Ristiinnaulitsemisen merkitys

Kuinka moni meistä uskoo, että Jeesus kuoli ristillä puolestamme? Kuinka moni meistä uskoo, että olemme perisyntisiä ja meidän tulee sovittaa syntimme, tai joudumme helvettiin? Kuinka moni meistä uskoo, että kehon kuolema on päätepiste elämälle?

 

Kuva: Christoph Schmid

 

Minä en halua uskoa syntiin. Voisiko syntisyys olla todellista meille, ketkä olemme Jumalasta, ja Jumala? Voiko Jumalassa olla mitään syntistä?

Kuitenkin, monet meistä on kasvatettu syntiuskovaisiksi. Ja jos mennään vielä syvemmälle, se usko on meissä ITSESSÄMME ilman kenenkään muun osallisuutta tähän uskomukseen. Maailma on heijastusta omasta mielestämme, joka on osa yhteistä yhtä Mieltä. Esimerkiksi kristityt uskovat ennemmin syntiin, kuin EHDOTTOMASTI rakastavaan Jumalaan (vaikka syntiuskovaisuus on universaalia, eikä rajoitu kristinuskoon, saatikka uskontoihin!).

 

Oletko sinä koskaan kyseenalaistanut sitä uhristooria, jota Jeesuksesta kerrotaan? Oletko sinä kyseenalaistanut Raamattua? Voimmeko me todella tietää Totuutta, sillä onko se sanoilla kuvailtavissa? Ainoa paikka, mistä totuutta voi etsiä ja löytää, on meidän sisäinen maailmamme. Toki “ulkopuolinen” maailma auttaa meitä tämän totuuden löytämisessä, mutta huomio on käännettävä aina sisimpäänsä, kun tarkastelee ja tutkii asioita.

Kysymys kuuluu, että mihin sinä haluat uskoa, ja miksi? Miksi esimerkiksi miljoonat ihmiset haluavat nähdä Jeesuksen ristiinnaulitsemisen kärsimyksen multihuipentumana, eikä voittona kuolemasta? Voittona meidän jokaisen kuolemasta, ei pelkästään Jeesukseen. Jeesus oli meidän kaikkien veli, on vieläkin. Mutta meissä kaikissa elää Kristus, joka ei kuole koskaan. Se oli ja on Jeesuksen sanoma. Se oli ja on ristiinnaulitsemisen merkitys.

Ei se, että olemme syntisiä, koska ristiinnaulitsimme Jeesuksen. Ei se, että meidän pitää kärsiä syntiemme tähden, jotta pääsemme taivaaseen.

 

Minä kerron sinulle salaisuuden: ikuista elämää, jonka Jeesus muisti itsessään, ei voi tappaa. Kristusta ei voi tappaa. Ja Kristus elää kaikissa meissä, on elänyt aina ja tulee elämään.

 

Me emme ole syntisiä. Kukaan meistä ei ole. Ja sitä on monen meistä hyvin vaikeaa sulattaa, minunkin. Se johtuu siitä, että koemme erillisyyttä, koska uskomme olevamme ihmisinä erillisiä Jumalasta. Ja kysyn taas, voiko Jumala olla syntinen? Uskomme tehneemme syntiä leikitellessämme ajatuksella erillisyydestä, ja tästä koemme VALTAVAA syyllisyyttä. Tämä syyllisyys on niin käsittämättömän kauhistuttavan kipeää, että se täytyy projisoida ympärillemme muihin ihmisiin, koska emme kestä kohdata sitä itsessämme.

Vaikka syyllisyyteen ei ole tarvetta koskaan, se on läsnä alitajunnassa kulkiessamme ajan maailmassa, mikä ilmenee elämässämme näennäisen ikävinä tapahtumina: riitoina, varkauksina, raiskauksina, murhina, ja niin edelleen…

Mikä siis ratkaisuksi tilanteessa, joka tuntuu kiertävän samaa syyllisyyden kehää?

 

Vastaus on anteeksianto. Ei sellainen anteeksianto, joka julistaa anteeksiantajan olevan “parempi” ja oikeassa, vaan sellainen, joka julistaa anteeksiantajan ja anteeksiannetun tasa-arvoisiksi viattomuudessaan.

Jeesus sanoittaa anteeksiantoa Ihmeiden Oppikurssissa muun muassa näin:
“Anteeksianto ei ole todellista, ellei siitä seuraa sekä veljesi että itsesi paraneminen. Sinun on todistettava, että hänen synneillään ei ole sinuun mitään vaikutusta, jotta voisit osoittaa, että ne eivät ole todellisia. Miten hän muuten voisi olla syytön? Ja miten hänen viattomuutensa voisi olla oikeutettua – paitsi jos hänen synneillään ei ole mitään vaikutusta siihen, että ne saavat aikaan syyllisyyttä? Synnit ovat anteeksiannon ulottumattomissa juuri sen vuoksi, että ne toisivat tullessaan seurauksia, joita ei voida tehdä tekemättömiksi ja jättää kokonaan huomaamatta. Niiden tekemättömäksi tekemisessä on todiste siitä, että ne ovat pelkkiä erehdyksiä. Salli, että sinut parannetaan, jotta voisit antaa anteeksi ja tarjota pelastusta sekä veljellesi että itsellesi.” – T-27.II s. 653

Anteeksianto tarkoittaa erehdysten (synonyymi synneille IOK:ssa) tekemättömäksi tekemistä. Anteeksianto tarkoittaa ihmettä, Rakkauden (eli Jumalan) muistamista. Nyt pääsiäisen aikaan on otollista hiljentyä ja pohtia sydämessään, mitä rakkaus tekisi. (Tähän välistoorina kerron sinulle itsessäni nousseen vastauksen: Rakkauden ei tarvitse tehdä mitään, Rakkaus vain on. Ja rakastaa.) Jeesuksen ristiinnaulitseminen voi olla symboli kärsimykselle, tai se voi olla symboli rakkauden muistamiselle itsessämme ja toisissamme.

 

Kiitos Jeesus, kun muistit Elämän meitä kaikkia varten!

Ja kiitos sinulle, kun autat minua muistamaan Rakkauden vain olemalla Sinä.

Armollista pääsiäistä kaikille! <3

 

 

Lisää kirjoittajalta Sydämen Alkemia

Avautuessasi elämälle elämä avautuu sinulle

Meillä ihmisillä on usein taipumus vältellä tiettyjä tunteita – ja toisaalta jahdata...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.