tunnetyöskentely

Sonja Sievers: Naistenpiirissä pääsee kosketuksiin syvemmän itsensä ja torjuttujen tunteiden kanssa

Sonja Sievers: Naistenpiirissä pääsee kosketuksiin syvemmän itsensä ja torjuttujen tunteiden kanssa

Olen paljon pohtinut elämääni omassa hiljaisuudessani yksin. Kuitenkin tällöin usein tapahtuu niin, että ajatukset jäävät kiertämään kehää, ja jää murehtimaan kaikenlaista. Jää tavallaan niihin tunteisiinsa jumiin.  Naiseuden Voiman piireissä ääneen puhuminen oli minulle uutta. Siinä on olennaista juuri kyseinen tila…

Kun on kepeyden aika

Kun on kepeyden aika

Kun lähtee syventämään omaa olemistaan kääntämällä katseensa sisäänsä, yleensä tämä prosessi alkaa kohtaamalla omat varjonsa ja sen myötä päätään nostavasta halusta nousta pimeydestä valoon. On arvokasta ja tarpeen kohdata omia kipeitä kohtia, jotta voi seistä jaloillaan vakanaa ja vahvana. Mutta…

Suru, opettajani

Suru, opettajani

Onko teillä tunteita, joiden kohtaaminen pelottaa tai tuntuu vastenmieliseltä? Minulle tuo tunne on ollut suru. Lapsuudessani ja nuoruudessani kohtasin paljon tilanteita, jotka aiheuttivat surua, mutta perheessäni suru ei ollut sallittua. Vanhempani olivat oppineet sodanjälkeisessä maailmassa mallin, että suru on heikkoutta,…

Hurmaava Kaakaoklubi

Hurmaava Kaakaoklubi

Hei! Tervetuloa lukemaan blogiani! 🙂 Kun kesällä Naiseuden Voiman  toinen perustajista kysyi, haluaisinko alkaa kirjoittaa blogia Naiseuden Voiman sivustolle, tiesin heti, että tämä on minun juttuni. Niinpä päätin tarttua haasteeseen. Päätin myös heti, että olen rohkea ja avoin ja kirjoitan…