Psykologinen kuolema – tiedostamatta vai tiedostaen?
Elämässäni on ollut muutamia kuoleman kokemuksia. Siis sellaisia täydellisiä psykologisia kuolemia, jolloin kaikki vanha ropisee pois. Tiedostamaton psykologinen kuolema on melko kaaoottinen kokemus, joskin kaiken muuttava “lopussa kiitos seisoo”- tapahtuma. Kuoleminen voi tapahtua myös tiedostaen. Sallien tapahtua sen, joka vääjäämättä tapahtuu. Kevyemmin se menee, kun ei vastustele.
Kymmenen vuotta sitten kävin läpi tiedostamattoman psykologisen kuoleman, ja se oli niin sanottu itsemurhaprosessi. Sitä hyvästeli kaiken ja kuvitteli kuolevansa. Tietoisuus heräsi (vasta) prosessin lopussa, elämän ja kuoleman rajapinnalla, kun sain kokea täysin puskista tulleen valaistumisen kokemuksen. Se muutti elämäni pysyvästi. Sen seurauksena sain lahjaksi uuden elämän.
Tiedostaen homma menee kutakuinkin samalla tavalla, erona vain se että kiitos seisoo jo alussa eikä vain lopussa. Sen jo tietää, että käärme siinä vain luo nahkaansa ja toukka on muovaantumassa taas perhoseksi. Sen jo tietää, että pystyy menemään neulansilmästä läpi, vaikka välillä kipu ja tuska tuntuisi miltei kestämättömältä. Sen jo tietää, että hyvä tulee, kun vain antautuu ja kokee kaiken. Sen tietää, että mitä syvemmälle suonsilmäkkeisiin uskaltaa antaa itsensä pudota, sitä korkeammalle pääsee ja sitä laajemmalle näkee. Sen tietää, että kaiken jälkeen maa tulee kantamaan yhä vahvemmin ja kaikki koettu palvelee tulevaa hyvää. Siksi siihen prosessiin suostuu eikä haraa vastaan. Ja se suurin: sen tietää, että on kaikessa kannateltu, koko ajan. Siksi siihen pystyy.
Kun elämä käskee kuolemaan, tee se. Irtipäästä, vapauta, luovu. Hyppää tuntemattomaan, ole rohkea. Älä ole enää se joka olit eilen. Antaudu kuolemalle kuin synnytykselle: rentoudu! Aalto aallolta se tapahtuu kuitenkin. Kuolema ja syntymä, saman kolikon molemmat puolet. Ja kun pimeän sukelluksen jälkeen tunnelin päästä viimein kajahtaa valo, joka solussa syttyy riemu: elämä on voittanut! Se kuplii soluissa väkevänä ja voimakkaana, kuin uudesti syntyneellä. Sen tietää, että jokin on toisin kuin ennen. Askel on kevyempi.
Ja niin rauha laskeutuu maiseman ylle. Elämän pikajuna kiitää sen halki ja sielun evoluutiomatka jatkuu. Yhä todempana näyttäytyy Rakkaus, joka ylittää ihmisyyden haasteet. Se rakkaus, joka on kaiken olemassaolon ydin ja kantava voima. Kaikki, IHAN KAIKKI lepää rakkauden sylissä. Kivut, surut, ilot, onnet. Näin se vaan on ja näin olkoon.
Annan kaiken myötätuntoni kuolemaprosessissa kipuileville, ja lämpimästi suosittelen eläessä kuolemista kaikille! Se on äärimmäisen palkitsevaa (joskin rankkaa), avaa uusia mahdollisuuksia ja antaa lahjaksi elämän. Kun luopuu kaikesta, vain rakkaus jää. Ja uusi ovi.
