Rakas, olet tähtipölyä

Uskallatko rakastaa?

En koskaan kokenut olevani tavallinen nuori, tunsin olevani aina outo ja erilainen. Todella kovasti yritin sopeutua joukkoon tavalliseen, siinä onnistumatta. Toisaalta, pysyin terveellä tavalla erossa myös ihmisyyden kipuiluista ja draamasta. Erilaisuus olikin lahja. Vasta kun äitiyden myötä jouduin kohtamaan tunteeni ja ihmisyyteni, aloin käsitällä niitä peikkoja, jotka olin kaappeihini piilottanut nuorena, kun sulkeuduin kuoreeni. 

Siitä huolimatta, että erilaisuuteni oli lahja, oli se myös samalla hyvin raskas taakka. Elämäni tuntui usein kovin tuskaiselta. Monena iltana ja yönä menin vessaan, katsoin itseäni peilistä, ja halusin kuolla. Päästin ulos itsestäni äänetöntä kirkumista ja revin hiuksiani, ihoani ja kehoani ja tunsin palavaa halua poistua ihmisyyden ääreltä. En halunnut olla elossa. En halunnut olla ihminen. Tuntui, etten ymmärtänyt elämästä mitään, ja olin koko ajan väärässä paikassa, väärään aikaan, sanoen vääriä asioita ja tietenkin – tein vääriä tekoja. 

Pikkuhiljaa annoin liekkini sammua; rakkauden roihun sydämessäni laimentua ja sopeuduin elämään ihmisyydessä, joka tuntui kuin olisi laittanut sukat vääriin jalkoihin ja päälle väärän kokoiset ja eri paria olevat saappaat. Minusta tuli itseni varjo, hiljainen ja vetäytyvä. Kiltti ja kunnollinen. Leikkimielisyys, ilo ja nauru katosivat täysin. Oli olemassa vain tyhjyys. Tila. jossa mikään ei tuntunut – yhtään miltään. 

Tämä tyhjyyden ja tunteettomuuden tila on jotain muuta, kun me herkät ihmiset tiedämme syvällä sisimmässämme todeksi. Lapsena koimme valon, ilon, keveyden, onnen ja hekumoinnin, säteilyn ja satumaisuuden. Sydämissämme oli olemassa vain rakkaus, ei mitään sen enempää tai vähempää.

 

 

Tarve jakaa rakkautta on universaali. Kun rakastamme toisiamme, rakastamme oikeastaan ensin itseämme. Rakkaus on sitä, että näkee aidosti toisen ihmisen ja sieltä pilkistävän valon ja olemassaolon ihmeen. Rakastaminen onkin lahjojen antamista – tarve, joka syntyy, kun haluaa ilahduttaa muita. Tämän takia on hyvin tärkeää ymmärtää, ettei toisten ihmisten rakastamisessa ole mitään pahaa, vaikka he eivät osaisikaan ottaa sitä vastaan. He ovat vain tottuneet selviytymään pallon päällä sellaisissa olosuhteissa, jossa tätä rakkauden voimaa ei ole jaettu vapaasti ja sulavasti.

Älä siis häpeile sitä, että rakastat sydämesi pohjasta. Älä itke sitä, että silmäsi eivät kestä nähdä kärsimystä. Sinun silmistäsi loistaa universumin salaisuudet ja sanoissasi soljuu maailmankaikkeuden taika, kun päästät ne ehdoitta ulos. Kun uskallat olla oma itsesi. Kun vaan annat tuon rakkauden pulputa sisältäsi, levitä ympärillesi ja tuoda jokainen sekunti tuota valoa kauttasi maailmaan, tulet huomaamaan, että se on todella sinun onnellisuutesi perusta. 

Silloin sinä aidosti voit hyvin, kun annat tuon rakkauden virrata lävitsesi vapaasti, estoitta, täysin ajattelematta tai punnitsematta, mitä se aiheuttaa muissa ihmisissä. Tuo tarve vapauttaa rakkautta elämään kauttasi tulee niin vahvaksi, ettet kohta enää kykenekään muuhun.

Uskalletaan siis rakastaa. Pyyteettömästi ja ehdoitta. 

 

Kirjoittanut
Lisää kirjoittajalta Luova Kuu

Rakas, olet tähtipölyä

Uskallatko rakastaa? En koskaan kokenut olevani tavallinen nuori, tunsin olevani aina outo...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.