Sirkushuveja.

Oletko koskaan törmännyt sellaiseen pelottavaan ajatukseen, että jos antaudun surulleni, itkusta ei tule loppua, vajoan syvemmälle ja syvemmälle, masennun ja menetän toimintakykyni. Kaikki romahtaa. Tai jos suostun tuntemaan kaiken sen tuskan mitä kannan sisälläni, minusta kuoriutuu yhteiskuntakelvoton hirviö tai ainakin se on jotain niin kamalaa, etten kykene olemaan tuon tunteen kanssa.

Kun vaikean tuntuisia tunteita nousee – vihaa, surua, tuskaa, pelkoa, epätoivoa… Kehon valtaa epämukava olo ja maailma näyttää harmaalta ja uhkaavalta. Emme tiedosta täysin, mitä tapahtuu. Saatamme kokea hyvin tiedostamattomalla tasolla, että selviytymisemme on jollain tavalla uhattuna. Suojamekanismimme aktivoituvat ja niinpä päädymme tukahduttamaan tunteitamme ja jatkamme elämäämme kantaen tätä raskasta, jatkuvasti kasvavaa kivikasaa mukanamme.

Nämä tunteet ovat ehkä aikoinaan todella vyöryneet päällemme, murskanneet meidät alleen, kun meillä ole ollut kykyä niiden kohtaamiseen ja virtauttamiseen. Ei tukea eikä mallia, kuinka näitä tunteita tulisi käsitellä. Siksi olemme päätyneet rakentamaan illuusion – maailman, jossa nämä möröt kurkkivat nurkkien takana ja meillä on oltava keinomme päästä niitä karkuun.

Mutta voimmeko tuntea hurmoksellista mielihyvää tai syvää iloa ennen kuin olemme suostuneet tuntemaan sen skaalan toisen pään? Ajattelen, että mitä syvemmältä pimeästä otamme vauhtia, sen korkeammalle voimme lentää. Ja näin olen omassa elämässäni kokenut. Jos emme uskalla tuntea, on se kuin tasapainottelisimme kapealla nuoralla. Pelkäämme, milloin horjahdamme. Mieluummin esitämme tuota täydellistä sirkusnäytelmää.

Kun puhutaan ihmisen koko tunneskaalan täysipainoista kokemista, herää kaksi keskeistä kysymystä. Onko minulla kapasiteettia antautua tuntemaan näitä kaikkia tunteita? Entä elämmekö yhteiskunnassa, jossa on tilaa tuntea näitä kaikkia tunteita?

Oma kapasiteettimme kasvaa itsetuntemustyöskentelyn kautta. Käymme parantumisen matkaa ja rakennamme uutta perustaa murenevaisen tilalle. Sielumme valo skannaa jatkuvasti perustuksiamme ja osoittaa meille hatarat kohtamme. Silloin jokin särähtää. Kun olemme tästä tietoisia, saamme aikaan muutosta.

Perustamme ollessa vahva, antaa se tarvittavan turvan ja sitä myöden kapasiteetin tuntea ne pelottavimmankin tuntuiset tunteet, syvästi ja täysipainoisesti. Kun perusta on vakaa, emme sorru enää näiden sisäänpäin käpertävien tunteiden myötä.

Hiljalleen huomaamme, että jokin meissä kannattelee suurienkin myrskyjen ja haasteiden keskellä.

Voimme elää yhä vapautuneemmin, sydän auki hetkessä, pelkäämättä tulevaa. Kykenemme vastaanottamaan hyvää ja tarttumaan mahdollisuuksiin, jotka vievät meitä kohti unelmiamme. Emme kanna enää mennyttä, sillä kaikki vanhat tukokset on vapautettu. Menneisyys on matka, josta olemme syvän kiitollisia, sillä kaikki kokemamme ja oppimamme on tuonut meidät tähän äärettömien mahdollisuuksien nyt-hetkeen.

Yhteiskuntamme antaa tiettyjä ihanteita hyvästä ja hyväksyttävästä ihmisestä. Kuvittele stereotyyppinen kunnon kansalainen. Tiedät mistä puhun. Miten yhteiskunta sitten suhtautuisi ihmiseen, joka kieriskelee metsässä ja ryömii maan mullassa, huutaa ja karjuu, itkee ja pauhaa ja lopulta käpertyy kuusen alle kehoaan heijaamaan ja nauraa itsensä nirvanaan? Päätyisimmekö parantolaan jokainen? No, tämä oli aika ääri esimerkki, mutta kuvaa sitä villiä olemuspuoltamme, joka haluaa elää kokonaisvaltaisesti, ilmaista estoitta ja antautua elämälle koko kehon mitalta.

Jos emme ole saaneet kokea koko tunneskaalaa kannatellusti pienenä lapsena vanhempiemme turvallisilla käsivarsilla, mikä monesti on tilanne, meidän täytyy saada tuntea tämä kaikki nyt, jotta rakastava äiti ja turvallinen isä vahvistuisi sisällämme ja sisäinen lapsemme pääsisi puhkeamaan omaan puhtoiseen voimaansa.

Minä ja sinä, kaikki me yksilöt, muodostamme yhteiskuntamme. Me olemme siis rakentaneet elinympäristömme ja -ilmapiirimme ­– olemme siitä jokainen vastuussa. Jos emme uskalla yksilönä tuntea, rakentuu yhteiskunta, jossa ei ole tilaa tuntea. Rakentuu yhteiskunta, joka tukee tunteiden tukahduttamista ja todellisten tarpeiden ilmaisemista. Se tukee valhetta, kannustaa kulissien ylläpitämiseen. Jos emme uskalla kohdata ja tunnustaa inhimillistä pienuuttamme, rakennamme yhteiskuntaa jossa on oltava isompi ja vahvempi kuin on yksinkertaisesti mahdollista. Olemme muodostaneet epätodellisen yli-ihmisen kuvan, joka suorittaa ja tekee pelkkää priimaa. Kun tämä köysi tarpeeksi kiristyy, tapahtuu muutos joka ei enää ole meidän käsissämme. Kuinka pitkälle pystymme venymään?

Milloin sinulle riittää? Milloin lakkaat kohtelemasta itseäsi kuin tunteetonta ja ikuisesti muiden ehdoilla toimivaa, uupumatonta robottia. Milloin rakkauden kaipuusi käy niin sietämättömäksi, että et enää kykene tähän mielipuoliseen sirkus spektaakkeliin?

Tulee hetki, jolloin illuusio väistyy. Kun olet valmis päästämään siitä irti. Kun surullinen klovni saa riisua vaatteensa ja pyyhkiä luonnottoman virneensä.

Luovutat. Hyväksyt. Suret. Annat anteeksi. Näet ja kuulet itsesi ehkä ensimmäistä kertaa elämässäsi ja se saattaa hetken aikaa hämmentää. Kuka minä olen, jos en tuo, miksi olin itseni rakentanut? Ymmärrys alkaa avautua, tietoisuus laajenee, valheellinen identiteetti kuolee, uusi aurinko nousee… Ja totuus paljastuu – olen elämäni luoja. Ja itseni kautta luon tätä koko maailmaa. Minulla on vapaa tahto. Voin valita toisin.

Ei enää sätkynukke, vaan täysivaltainen, itsenäinen vastuunkantaja – ihminen omassa nöyrässä voimassaan.

Sinä valitset, sinä luot, sinä muodostat täysin uniikin polkusi. Kykenet tulemaan täyteen yhteyteen todellisen sisäisen olemuksesi kanssa, joka on niin voimallinen, ettet enää tarvitse ulkopuolista hyväksyntää tunteaksesi olevasi kokonainen. Huomaat, että kannat täyttymystä sisälläsi. Ei enää tuhoavia rooleja, ei hullunkurisia näytelmiä. Ei enää karkuun juoksemista tai reunalla taiteilemista.

Vain totuus ja villi heittäytyminen ELÄMÄÄN – syvästi, intohimoisesti, sydän auki!

 

Lisää kirjoittajalta Oodi meille, eksyneille

Yksin ihmisten keskellä – mikä avuksi?

Ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemus on meille kaikille tuttua, joillekin meistä päivittäistä elämää....
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.