Sovun tekeminen lapsuuden kanssa

Sanotaan, että n. 90 % triggereistämme juontavat juurensa lapsuuteemme. Eli ei ole ihme, että omien traumojen kohtaaminen ja käsittely on todella tärkeää, jotta voisimme elää mahdollisimman hyvin tästä hetkestä käsin, eikä eläen lapsuuttamme uudestaan ja uudestaan, vetäen puoleemme myös sellaisia kumppaneitakin, jotka edustavat joka isää tai äitiä tai molempia.

Minä vedin aiemmin elämässä puoleeni narsisti isäni kaltaisia kumppaneita, ja myös työelämässä näitä hahmoja näkyi. Pystyin vasta käsittelemään ja päästämään näistä hyvin haitallisista malleistani ja uskomuksistani irti kun otin oman voimani takaisin lopettaessani narsisti suhteeni. Tämä ihminen silloin edusti sitä sisäistä arvottomuuttani ja riittämättömyyttäni mitä omassa sisimmässä oli suhteessa miehiin, suhteessa omaan isääni. Tämä oli yksi syy, miksi siinä suhteessa eli, ja koska rajat olivat hukassa, ei niitä osannut asettaakaan. Mutta tuli se päivä, kun asetin rajat vahvemmin kuin koskaan, ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin asettaa oma henki ja hyvinvointi etusijalle, koska siinä hetkessä olin sairastunut burn outiin ja olin todella heikoilla jäillä.

Tein siinä hetkessä sen päätöksen, että minä aion kohdata nämä traumani ja purkaa energiajärjestelmästäni mahdolliset myrkyt ja ohjelmistot pois, jotta minun ei tarvitse vetää puoleeni enää isäni kaltaisia raivoavia ihmisiä, jotka ovat minulle hyvin haitallisia. Samoin en halunnut vetää puoleeni sitä jatkuvaa hylätyksi ja torjutuksi tulemisen kokemusta, jonka sain myös äidiltäni, kun äitini ei ollut emotionaalisesti läsnä. En voinut elää enää puhumattoman ja/tai raivoavan ihmisen kanssa, johon ei saa mitään aitoa yhteyttä, eikä itse tule kuulluksi eikä nähdyksi ollenkaan.

Sukelsin näihin tunteisiini uudestaan ja uudestaan, ja Sandra-koirani kuolema auttoi tässä, koska se vei minut täysin lapsuuteni traumojen juurilähteille. Sain vihdoin ulos itsestäni sen aidon vihan ja raivon mitä tunsin vanhempiani kohtaan. Ja vuosi sitten kun juuritunteet pääsivät purkaantumaan solutasolta pois, niin aloin voimaan hyvin nopeasti paremmin ja elinvoimani tasot alkoivat nousta.

Koin hyvin tärkeäksi sen, että on tärkeää pystyä itse olemaan itselle se äiti ja isä, jota itselle ei ollut. Rakastamaan itseään sillä tasoilla ja tavalla, mitä itse olisi tarvinnut. Opettelin olemaan itselleni ekaa kerta elämässä armollinen, anteeksiantava sekä lempeä. On täytynyt tehdä valtava työ siihen, että sisäisestä armottomuuden piiskurista on alkanut muotoutua sisälle enemmän tilaa tehdä virheitä, olla inhimillinen ihminen ja nähdä se oma kauneus ja hyvyys. Mutta näin se vaan on onnistunut, kun on uskaltanut kohdata syviä tunteita, avautua niille ja sitä kautta päästää ne menemään.

Suruprosessin läpikäyminen on ollut suuressa asemassa tässä, että on uskaltanut sukeltaa syvään suruun ja nöyrtyä polvilleen antautuen samalla Suuremman voiman haltuun kannateltavaksi. Suru mitä koin opetti minua ja edelleen vie minut ajoittain ihan fyysisestikin polvilleen, koska näin konkreettisesti fyysisenkin kehoni kautta antaudun kannateltavaksi. Koska suruun sukeltaminen on kovaa duunia, ja se avaa sydäntä suuremmalle rakkaudelle, se on todella eheyttävin kokemus, mitä olen koskaan kokenut: suruun sukeltaminen.

Suruun sukeltaminen paransi niin syviä traumoja minussa, se paransi kaikkea sitä mitä koin jääväni paitsi elämässäni. Se on tuonut rakkautta hylätyksi tulemisen haavoihini ja aitoa iloa sydämeeni. Se on auttanut minua näkemään elämän pyhyyden, kuinka kaunista on kun itse siirtyy elämän edestä sivuun, yrittämättä kontrolloimatta asioita, vaan suostuu vastaanottamaan apua, tukea koko Universumin Lähteestä. Minä opin vuosi sitten luottamaan Jumalaan, Korkeimpaan voimaan, Rakkauteen. Opin luottamaan, että on joku suurempi voima joka meitä kannattelee, koska koin sen aivan konkreettisesti itse, mitä tapahtuu kun oikeasti päästää kontrollista irti ja antaa kaiken Korkeimman kannateltavaksi.

Totuuden näkeminen elämässä ei ole ollut helppoa, se on rajustikin herättelevää ajoittain, mutta voi että kun se on parasta mitä elämä voi antaa, ja oma Korkein viisaus voi antaa, kun suostuu näkemään rehellisesti totuuden niinkuin se on. Se oli raju herätys, nähdä että olen elänyt elämääni parisuhteessa narsistin kanssa, eläen lapsuuttani uudestaan, ja nähdä se oma vastuu tästä kaikesta. Mutta olihan se samalla elämän pelastavin ja kaunein asia.

Ei ole helppoa nähdä, mistä on jäänyt paitsi lapsuudessa. On helppoa haluta uutta lapsuutta, haluta muuttaa sitä toiseksi, haluta paremmat vanhemmat, jotka rakastaisivat tai edes osoittaisivat sitä jollain tavalla. Mutta silloin elää valheessa, ja kieltämisessä, jos ei suostu hyväksymään lapsuuttaan sellaisena kuin se on. Tekoja ei tarvitse hyväksyä, mutta anteeksiantaminen sekä itselleen että muille, menneisyydelle on tärkeää. Tehdä sopu oman menneisyyden kanssa, jotta ei tarvitse kantaa koko elämäänsä sitä kipua sisällä mitä joskus tapahtui, ja samalla reagoida muihin omien vanhojen traumojen kautta.

Erityisesti omaan kumppaniin, sitä herkästi reagoi niiden lapsuuden haavojen kautta, mutta onneksi näistä voi tulla tietoiseksi ja opetella uusia malleja toimia.

Minä halusin kirjoittaa itselleni tällaisen kirjeen, tehdäkseni sovun oman menneisyyteni kanssa, ja jos sinä saat tästä itsellesi jotain, se on uskomattoman hienoa:

”Totuus on se että isäsi ei antanut sinulle sitä mitä olisit tarvinnut ja olisi ollut lapselle tärkeää. Et saanut tuntea olevasi tärkeä, ainutlaatuinen ja rakastettu sellaisena kuin olet. Et tullut näkyväksi ja kuulluksi, todistetuksi sellaisena ku olit vaan sinusta luotiin jotain muuta mitä olit. Totuus on se että sinua satutettiin ja haavoitettiin pahasti oman isäsi puolesta ja sait ikäviä hylätyksi ja torjutuksi tulemisen traumoja. Sinua syytettiin, manipuloitiin sekä häpäistiin. Sinun päälle syötettiin hänen tuskansa ja sinua syytettin, tuomittiin sekä rangaistin asioista jotka eivät ikinä olleet syytäsi eikä vastuullasi. Sinä et saanut tehdä virheitä ja tuntea tunteitasi, siitä sait syytöstä ja rankaisua.

Totuus myöskin on se että et ole enää lapsi. Nyt olet aikuinen, jolla on vapaus valita. Vapaus valita toisin. Päästää irti lapsuudestasi kaiken kaikkiaan. Se oli mitä oli, et voi enää sitä muuttaa. Et voi tehdä sille yhtikäs mitään että et saanut hyviä lähtökohtia tähän elämään. Ja sinun on pitänyt opetella nämä kaikki taidot alusta alkaen itse.

Sinä et ole uhri. Etkä syyllinen. Olet luoja olento, joka on vastuussa siitä mitä sanot, ajattelet, teet ja toimit. Joten päätä itse mihin haluat keskittyä ja mistä on aika luopua.

Sinun ei tarvitse hyväksyä isäsi tekoja mutta hyväksy se mitä on ollut. Hyväksy lapsuutesi sellaisena ku se oli, älä yritä muuttaa sitä äläkä enää elä lapsuuden tarinaa uudestaan toistamalla samoja virheitä uudestaan ja uudestaan vain siksi että olet kiinni siinä kivussa mitä joskus sinulle tehtiin. On aika vapauttaa itsesi kokonaan tästä kivusta ja lapsuudesta. Sinun on aika olla aikuinen nainen ja ihminen joka elää tätä hetkeä ja sinun on aika luottaa rakkauteen ja miehiin sillä tasolla ettei he hylkää ja torju sinua niin kuin isäsi teki.

Rakas luovu nyt lapsuudestasi. Anna sen olla se mitä oli. Olet nyt vapaa elämään omanlaista hyvää elämää. Olet aikuinen nyt. Saat tehdä täysin mitä sinä tahdot. Enää ei ole ihmistä eikä mitään joka rajoittaa sinua ulkopuolellasi. Ainoa rajoite olet sinä itse.” 

Se tuntuu uskomattoman hyvältä, että olen onnistunut omassa sisäisessä työssäni, koska en ole vuoteen vetänyt puoleeni enää ihmisiä elämääni, jotka eivät minua arvosta eivätkä kunnioita. Kaikki nämä energiat ovat elämästäni poistuneet, ja nykyään niin työssäni, parisuhteessa kuin muualla elämässäni on ihmisiä, jotka haluavat minulle hyvää ja aidosti arvostavat minua ja minä heitä.

Samoin isälleni olen vetänyt tosiaan sellaiset rajat, joita hän ei enää koskaan voi eikä saa ylittää, ja niistä minä pidän kiinni. Kyllähän se on vapauttavaa, kun ei anna kenenkään enää rikkoa itseään. Mutta tämä asia on sellainen asia, jonka kanssa minun täytyy tehdä sopu, jotta en elää enää isätraumojani tässä päivässä läpi, koska niin herkästi sitä reagoi edelleen isähaavan kautta tiettyihin asioihin, mitkä osuu ja uppoaa syvälle.

Sitä alitajuisesti kun on pitkin elämäänsä toivonut, että mitä jos joskus saisi kuitenkin sen oman isän hyväksynnän. Ja siitä kun luovuin, se kävi todella kipeää, mutta oli ja on vapauttavaa. Hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, vaikka kukaan muu ei hyväksyisi. Kyllähän se käy sydämeen kipeää ja siellä on surua, kun isäni ei ole terve peili, hän ei pysty oman narsismin takia edes näkemään todellista minääni. Onhan se surullista ja ikävää. Mutta en silti voi elää tätä tuskaa ja traumaa enää läpi, jäämällä kiinni siihen mitä minä en ole saanut. Enkä voi enää pelätä rakastaa tai vastaanottaa rakkautta, sen takia että joku mies/jotkut miehet elämässäni minua satuttivat pahasti. On raskasta pitää muureja yllä, peläten että itseä loukataan.

Rehellisyys itseä kohtaan tuntuu uskomattoman hyvältä, totuuden näkeminen tuntuu todella vapauttavalta. Tuntuu hyvältä myöntää itselleen ne asiat niinkuin ne ovat, ja myöntää itselleen ne asiat mitä elämässä todella tahtoo ja kuka minä olen. Niin paljon ympärillemme luodaan tarinoita kuka meidän kuuluisi tai pitäisi olla, ja on vapauttavaa kun purkaa nämä tarinat itsensä ympäriltä, niin oikeasti saada esiin se oma kaunis todellinen itsensä sieltä, jona alunperinkin synnyimme tänne.

Palata oman aidon ytimen äärelle ja avata sydän ja lentää lentoon kauniissa uusissa siivissään, tietäen että minua kannatellaan ja rakastetaan aina,

vaikka mitä elämä toisikaan eteeni.

Lisää kirjoittajalta Rohkeutta astua omaan voimaan/Kaisa-Liisa Ahola

Haavoittuvaisuus on todellisinta rohkeutta

Suurin ja syvin pelkoni on ollut kohdata tyhjyys. Tyhjyys, jossa tuntuu ettei...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.