta silti edeten.

 

Tässä mä oon, ja näin on hyvä.

Ja mä kirjoitan kirjan joku päivä.

 

 

 

 

Lisää kirjoittajalta Sydämen Alkemia

RAHATTOMUUDEN HÄPEÄ

Mun on ollut tosi vaikeaa myöntää itselleni, että oon köyhä. Taloudellisesti, siis....
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.