Uupumus

Uupumuksesta toipumista ja uuden alkua yrittäjänä

Uupumuksesta toipumista ja uuden alkua yrittäjänä

Kohtaamalla surun Voit löytää ilon Äitiyslomalla ollessani puhuin viimeisen kerran neuvolassa uupuneesta olostani lapseni lääkäri tapaamisella. Imetyshormoonit vaivasivat monenlaisilla oireilla, mielessä sekä kehollisena vaivana. Päätäni särki ensimmäiset neljä kuukautta putkeen. Olin väsynyt, uupunut ja surumielinen. Voimani olivat vähissä. Kerroin kuinka…

Eksynyt tietämättään. Viesti uupuneelle suorittajalle

Eksynyt tietämättään. Viesti uupuneelle suorittajalle

Havahduin varmasti ensimmäisiä kertoja vasta silloin, kun kehoni alkoi antamaan ensimmäisiä isompia merkkejä tarpeesta pysähtymiselle. Lähdin tuolloin mökille levähtämään ja tein erilaisia meditointi ja hengitysharjoituksia useamman tunnin ajan. Palattuani arkeen jatkoin samalla tavalla suorittamista, elämääni niin kuin aina ennenkin, kunnes…

Suorittajista on harvemmin tunkua Ellun kanat -osastolla

Suorittajista on harvemmin tunkua Ellun kanat -osastolla

Moni meistä on kasvanut suorituksia, tekemistä ja aikaansaavuutta arvostavassa kasvatusympäristössä. Erityisesti sotien ja jälleenrakentamisen aikana tämä oli olosuhteiden sanelemana tyypillinen tapa elää ja ohjata jälkikasvua. Lapsena luemme ja otamme oppia paljolti myös rivien väleistä. Kaikkea ei siis tarvitse sanoa ääneen;…

Käännekohtani, osa 1

Käännekohtani, osa 1

Oli kevättalvi vuonna 2017. Esikoiseni oli 5-vuotias ja kaksoset olivat 2,5. Tein erityisopettajan töitä tunnin ajomatkan päässä kotoa. Kevät oli ollut hyvin katkonainen vatsatautikierteen ja vesirokon vuoksi. Olin kroonisesti väsynyt. Mieli ja keho olivat jatkuvilla ylikierroksilla. Nukuin huonosti ja heräsin…

Kirkas kruunu kärsimyksellä vai nautinnolla?

Kirkas kruunu kärsimyksellä vai nautinnolla?

Luulenpa, että jokainen suomalainen on jossain kohtaa kuullut sanonnan: ”Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat”. Kärsimys taitaa olla aika ytimessä kansallisessa itsetunnossamme. Totta toki on, että elämä sisältää kärsimystä. Se sanoma löytyy myös buddhalaisen opetuksen ytimestä. Toisinaan, vaiko jopa monesti, me…