Rajat ovat rakkautta

Harvalle opetetaan lapsena rajoja. Moni on kokenut lapsena kuinka omia rajoja rikotaan monella eri tasolla. Monet ovat kasvatettu miellyttämään vanhempia sekä auktoriteetteja: koulussa opettajia, sukulaisia, vanhempia ihmisiä jne. Perheessäsi ei välttämättä ole saanut sanoa ei, vaan aina on täytynyt tehdä kuten vanhempasi sanovat, jotta et saa rangaistuksia tai syytöksiä sinua kohtaan.

Aikuisena koemme rajattomuutta, ja menemme ihmissuhteisiin jossa muut rikkovat rajojamme, koska emme osaa sanoa ei. Ei:n sanominen on jotain todella vaikeaa ja omien tarpeiden ilmaiseminen muille ja ennenkaikkea omien tarpeiden kunnioittamien ja niiden laittamine etusijalle, jos lapsena on oppinut huolehtijan/miellyttäjän tai muun roolin.

Siellä takana on valtava hylätyksi tulemisen pelko, tai torjutuksi tai tuomituksi tulemisen pelko tai jokin muu pelko, kun ei uskalla sanoa ei.

Minulla on ollut aina todella suuria vaikeuksia asettaa rajoja omalle narsisti isälleni. Teini-ikäisenä aloin suureen kapinaan häntä vasten raivoamalla ja huutamalla, mutta kun sain todistaa saaneeni aikaan suuremman sodan, ei ollut vaihtoehtoa kuin perääntyä ja hiljentää suuni. Se oli ainut keino turvata oma hyvinvointini, koska vastaanpaneminen pahensi riitoja ja oloani. Tunsin niin valtavaa voimattomuutta isääni vastaan herkkänä pienikokoisena naisena. Ja olen tätä voimattomuutta ja heikkoutta tuntenut häntä kohtaan koko elämäni ajan, ja tätä kautta olen tuntenut voimattomuutta suhteessani muihinkin miehiin, ja siksi menneisyydessä vedinkin puoleeni aikuisia miehiä, jotka eivät olleet kasvaneet lapsista miehiksi. Ja tietenkin olen itse vastuussa siitä, etten itsekään ollut kasvanut vielä aikuiseksi naiseksi hakiessani miehiltä hyväksyntää ja erityisesti hakemalla isältäni hyväksyntää.

Tämä vuosi on ollut niin merkityksellinen, että vihdoin koko aikuisikäni toivomani asia toteutui suhteessa isääni. Olen aina toivonut, että saan kohdattua isäni oman voiman kautta sekä oman totuuteni kautta, niin etten horju sanoissani enkä olemuksessani. Olen vuosia miettinyt sanoja, mitä haluan hänelle sanoa, millä lailla haluan rajat hänelle asettaa, ilman egollista taistelua ja raivoa, tai tuomitsemista ketään kohtaan, vaan rakkaudella mutta lujuudella, omalla voimallani.

Astrologi ystäväni kerran sanoi, että sitten kun olet valmis: sinun täytyy kohdata isä saatana, ja sanoa hänelle että et anna hänen kohdella sinua noin, että olet aikuinen nainen nyt, ja lähteä tilanteesta pois. Nämä lauseet meni suoraan sieluuni, ytimeeni. Nämä sanat olivat minulle todella tärkeitä kuulla, koska päätin sinä hetkenä että elämässäni tulee vielä hetki kun tämän kykenen tekemään ja teen kaikkeni, että saavutan tavoitteeni, enkä luovuta vaikka mikä olisi.

Isäni on suurin opettajani, rakastan häntä, mutta hän on ollut myös suurin viholliseni.

Sitten tuli hetki tämän vuoden syksyllä, kun oli oikea hetki lähteä isäni luokse. Hurjia pelkoja puhdistui ja vapautui matkalla, olinhan ottanut etäisyyttä häneen valtavasti. Nyt tuntui että olin tekemässä jotain läpimurtoa, enkä vielä tiennyt mitä. Ilmassa oli voimakasta energiaa ja vatsani kipuili. Tuntui et nyt tapahtuu jotain suurta, jotain mitä olen toivonut, en vain tiennyt mitä ja miten.

Sitten se toivomani hetki tapahtui, joka luultavasti muutti koko loppu elämäni suunnan parempaan suuntaan. Olin mummullani, joka on 90 vuotias jo. Yhtäkkiä isäni rupesi huutamaan mummulleni aivan käsittämättömän turhasta asiasta, syytti ja raivosi. Olin vessassa, ja mun vanha tapa on se, että suljen korvat ja odotan että tilanne menee ohi, tai toinen vanha tapani on se että lähden itku kurkussa pihalle. Mutta nyt tapahtui jotain suurta. Mummuni hätääntyi tosissaan ja oli itki tosissaan ja yritti puolustautua kaikin keinoin. Siinä kohdassa mulle riitti! Ja löysin itsestä sen voiman, minkä siihen hetkeen tarvitsin. Ja esim. Jari Koposen vihatyökurssi ollut suuressa asemassa tässä jonka kävin keväällä, että tämä rajojen asettamine vihdoin onnistui.

Asetuin mummuni ja isäni väliin, ja sain sanottua isälle oman voimani ja rakkauden totuuteni kautta sen minkä siinä hetkessä kuului sanoa! Pistin loput sille paskalle. Se ei ollut helppoa ei, koska isäni teki kaikkensa että olisin hiljentynyt, niinku hän on tehnyt koko elämäni ajan, ja siksi mulla on ollut valtava työ oman kurkkuchakrani avaamisen kanssa, koska oon pelännyt kuollakseni puhua omaa totuutta, ja oon saanut muitakin tärkeitä oppeja tähän, jotta opin rajojen asettamiset ja itseni rakastamisen ja arvostamisen taidon.

Tein sen minkä oon halunnut aina tehdä. Kerroin hänelle, että jos hän ei itse lopeta sonnan puhumista, minä astun autosta ulos, ja lähden muulla tavoin junalle. Tein selväksi sen että nyt hän tekee valinnan: joko hän kunnioittaa mua ihmisenä ja naisena, tai sitten astun askeleen taaksepäin ja en jää hänen vierelle sekunniksikaan. Tein selväksi että jos hän jatkaa jatkossa läsnäolossani minulle, mummulleni tai kellekään muulle tuolla lailla puhumista, en jää kuuntelemaan ja katselemaan sitä sekunniksikaan. Jos se vaatii sen, välimme päättyvät tähän. Mutta mulla on oikeus saada kunnioittavaa kohtelua. Vaikka olen hänen tytär, hän ei kohtele mua ku alempiarvoista, jolle saa kaiken paskan kaataa. Tämä vaati multa paljon, kohtasin suuren pelkoni, kohtasin isä saatanan, ja nyt se on tehty! RAJAT ON ASETTETTU RAKKAUDELLA, ei vihalla.

Rajojen asettelu vihalla ja tuomitsemisella ei auta, sitä oon kokeillu, se täytyy tehdä itseensä uskoen ja luottaen, ja samalla uskoen johonkin suurempaan voimaan joka kannattelee meitä kaikkia. Se vaatii pelon kohtaamista, sekä armon ja anteeksiannon kykyä. Minä vihdoin tunsin aitoa anteeksiantoa isääni kohtaan, ja jouduin kohtaaman syvän hylätyksi ja torjutuksi tulemisen pelkoni. En ollut varma tuossa hetkessä menetänkö isäni kokonaan ja toinen iso juuripelkoni, on että hän hyökkää vähintään henkisesti, jopa fyysisesti kimppuuni. (ei ole koskaan hyökännyt fyysisesti) Mutta mulla on silti ollut elämässäni pahoinnpitelemisen pelko, johtunee vanhempieni väkivaltaisista riidoista lapsuudessani.

Kyllähän hän oli mulle ilkeä, mutta silti pysyin voimassani ja ei mennyt kauaa ku hän todella hiljeni.

Tästä hetkestä eteenpäin koin sellaista vapauden tunnetta, että en voi sitä sanoinkuvata, se oli elämäni yksi tärkeimpiä hetkiä ja olen syvästi kiitollinen. Kaikki työ oman kasvun eteeni on kannattanut! Enää kukaan ei ylitä rajojani. Se tuntuu hyvältä. Se tuntuu tärkeältä. Se tuntuu helpottavalta. Se tuntuu ihanalta, että voi rakastaa itseään niin paljon, että vaati sitä kohtelua muilta, jota itse itselleen antaa. On oikeus saada kunnioittavaa kohtelua, ja ensin sen täytyy lähteä itsestä.

Ja tärkeää että oppii puhumaan sydämestä käsin, ei tuomitsemisen kautta. Silloin puheessa energia on aivan eri, ja toisella ei ole mahdollisuutta kuin kunnioittaa sinua, kun energeettisetki rajat ovat vahvat. Ja olen todistanut monta monta kertaa tämän vuoden aikana, mitä ihmeitä ihmissuhteissani on tapahtunut, kun puhun läheisille oman sydämeni kautta brutaalinkin totuuden. Olen saanut uudestaan ja uudestaan kiitosta aidosta rehellisyydestäni ja siitä että en miellytä, ja siitä että voin tällä tavoin herätellä ja avata muiden silmiä. Ja on upeaa, että tätä kautta moni uskaltaa olla mulle myös rehellinen, joka on upeaa. Ainoastaan näin voi ihmissuhde perustua aitoon yhteyteen ja rehellisyyteen, kun uskaltaa näyttää toiselle mitä on, ja sitä kautta toinenkin voi näyttää sen mitä on, omalla tavallaan.

Kunnioita vaikeita ihmisiä opettajinasi, näe heidän suomat mahdollisuudet anteeksiantoon, sekä rajojen asettamiseen ja pelkojen kohtaamiseen. Rakasta ja arvosta itseäsi, ja uskalla sanoa ei. Muista, että aina kun laitat itsesi ja tarpeesi etusijalle joka tukee sinun parastasi, tuet silloin myös muiden parasta. Jos teet jotain, joka ei ole sinun parhaaksi, ei se ole sitä muillekaan. Siksi itsensä rakastaminen tukee aina muidenkin rakastamista. Ja aina Ei:n sanominenkin tukee muiden parasta, vaikka heiltä tulisi vastareaktioita, niitäkin voi hyvin tulla, varsinkin jos muut tottuneet että teet aina asiat tietyllä tavalla tai autat heitä ku he pyytävät ja jos yhtäkkiä kieltäydyt, tuleekin vastareaktioita ja ihmettelyä. Tästä voit tietää, että suuntasi on oikea, jos vastareaktio tulee, vastareaktio tulee aina jostain ku tekee muutoksia sisäisesti ja /tai ulkoisesti. Jatka silti sydämesi kuuntelun tiellä ja toimi sydämesi ohjauksen mukaan.

Tuo rohkeasti esille se kuka sinä olet, se mitä sinä ajattelet, ja se mitä sinä tunnet ja tarvitset. Me emme kukaan ole ajatustenlukija, ja siksi on tärkeää että ilmaisemme omat tarpeet muille ääneen. Me jokainen tarvitsemme muita, se on vahvuutta se, ei heikkoutta. Kun myöntää että tarvitsee tukea, rakkautta, tukea ilman riippuvuutta. Uskalla olla haavoittuva, oma itsesi, ei aina tarvitse osata ja jaksaa. Epäonnistuminen kuuluu elämään.

Sano KYLLÄ, silloin kun sydämesi sanoo KYLLÄ. Sano EI, kun sydämesi sanoo ei. Ja luota tähän tunteeseen sisälläsi. Sisäinen viisautesi tietää kyllä, sieltä saat kaikki vastaukset. Ja vaikka rajojen asettaminen olisi sinulle aina ollut vaikeaa, niin aina on mahdollisuus oppia, aina on mahdollisuus kasvaa, aina on mahdollisuus kehittyä. Sitä teemme matkalla koko ajan, tarvitsemme myös vain aimo annoksen kärsivällisyyttä, armoa, kykyä lempeyteen ja anteeksiantoon itseämme ja toisiamme kohtaan.

Aloita pienistä askeleista, siitä se suurtenkin saavutusten saavuttaminen ja menestyksen saavuttamine lähtee: ensimmäisestä askeleesta

Lisää kirjoittajalta Rohkeutta astua omaan voimaan/Kaisa-Liisa Ahola

Syyllisyydestä vapaa elämä

Meidän kehomme vastaa meidän ajatuksiin itsestämme ja omasta kehostamme. Me olemme itsemme...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.