oma voima

Aiheuta pettymyksiä!

Aiheuta pettymyksiä!

Meille suorittamaan ja miellyttämiseen oppineille on hyvin tavallista kokea EI:n sanominen vaikeana. Jopa niin vaikeana, että ennemmin uuvumme tunne- ja tekemisen taakkojen alle, joita tuon sanan käyttämättömyys on aiheuttamassa. Pyrimme sillä välttämään hylätyksi tulemisen ja varmistamaan että meistä pidettäisiin. EI:n…

Täydellisyyden taakka

Täydellisyyden taakka

Usein kuulee ohjeen, että suorittavan perfektionistin tulisi asettaa kympin sijasta tavoitteekseen kahdeksan. Että esimerkiksi työelämässä useimmiten riittää 80 % suoritus. Täydellisyyttä ei siis tarvita. Hyvä! Pohdin kuitenkin; kun tuntee riittämättömyyttä ja suorittaa työtä sekä elämää, missä oma kymppi silloin sijaitsee?…

Paluu tehdasasetuksiin

Paluu tehdasasetuksiin

Kun hyväksynnän hakeminen jatkuu liiallisen kiltteyden ja miellyttämisen kautta tarpeeksi pitkään, voi jossain vaiheessa elämää huomata olevansa kadoksissa itseltään. Elämä kyllä sujuu, kun itse suunnittelee, järjestelee, toteuttaa kaiken, ja huolehtii myös siitä, että muut osalliset tekevät omat hommansa. Jos eivät,…

Näkymätön Ninni

Näkymätön Ninni

Moni liian kiltti suorittaja on lapsesta saakka laittanut toisten tarpeet omiensa edelle ja joustanut elämässään joka suuntaan. Tiedätkö mitä käy kuminauhalle, jota venytetään ääripisteeseen ja yli päivä toisensa jälkeen? Se joko napsahtaa poikki tai jää venyneeksi lerpakkeeksi palaamatta enää itsensä…

Suorittajista on harvemmin tunkua Ellun kanat -osastolla

Suorittajista on harvemmin tunkua Ellun kanat -osastolla

Moni meistä on kasvanut suorituksia, tekemistä ja aikaansaavuutta arvostavassa kasvatusympäristössä. Erityisesti sotien ja jälleenrakentamisen aikana tämä oli olosuhteiden sanelemana tyypillinen tapa elää ja ohjata jälkikasvua. Lapsena luemme ja otamme oppia paljolti myös rivien väleistä. Kaikkea ei siis tarvitse sanoa ääneen;…

Merkityksellisyys – tie onnellisempaan elämään

Merkityksellisyys – tie onnellisempaan elämään

Miten löytää merkityksellisyyttä, joka ravitsee sielua ja tuottaa meille iloa? Mikä lopulta on tärkeää elämässä? Ihan elämän viimeisinä päivinäkin voimme iloita siitä, mitä vielä on jäljellä, mitä olemme saavuttaneet ja kokeneet. Elämä voi osoittaa merkityksellisyytensä vielä silloinkin. Aina se ei…

Jos elät miellyttääksesi muita, kaikki tulevat rakastamaan sinua, paitsi sinä itse – Paulo Coelho –

Jos elät miellyttääksesi muita, kaikki tulevat rakastamaan sinua, paitsi sinä itse – Paulo Coelho –

Beige. Vaalean ruskehtava, se minä olin. En pompannut kenenkään silmille, en häirinnyt millään tavalla. Pysyin taustalla hillittynä ja annoin muiden loistaa. En koskaan kilpaillut valokeilasta. Olin neutraali, ja sillä tavoin hyvin yhteensopiva värikylläisten kanssa. Tietämättäni tuin ja vahvistin niiden olemassaoloa….

Keväistä juhlaa – Pyhän hipaisuja

Keväistä juhlaa – Pyhän hipaisuja

”Voimme löytää kaiken läheltä, elämästämme ja luonnosta” Pääsiäisen juhlapyhät katkaisivat mukavasti arkisten päivien virran suoden useamman päivän levon, ja perheille yhdessä olon aikaa. Pääsiäisellä on toki oma kristillinen sisältönsä ja merkityksensä, joka on kulttuurissamme syvälle juurtunut. Tässä kuitenkin tarkastelen enemmän…

Voimaruno

Voimaruno

Tähtimeren takana mieleni muuttuu näkymättömässä suuren koppakuoriaisen töminässä siellä jalkanikin kuntoutuu sammalta kasvaa ja naavautuu haavautuu ja syntyy varpaissani etenee vuoksen väli sääreni vuotaa vapautta sääntöni kuolee ja paljastuu alavatsani energia erittyy reisiäni runkoani kaarnaani kastaa jalkapohjieni humuksen härmehuntu heiluu…

Vastustamaton pehmeys

Vastustamaton pehmeys

Älä vaadi, vaan kutsu. Kutsu avaamalla sisimpäsi, sanoittamalla sydämesi, todella näyttämällä itsesi. Ja anna sen olla hänen päätöksensä, vastatako kutsuusi. Päästät niin syvälle sisälle että huimaa ja annat tuon syvyyden tehdä taikojaan. Et vaadi, et ohjaa, et kontrolloi. Voimasi ei…

Hiljaiselosta kukoistukseen: kuinka vetäytyminen auttaa palaamaan omaan voimaan

Hiljaiselosta kukoistukseen: kuinka vetäytyminen auttaa palaamaan omaan voimaan

Pitkän hiljaiselon jälkeen, nousi jälleen kutsu päivittää myös tätä blogia. Hiljaiselon, joka palautti juurille, avasi uudelle ja muistutti kaikesta tärkeästä. Hiljaiselon, josta voit lukea lisää täällä. Luin hiljattain artikkelin puista, kuinka ne talvisin vetäytyvät itseensä, ovat mahdottoman elossa alastoman rungon…

Ystävällisyys elämänasenteena – vaaleanpunaista huttua vaiko voimallista muutosenergiaa?

Ystävällisyys elämänasenteena – vaaleanpunaista huttua vaiko voimallista muutosenergiaa?

Ystävällisyys elämänasenteena – vaaleanpunaista huttua vai voimallista muutosenergiaa? Pian on jälleen ytävänpäivä. Voimme juhlia ystävyyttä ja nähdä sen arvon toinen toisissamme. Voimme myös muistaa niitä lähimpiämme, jotka ovat kenties yksin, joutuneet syrjään ja potevat yksninäisyyttä syystä tai toisesta. Meillä on…

Mies, maailma janoaa fokustasi

Mies, maailma janoaa fokustasi

Kun olet löytänyt kotiin itsessäsi, kun olet fokuksessasi, olemuksesi on täynnä magiaa – konkreettista, elävää, oikeaa, tietoista energiaa, jolla teet taikoja maailmassasi, elämässäsi, siskoissasi, veljissäsi, itsessäsi. Merkityksettömyys lienee pahinta routaa sydämellesi, ruostetta olemuksellesi. Todellinen täyttymyksesi syttyy merkityksellisyyden tunteesta ja sen…