kuolema

Kevät on syntymän aikaa

Kevät on syntymän aikaa

Tuntuu, että kaikki särkyy. Olen matkalla kohti nollapistettä. Haluan tarttua kiinni mureneviin reunoihin. On ajatus, pienen mieleni kysymys, enkö saisi pitää edes pientä murusta? Pitääkö puhelimenkin näytön särkyä säpäleiksi, lohkeilla hiljalleen, kunnes lopulta se särähtää käyttökelvottomasti. Ja kaikki muu mikä…

Kuoleman kohtaaminen

Kuoleman kohtaaminen

Ajankuvassamme on läsnä vahvoja pelkoja, joista yksi suurimmista on kuoleman pelko. Kuoleman pelko on inhimillinen ja terve kehomielen reaktio, joka auttaa ylläpitämään maallista kehoamme hengissä ja toimivana – tiettyyn pisteeseen asti. Länsimaissa kuolema on kuitenkin tabu. Sen edessä moni meistä…

Irtipäästämisiä, elämän rajallisuutta ja tarot-korttien kertomaa

Irtipäästämisiä, elämän rajallisuutta ja tarot-korttien kertomaa

Kirjoitin edellisessä postauksessani rituaalista, joka näytti menneen mönkään. Oikeastaan jo kirjoittaessani tuntui, ettei se mennytkään lainkaan pieleen. Päinvastoin saimme energiat liikkumaan niin voimallisesti, että todellakin tuntuu, että olemme miesystäväni kanssa sen jälkeen päässeet suhteessamme aivan uudelle tasolle. Rituaalin tarkoituksena oli…