Vuoden vaihteen aika on mielestäni todella merkityksellinen. Se ilmentää niin konkreettisesti jonkin vanhan päättymistä ja uuden alkamista. Siinä kiteytyy niin hyvin elämän kiertokulku. Uuden syntymä, vanhan kuolema, taas uuden syntymä. Se on loputon jatkumo. Elämä on jatkuvaa muutosta ja uudistumista….
Vaikeinta tällä matkalla on ollut yksinäisyys. Kun havaitsee ja todentaa uusia tunteita ja näkee joka päiväisessä elämässä elämän ihmeitä. On halu jakaa näitä kokemuksia ja tuntemuksia jollekkin, todentaakseen ne itselleen. Aina ei kumminkaan lähipiiristä löydy toista samalla polulla olijaa. Silloin…
Annan kirjan sivujen lipua hiljaa sormieni lomitse lopusta, alkuun. Silmieni edessä vilisee muistot, muistot menneistä unelmista, haaveista, jotka eivät toteutuneet: Suhteista, jotka eivät kestäneet. Niin monesti rikki revitty, haavat avattu. Kuinka monesti venytin uskoa, jatkoin toivoa, ajattelin kestävää rakkautta. Niin…
Niin se lopulta loppui, meidän tarinamme. Vihdoin saan hymyillen, varmana päätöksestäni sulkea kirjan, joka kätkee sisäänsä tarinan sinusta ja minusta, sen kaikkine osineen. Voin hyvästellä sinut ja jatkaa matkaani kohti Rakkautta, kohti suurempaa muutosta, jossa jokainen päivä, on uusi mahdollisuus….
”Mä annan sut pois, mä päästän sut pois, vaikka sattuu. Mä annan sut pois, mä päästän sut pois, kaikkeen tottuu. Hymyillään vaan, ei oo muutakaan enää antaa. Luovutaan toisistamme hiljaa.. ” Mä en voi enää muuta, mun on päästettävä…