onnellisuus

Luonnon elävöitttävä voima – elämänoppaamme

K:

Luonnon elävöittävä voima – elämänoppaamme Lemmikkini ilo on sanoinkosketeltavaa innostusta ottaessani sen hihnan esille ja lähtiessämme tuiki tavalliselle aamulenkille. Kierrämme tälläkin kertaa tutun lenkin, joka kulkee keskustasta hieman sivuun ja…

Olemme matkalla valoon ja rakkauteen

K:

Elämme erikoista aikaa, jossa maamme johto on päättänyt poikkeusoloista koronaviruksen vuoksi. Meitä on kehoitettu välttämään fyysistä kontaktia muihin ihmisiin ja toisaalta lisäämään henkistä yhteyttä toistemme kanssa. Monelle nämä toimet ovat…

kiitollisuus

Kiitollisuuden eheyttävä voima

K:

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa kiitollisuudesta ja sen valtavasta eheyttävästä voimasta. Kiitollisuuden tunteminen on kuin kiitorata hyviin fiiliksiin ja onnellisuuteen ja samalla myös eheytymiseen syvemmällä tasolla. Se kohottaa meidän energeettistä…

Oi tule jo, ihana marraskuu!

K:

Täytyy sanoa, että tänä vuonna kyllä toivotan marraskuun tervetulleeksi suurella sydämellä. Syyskuussa alkaneen numerologisen nelosvuoden neloskuukausi eli mennyt lokakuu oli harvinaisen raskas ja otti koville. Lokakuu oli sanalla sanoen työläs….

Olemme syntyneet täydellisiksi ja runsauden keskelle

K:

Meistä jokainen on syntynyt tähän maailmaan täydellisenä ja runsauden keskelle. Vastasyntyneellä vauvalla on kaikki tarvittava äidissään, joka täyttää kaikki hänen tarpeensa ravinnosta lähtien. Meillä jokaisella on syntyessämme vakaa luottamus siihen,…

Onnellisuuden manifestoinnista

K:

Puhuessani onnellisuuden lisäämisestä, kuulen usein kommentteja siitä, että eihän elämä voi olla jatkuvaa ja suoraviivaista onnellisuuden kasvua. Totta. Ei voikaan. Elämä ei ole pitkällä aikavälillä suoraviivaista vaan aaltomaista. Lyhyen aikavälin…

Toistuvatko samat kaavat elämässäsi?

K:

Oletko sinäkin huomannut, kuinka elämässäsi toistuvat tietyt kaavat? Tapahtumat ja reaktiosi menevät jotenkin samaan tapaan erityisesti silloin, kun asiat tuntuvat menevän hullusti. Ihan niin kuin tapahtumia ohjaisi joku kirous tai…