Pysähtymisestä

Elämä on viisas. Universumi todellakin antaa meille sitä mitä me tarvitsemme. Emme saa aina sitä mitä tahdomme, mutta saamme todellakin sitä mitä tarvitsemme. Saamme sitä, mikä auttaa meitä kasvamaan ja kehittymään ihmisinä. Saamme tapahtumia, jotta kohtaisimme pelkomme ja menisimme askel kerrallaan epämukavuus alueelle laajentaen itseämme ja kasvaaksemme täyteen potentiaaliimme, ja löytääksemme vahvemmin sen kuka olemme ja oman voimamme.

Jos olemme koko elämän luovuttaneet voimamme, ja sukeltaneet uhrirooliin ja tarinaan. Elämä antaa meille ihmisiä ja kokemuksia, jotta voisimme oppia ettemme olekaan uhri ja elämä opettaa meitä tällöin kantamaan vastuumme ja luottamaan omaan kykyymme seistä omilla jaloilla itsenäisenä omassa voimassa.

Kohtaamme asioita, jotta vahvistamme sisäistä rauhaamme ja tasapainon tilaamme. Jokaisen on tärkeää löytää tasapaino levon sekä etenemisen/toiminnan väliltä, oman ajan ja rakkaiden kanssa olemisen kanssa jne jne.

Erityisesti tässä yhteiskunnassa pysähtyminen on ihmiselle hyvin vaikeaa. Koska meistä on opetettu pahimmillaan jopa koneita: tee nopeaa ja tehokkaasti, niin olet sitä arvokkaampi ja reippaampi. Työssä pitäisi osata, tehdä asiat hyvin, noudattaa sääntöjä, ja monella on uskomus että oleminen on laiskuutta, kun pitäähän sitä saada jotain aikaiseksi.

Kontrollista luovuttaminen on myös monelle hyvin pelottava asia. Mitä jos vain luovuttaisi otteensa ja vastustuksensa ja antautuisi levolle. Antautuisi olemaan tässä ja nyt, ilman pakkoa ja ajatustakaan tehdä yhtikäs mitään. Mitä jos todella päästäisi irti ja sukeltaisi tyhjyyteen, jonne kukaan ei halua mennä? Tyhjyys tarkoittaa monelle jopa kuolemaa, kuoleman pelon kohtaamista. Tyhjyys tuntuu siltä, kun ei ole mitään mihin tarttua. Kuka minä olen, jos todella päästän irti? Mitä jää jäljelle, jos ei ole rooleja, ei tarinoita, ei mielen hölinää, ei tarvetta edetä ja tehdä mitään?

Voimme ajatella haasteet ja vastoinkäymiset joko kirouksina ja syyttää ja tuomita itse itsemme, että mitä olemme tehneet väärin, kun elämä haastaa meitä. Tai voimme valita kantaa vastuun, ja nähdä että olemme itse oman elämämme luoja ja nähdä haasteet ja pahimmatkin elämän tragediat mahdollisuuksina löytää syvempää rakkautta ja anteeksiantoa sekä itseä että muita kohtaan.

Tahdotko jäädä kiinni vanhoihin tapahtumiin, kun sinua kohtaan tehtiin väärin? Tahdotko todella syvällä sydämessäsi tuomita ”väärintekijän” tai itsesi kun olet loukannut muita? Vai olisiko aika antaa itselle mahdollisuus nähdä, että tämä ”väärintekijä” toimitti sinulle lahjan, jotta voit antaa anteeksi, jotta opit asettamaan rajoja ja voisit vihdoin lakata jatkuvan kierteen, jota sukupolvelta sukupolvelle kierre on jatkunut: tuomitsemisen kierre.

Haluatko jatkaa tätä kierrettä, joka aiheuttaa itsellesi ja läheisille turhaa stressiä ja kuormia, koska jos sisäisesti kritisoi ja tuomitsee itseä ja muita, se ei tee kellekään hyvää eikä palvele yhtikäs ketään. Koska se painaa alaspäin ja vie energioita negatiivisuuteen. Sinä olet kuitenkin yhtä hyvä ja arvokas kuin kuka tahansa ihminen. Jokainen täällä on riittävä ja me Suomalaiset olemme aivan liian ankaria ja armottomia itsellemme ja tätä kautta myös muille. On aika saattaa tämä yksilönä ja sitä kautta kollektiivisesti päätökseen. Monella ohjelmistossa on kasvatuksenkin takia täydellisyyden tavoittelu: kun ei ole lapsena suotu virheitä ja epäonnistumisia, miten sitä osaa nyt niitä suoda itselleen. Mutta tämän taidon niinkun minkä muunkin taidon voi opetella.

Askel kerrallaan valitsee rakkauden, armon ja lempeyden itseä ja muita kohtaan. Valitsee ajatukset, jotka tuovat rauhaa. Jotka tuovat rakkautta ja hyvinvointia omaan sydämeen ja kehoon. Valitsee ajatukset, jotka luovat hyviä tunteita ja myöskin armollisesti suhtautuu itseensä ja itsessä nouseviin vaikeisiin tunteisiin ja puoliin. Ne vain kaipaavat sinun rakkauttasi, niinkuin pelokas lapsikin kaipaa. Hän vain tarvitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi sellaisenaan, ei sitä että tukahdutat hänen tunteensa, vaan annat hänen kokea sen mitä hän kokee, yrittämättä muuttaa sitä tai kääntämättä omaa selkääsi pois. Älä käännä omaa selkääsi itseltäsi pois. Älä vähättele omia tarpeitasi ja jätä niitä sivuun.

Sinä arvokas ihminen ansaitset täyttää omat tarpeesi ja tuoda ne näkyviin muille myös. Ei ketään ole tehty miellyttämään muita ja elämään muita varten, vaan elämään itseään varten. Koska kun täytät oman maljasi, maljasi kuplii muille yli.

Virheiden kautta opimme ja kasvamme. Olemme kuitenkin vain ihmisiä, emme ole täydellisiä, olemme inhimillisiä, ja kompastelemme. Ja kun kaikki eivät vaan yksinkertaisesti voi pitää kaikista, niin ei me voida yrittää olla kaikille mieliksi, hulluksi siinä vain tulee 😉

Kuten kerroin alussa elämä on viisas, ja se päätti pysäyttää minut näkemään itseni suuremmalla lempeydellä ja pysähtymään taas vahvemmin itseni ja kehoni tarpeiden äärelle. Elämä päätti opettaa minulle siinä hetkessä kun juoksin ärtyneenä paikasta toiseen, ja tässä tilanteessa olin hyvin kritisoiva ja mieleni oli aktiivinen. Olin hyvin väsynyt mielen ohjelmaani, joka välillä aktivoitui kritisoimaan erityisesti itseäni ja olin asettanut intention, että tahdon todella syvästä sydämestäni löytää hyväksynnän itseäni kohtaan sillä tasolla, että voisin lopullisesti päästää itseni tuomitsemisesta irti, ja tätä kautta myös muiden tuomitsemisesta.

Ärtyneenä sitten kaaduin rymäyksellä häntäluulleni. Ja kun tämä tapahtui, tiesin jo siinä hetkessä että tällä on suurempi tarkoituksensa. Tunsin, että tämä kaatuminen tulee auttamaan minun juurichakraani vapauttamaan jotain todella syviä tukoksia, jota ilman kaatumista ei välttämättä olisi ollut mahdollista. Sekä tämä kaatuminen auttoi minua tulemaan täysin mielestä kehooni, koska myös kipu vaati sitä, kun täytyi olla tietoinen missä asennossa kävelee, vaihtaa asentoa, istuu jne. Tahtini ja toimintani hidastui huomattavasti.

Parin viikon toipumisjakso auttoi minua vahvistamaan sisäistä rauhan tilaani, sekä todella etenemään kiirehtimättä. Edelleenkin tämä rauha vain vahvistuu, ja huomaan että jotain on syvästi muuttunut itsessäni. Päätin, että nyt riittää, en voi tehdä itselleni enkä keholleni näin, että kiirehdin elämää edelle millään tasolla. Erityisesti sitä on kiirehtinyt mielessä tulevaan. Mieli on se joka eniten kiirehtii, mieli luo kiireen ja vastustaa pysähtymistä. Se vastustaa lepoa, sukeltamista tyhjyyteen. Se pelkää että menettää hallinnan, kun suostuu vain olemaan.

Lopulta kun suostumme pysähtymään ja todella rentoutumaan myös mielen tasolla, voimme uudistua ja eheytyä kaikista parhaiten. Koska silloin kehomme omat parantavat voimat voi aktivoitua ja energiatasolla tapahtuu paljon, kun emme puutu itse sotkeutumalla siihen, vaan annamme itsellemme mahdollisuuden todella uudistua. Jokainen tarvitsee pysähtymisen ja toiminnan tasapainoa, löytää se oma rytmi joka tukee parhaalla mahdollisella tavalla omaa jaksamista ja hyvinvointia. Sekin on jo tosi tehokasta, kun hiljentää omaa kävelyvauhtia, jos on tapana kävellä nopeaa. Hitaammassa kävelyssä, sitä voi aistia ja kuulla ympäristöä eri tavalla, ja tuntea jokaisen askeleen, ja oman kehon ja hengityksen liikkeet. Kiireessä sitä unohtaa hengittääkin syvemmin, joten on tärkeää kiinnittää huomiota omaan hengityksen voimaan. Tehdä vaikka säännöllisesti omassa arjessa hengitysharjoituksia tai yleensäkin hengittää välillä syvemmin ja puhaltaa kaikki stressi ja jännitys mielestä ja kehosta ulos ja hengittää sisään raikasta ja uudistavaa happea.

Lisää kirjoittajalta Rohkeutta astua omaan voimaan/Kaisa-Liisa Ahola

Sisaruuden haavat

Naiseuden voimalla alkanut upea kampanja piiritoiminnassa sisaruuden haavat teemalla. Minun omassa naisten...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.