Sinä et ole yksin! – Tarinani eräästä päivästä, jota en olisi halunnut, mutta joka minulle TAAS annettiin

Halusin kirjoittaa rehellisen tekstin eräästä päivästäni kuluneella viikolla. Haluan myös sanoa, että useimmat päiväni eivät ole tällaisia. Haluan sanoa, että ne päivät, jolloin nukun yöt hyvin, ovat yleisesti ottaen melko helppoja, koen oloni innostuneeksi, koen paljon flow-tilaa ja minulla on annettavaa ympärilleni. Asiat sujuvat vaivatta ja luotan elämään.

Sitten on niitä toisenlaisia päiviä. Ja näinä toisenlaisina päivinä haluaisin vajota maan alle, unohtaa KAIKKI velvollisuuteni ja jopa olemassaoloni. Tällaisina päivinä seuralaisiani ovat negatiiviset tunteet, kuten syyllisyys ja puskeminen. Näinä päivinä luottamus on siellä jossain, mutta ei todellakaan luissani ja ytimissä.

Haluan kertoa, että minä en ole täydellinen ja minäkin ajaudun ajoittain erillisyyden harhaan. Minä vajoan uskomukseen ja tunteisiin, että minä olen surkea, yksinäinen, joka ei vaan osaa hallita tunteita ja elämäänsä, vaikka esittää niitä muille opettavansa. Ja haluan kertoa, miten tämä yksikin päivä taas päättyi…Siispä ole hyvä:

Taas tänään se tapahtui. Osa miljoona. Tai tsiljoona. Heräsin aamulla, taas huonosti nukkuneena. Pienoinen syyllisyys siitä, että olin taas kerran joutunut ottamaan kesken yötä unilääkkeen, kun halusin nukkua edes vähän. Unilääke tekee olon hieman pöhnäiseksi, mutta se on parempi, kuin se, että ei nukkuisi ollenkaan (been there too many times).

Uneni ovat menneet viime viikkoina jälleen sekaisin, mistä lie johtuu, ja oikeastaan tämän alkusyyn etsiminen ei välttämättä johda mihinkään. Ehkä tämä suurin oppi on taas hyväksyä ja elää hetkessä, tehdä parhaansa ja uskoa, että saat oikeat asiat ja opit eteesi ja niitä ei voi eikä tarvitse aina mielen kautta ymmärtää.

Mutta mitä tapahtuu, kun yö on mennyt risaiseksi? Ja sinun tulisi olla yrittäjä, joka opettaa muille uudesta energiasta käsin olemista ja asioiden puoleensavetämistä? Mitä tehdä silloin, kun kroonisesti olet itse huonossa tilassa, sinulla ei todellakaan ole mitään ylimääräistä annettavaa, kuten uusien tekstien kirjoittaminen tai videolle puhuminen (ehdoton no no!). Ja arjessa on tietty määrä tunteja, sillä kun lapset haetaan hoidosta, ei yksinkertaisesti pysty eikä halua keskittyä yhtään ylimääräiseen.

Mitä tehdä, kun olet tosiaan se yrittäjä, ja sinun tulisi tehdä elantosi sillä bisneksellä, joka perustuu omaan hyvinvointiin ja uuden luomiseen? Mitä tehdä, kun yksinkertaisesti ei ole annettavaa, mutta silti pitäisi se rahakin saada jostain? Mitä tehdä, kun ymmärrät liiankin syvällisesti sen, että vedät puoleen sitä, mitä olet ja olotilasi on kuin jyrän alle jäänyt (monta kertaa viikossa)?

Entä mitä tehdä, kun kehosi kaipaa liikuntaa ja astetta kovempaa treeniä, mutta et yksinkertaisesti jaksa. Pakkaat salikamat ja lähdet salille, mutta mielestä tulee sitä kohtaan niin suuri vastustus, että on pakko luovuttaa. Istut penkille ja tuijotat puuta. Kyyneleet valuvat. Tässä ei voi voittaa. Jos en mene salille ja tee kehoni eduksi hyvää, häviän. Jos taas pakotan itseni salille, häviän siinäkin. Kumpaa uskon ja kuuntelen, kehoa vai mieltä? Missä voin voittaa? Vai häviänkö aina?

–> VALITSE VÄHIMMÄN VASTUSTUKSEN TIE

Silloin, kun olen väsynyt ja huonossa vireystilassa, mieleni on kovasti äänessä. Sieltä tulee vaatimuksia vaatimusten perään. Enkä tiedä, mitkä niistä ovat totta. Tässä tilassa, sitten kun lopulta sen ymmärrän, on oikea suunta mennä ja tehdä sitä, mihin on vähiten vastustusta.

Tässä kohtaa, kun yritin suorittaa vanhoja puskemismalleja, minut lopulta lähestulkoon pakotettiin makaamaan sängylle. Laitoin soimaan naistenpiiri-musiikkia, hiilaavaa feminiinienergiaa. Hieroin käsiini laventeliöljyä ja tein itselleni rintahierontaa ystäväni ja henkilökohtaisen coachini Suvin opastamana. Tämän jälkeen otin yhteyttä omiin tarpeisiini erään harjoituksen avulla.

Ja näin. Energiani alkoi muuttua. Hieroessani rintoja, päästin irti. Löysin sydämeni alueelta armollisuuden, myötätunnon ja rakkauden. Ja ymmärsin jälleen tsiljoonatta ja miljoonatta kertaa: MINUN EI TARVITSE JAKSAA TAI PUSKEA MASKULIINISEN MALLIN MUKAAN!

Sieltä se armo löytyi. Lopulta. Eikä tässä vielä kaikki. Oman rentoutumissession jälkeen, jossa olin tullut nähdyksi ja kuulluksi itselleni, tajusin -että hei – meillähän on naistenpiirini whatsapp – ryhmä, johon on (enemmän kuin) lupa laittaa tukipyyntöä heikolla hetkellä. Näpyttelin ryhmään sielunsiskoilleni:

“Voitteko lähettää minulle tukea ja voimaa. Se, että sallisin itselleni “vain” olemisen ja luottaisin, että rahaa tulee tarpeeksi?”

Ja arvatkaa mitä sain näiltä naisilta vastaukseksi? Tukea ja voimaa. Ja lisäksi sitä, että kahdella heistä on myös ollut lähes vastaavia tunteita riittämättömyydestä ja levon sallimisesta itselleen samana päivänä. Kun laitoin viestin ryhmään, se vapautti myös heidät kertomaan ja jakamaan omaa tuskaansa ja täten se VAPAUTTI LOPULTA MEITÄ KAIKKIA.

Kaikkein vapauttavinta naiselle on ymmärrys siitä, että SINÄ ET OLE YKSIN. Niinä hetkinä ja päivinä, kun yritämme OLLA ENEMMÄN, PUURTAA, JAKSAA YLI RAJOJEMME…Meidän ei todellakaan tarvitse, mutta meillä ei yksinkertaisesti ole malleja ja esikuvia näyttämässä tietä. Siksi meidän tulee löytää se uusi tapa elää ja olla, joka SALLII JA TUKEE “Vain olemista”, OMIEN VOIMAVAROJEN MUKAAN ELÄMISTÄ, LUOTTAMISTA ELÄMÄÄN….

Kiitos siskot. Kiitos naistenpiiri. Tuki on aina olemassa, mutta joskus on hetkiä, jolloin sitä ei vaan näe ja luulee olevansa totaalisen hukassa – ja yksin. Ja sekin on ok. Kaikki tunteet ja hetket ovat ok. Joskus se apu tulee viiveellä, mutta se tulee. Luota siihen.

Ja tosiaan. Kun minulla on hyvä päivä, on helppo kuunnella sisäistä johdatusta. Antaa itselleen hemmottelua ja kuulla syvempiä tarpeita. Mutta tätä olen pähkinyt monta vuotta. Että tarvitsenko minä tätä unettomuuden kirousta siihen, että antaudun syvemmälle feminiinienergiaan, luottamukseen ja “vain olemisen” sallimiseen?

Sitä ajatusta en toki halua ruokkia tai vahvistaa ja toivon, että jossain vaiheessa voisin luottaa kehooni ja saada nukkuminen tasapainoon. Mutta kuten hyvin tiedän ja opetan, kehitys tapahtuu joskus äärirajoilla. Minulle arjen pyörittäminen ja itsestä huolehtiminen sujuu melko helposti, kun olen nukkunut. Näinä toisenlaisina päivinä opit menevät aina uudelle tasolle… 🙂

Valoa päivääsi! Sieltä se valo aina tulee – lopulta, vaikka joskus sitä on pirun vaikea nähdä.

 

Ps. Naistenpiiri valmennus on vielä kampanjassa 6.10 asti! Tutustu tästä lisää <3

Lisää kirjoittajalta Nainen Vol. 2 / Heidi Harju

Sinä et ole yksin! – Tarinani eräästä päivästä, jota en olisi halunnut, mutta joka minulle TAAS annettiin

Halusin kirjoittaa rehellisen tekstin eräästä päivästäni kuluneella viikolla. Haluan myös sanoa, että...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.