Sisäinen työ on tie rauhaan

On tärkeää keskustella itsensä kanssa päivittäin. Kysyä esimerkiksi: Kuka olen tänään? Mitä minussa liikkuu juuri nyt ja annanko sen liikkua? Kuinka ilmennän itseäni tänään? Miten paljon sallin itselleni, mikä on mahdollista nyt? Kuinka voin parhaimmalla tavalla palvella elämää juuri tänään? Osaanko olla täysin läsnä tälle hetkelle ja kuulla arvokkaat viestit, joita elämä tarjoilee?

Aamun meditaatiohetkessäni havaitsin sisälläni munan, jonka kuori oli rakennettu pelosta. Omistavasti se suojeli sisällään olevaa vanhaa kipua. Pääni kääntyi vaistomaisesti pois, sillä olotila sitä katsoessa oli varsin epämukava. Nykäisin kuitenkin tietoisen mieleni mukaan ja aloin naputella munankuorta. Se alkoikin säröillä ja sisältä pursusi paljon häpeää. Sieltä löytyi alistumista, asioiden nielemistä ja toivottomuutta. Voimattomuutta, huonommuuden tunteita ja masennusta. Kuori säröili ja minä hengitin ja olin kuoreni kanssa. Kuinka vahva onkaan hengitys työkaluna! Voin ohjata sen kipuni juurelle ja kipu saa sulaa katseeni alla pois.

Ei ole helppo homma munankuorella. Se ajattelee tekevänsä tärkeää työtä pitäessään kaikkea (vanhaa) kasassa. Kyllä suojelulle toki paikkansakin on, mutta usein tilanne jää päälle turhan pitkäksi aikaa ja menneisyys alkaa toistamaan itseään. Onneksi kaiken voi purkaa. Onneksi! Vaatii tietoista läsnäoloa ja rohkeaa peiliin katsomista kohdatakseen kaikki puolensa. Se ei aina ole mukavinta puuhaa, mutta järisyttävän palkitsevaa se on. Se on kohta, jossa muutetaan tulevaisuutta.

Kaivan sydämeni esiin pelkojeni peiton alta ja se itkee ilosta. Se tuntee suurta huojennusta ja jälleennäkemisen riemua. Kun sydän on auki, pääsee elämä virtaamaan vapaasti joka soluun ja rauha on tila, jossa asiat ilmenevät. Kiitän itseäni rohkeudesta tehdä sisäistä työtä ja valitsen kytkeytyä tähän päivään nöyryydellä ja ilolla.