Rakkauden reunalla

Olen löytänyt itsestäni rakkauden pelon. Olin nyt valmis näkemään tuon kipeän kohdan monien kuorittujen kerrosteni alta.

Aloin tiedostamaan tämän läheisessä ihmissuhteessa, sellaisessa jossa toinen säteilee puhdasta, viatonta rakkautta ja antautuu rakkauden mahdollisuudelle jokaisella solullaan. Uskaltaa hypätä tuntemattomaan. Tällainen rakkaus on minussa polttavaa.

Se on polttavaa, kun se avaa suojautunutta sydäntäni ja saa minut muistamaan, mitä rakkaus on. Polttavaa se on myös silloin, hyvin eri tavalla, kun se nostaa esiin syvälle haudattuja arpeumiani.

Eloon herättävä, satuttava rakkaus

Moni meistä on tullut rakkaudessa satuttaneeksi itsemme. En puhu vain parisuhteesta, vaan kaikenlaisista ihmissuhteista ja elämänkokemuksista, joiden kautta olemme tulkinnet että rakkaus aiheuttaa tuskaa, kipua ja pettymyksiä.

Meihin on saattanut iskostua uskomus että emme ansaitse rakkautta, jos emme ole tietynlaisia, sopivia. Näin ollen päädymme eväämään rakkauden itse itseltämme.

Täysipainoinen rakkauteen heittäytyminen on pelottavaa. Silloin avaudumme haavoittuvaiseksi ja asetumme vapaaehtoisesti alttiiksi kivulle. Syvään viiltävälle surulle, pettymykselle tai hylätyksi tulemisen kokemukselle. Kivulle, joka jättää syvän haavan, trauman.

Mutta toinen vaihtoehto on rakkaudettomuus. Se, että suojaa itseään varmuuden vuoksi ja ei siksi antaudu rakkauden kokemukselle. Silloin on mahdotonta ottaa rakkautta täysipainoisesti vastaan.

Silloin suojautuu itse elämältä. Runsaudelta, yltäkylläisyydeltä. Elämän täysipainoiselta kokemiselta. Siltä kauneimmalta, siltä, joka saa elämän virtaamaan suonissamme. Elämä on Rakkaus. Rakkauden vastustaminen on elämän vastustamista.

Olet rakastettu, kunhan vain…

Huomasin itsestäni toimintakaavan, joka alkoi paljastaa rakkauden pelkoani. Vaikeimpien tunteiden käsittely sai minut vetäytymään. Kääntämään selkäni, ottamaan askeleen taakse päin. Sulkemaan itseni, kääntämään katseeni pois. Huomasin, etten voinut katsoa toista ihmistä silmiin. Käsiteltyäni nuo tunteet, palasin takaisin. Tulin uudestaan lähelle, päästin lähelle ja olin taas läsnä toiselle.

Kokemukseni parisuhteissa on nostanut tämän varjoni valoon. Pian huomasin tuon saman kaavan myös suhteessa lapsiini sekä ystävyyssuhteissa. Tämä sulkeutuminen, alitajuinen suojautuminen mahdolliselta kivulta, saa toisen ihmisen tuntemaan, että hylkään hänet. Tavallaan teenkin sen, kun tipun itse tähän tyhjään tilaan itsessäni, jossa en tunnista omaa käytöstäni.

Lapsessa tämä aiheuttaa epävarmuutta; oletko siinä vaikka mitä tapahtuisi, vaikka olisin millainen? Äiti, pysytkö minun vierelläni? Jos minä lapsena aiheutan sinulle äiti vaikeita tunteita, hylkäätkö minut? Käännätkö selkäsi. Lähdetkö pois?

Tämä on minun rakkauden haavani. Se, etten luota, että voin olla toisen edessä KAIKKINE tunteineni. Vaan että jotkut tunteet on käsiteltävä yksin. Piilossa. Pääsemättä tarttumaan noihin tunteisiin aivan itsekään.

Ehdollinen rakkaus.

Olet hyvä, kunhan vain käyttäydyt tietyllä tavalla. Olet arvokas, kunhan… Olet rakastettu, paitsi jos… Rakastan sinua, mutta. Tämä sinussa on kaunista, tuo on rumaa tai epähyväksyttävää. Tästä kokemuksesta kaikki saa alkunsa.

Kuinka me ehdollistummekaan kiltin ja “oikein” käyttäytyvän rooliin. Ja elämme tuota roolia kunnes olemme eläneet niin kauan ei kokonaisina, että mielenterveytemme järkkyy. Koitamme olla rakkauden arvoisia. Se on loppumaton maratoni, sellainen, jossa maaliviiva karkaa aina vain kauemmas.

Kaikki hyvä virtaa meille toisten ihmisten kautta

Tarvitsemme turvallista tilaa opetella tulemaan näkyväksi kokonaisena. Myös näiden “rumien” puoliemme kanssa. Niiden, joita olemme piilotelleet vuosikausia itseltämmekin. Kun meillä on tuo hyväksyvä vastaanottaja, ihminen tai ihmisiä, saamme huomata hiljalleen, että mitään pahaa ei tapahdukaan, vaikka kaikki puolet minusta tulevat esiin.

Tulen vihdoin kuulluksi ja nähdyksi kokonaisena. Minut otetaan vastaan avosylin. Minua ei hylätä. Olen arvokas, tärkeä ja hyväksytty virheideni ja keskeneräisyyksieni kanssa.

Ansaitsemme jokainen ympärillemme ihmisiä, joiden kanssa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Joiden kanssa voi rehellisesti keskustella niistä esteistä, jotka sen eteen nousevat. Ihmisiä, jotka ottavat vastuun omista tunteistaan ja haluavat kasvaa omalla tiellään.

Lopulta emme voi asettaa odotuksia ketään muuta kohtaan. Emme voi vaatia täydellisyyttä – emme sitä joku toinen ottaisi meidät aina vastaan. Armo ja anteeksianto löytyy sisältämme. Sydämestämme. Sieltä sitä tulee etsiä, ei toisesta ihmisestä. Ei ulkopuoleltamme.

Kuitenkin meidät on luotu kulkemaan yhdessä ja ansaitsemme kaiken muun hyvän ohella myös täyttymyksellisiä ihmissuhteita. Ajattelen, että voimme löytää ehdottoman rakkauden sisältämme vain toisten ihmisten kautta.

On siis eri asia ripustaa odotuksensa toisiin ihmisiin, kuin sallia toisten auttaa matkalla itseen. Olla tarvitseva ja ottaa vastaan tukea yksin pärjäämisen sijasta.

Minä rakastan minua, ehdoitta.

Lopulta tulen ehkä huomaamaan, että sen ei olekaan niin väliä, ottaako joku muu minut vastaan, vaan että pysynkö itse itseni rinnalla, no matter what. Hyvinvointini ei olekaan riippuvainen kenenkään ulkopuolisen hyväksynnästä.

Sen sijaan löydän ehdottoman rakkauden sylin sisältäni.

Rakkaudelle antautuminen on elämälle antautumista. Vasta se herättää meidät täysin eloon! Voitamme rakkauden pelkomme askel askeleelta ja voimme tehdä sen yhdessä tulemalla näkyväksi kaikkien tunteidemme kanssa toinen toisellemme. Tarttua rakkauden reunalla toisiamme käsistä. Tätä kautta avaudumme elämän runsaudelle, vastaanottamaan hyvää ja kaunista, elämän ihmeitä.

***

Tulisitko sinä minulle näkyväksi kokonaisena? Saanko minä tulla sinulle? ❤️ Naisten sydänpiiri tarjoaa turvallisen tilan tulla nähdyksi ja kuulluksi kaikkien tunteidemme kanssa. Valjasta sisimpäsi ja yhdisty sydämesi taajuudelle. On aika palata kotiin itsessämme. Tulen mielelläni ohjaamaan naistenpiiriä, voimaannutaan yhdessä. Kysy lisää karoliina262(at)gmail.com tai ota yhteyttä instan kautta.

Lisää kirjoittajalta Oodi meille, eksyneille

Hänellä on avain unelmien valtakuntaasi

Hän seisoo edessäni ja hypistelee kämmeniään, katse alas painuneena. 4-vuotias, keltaisissa shortseissaan...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.