Oletko jättänyt vanhuksesi heitteille?

Aika moni on varmasti jo tutustunut sisäisen lapsen käsitteeseen. Olet kenties jo löytänyt tämän lapsiäänen sisältäsi, tutustunut siihen ja tullut sitä kautta enemmän sinuiksi itsesi kanssa. Mutta kuinka moni on kuullut sisäisestä vanhuksesta?

Meissä asuu siis edelleen se lapsi, joka joskus olimme – ja ihan yhtä lailla meissä asuu se vanhus, joksi joskus tulemme. Meissä kaikissa asuu suuri viisaus, joka on aina valmiina meitä varten. Sisäinen vanhus ei välttämättä ole äänekäs, metelöivä ja tunteellinen, kuten sisäinen lapsi usein on. Hän on lempeä, varma ja rakastava. Hänellä on aina aikaa ja odottaakin iloisena, että saavumme kysymään neuvoa, kuulemaan ohjeita, kuuntelemaan tarinoita ja viisaita sanoja. Hänen ei yritä herättää huomiotamme, vaan antaa meidän itse löytää luokseen.

Moni on unohtanut, kuinka tärkeää olisi hiljentyä kuuntelemaan oman sisäisen Vanhan Viisaan sanoja. Se on viisautta, joka on koonnut oivalluksemme yhteen kokemuksen syväksi rintaääneksi ja yhdistänyt sen kaiken ikuiseen viisauteen, intuitioon, sydämen tietoon, joka on ollut meissä syntymästä asti. Se on se viisaus, joka tuntee meidät kokonaan. Se on se suurempi perspektiivi, joka ymmärtää kaiken olevan juuri niin kuin pitää, osa suurempaa tarinaa, osa minun omaa tarinaani. Se osa meistä, joka ymmärtää paineesta syntyvän lopulta timantteja.

an owl

Minkä neuvon saisin, jos nyt kohtaisin 80-vuotiaan itseni?

Mitä vanhus-minä sanoisi tälle nyky-minälle?

Minun sisäinen vanhukseni puhuu minulle lempeitä lohdun sanoja. Hän tietää jo, miten tässä käy. Hän tietää jo, että minä selviän kaikesta. Hän tietää, että tärkeintä on olla kärsivällinen ja itselleen armollinen. ”Et olisi niin kovin ankara itsellesi”, hän lohduttaa minua hymysuin ja silittää hiuksiani. ”Sinä pärjäät niin hienosti. Olet hyvä, kaunis ja lahjakas nuori nainen. Älä hukkaa sitä aikaa murheisiin”.

Kirjapino, jonka huipulla teekuppi

Ja niin alhaalla kuin ylhäällä, niin ulkona kuin sisällä. Olemme hylänneet vanhuksemme, sekä sisäiset että ne, jotka elävät rinnallamme. Lehdet kirjoittavat vanhusten huonosta kohtelusta. Yhteiskuntamme ei arvosta ihmisiä, jotka eivät enää tee töitä, tuota ahkerasti verotuloja valtion kassaan, eivät hanki lapsia tai uusimpia älypuhelimia.

Kuoleman pelko saa meidät ihannoimaan nuoruutta ja piilottamaan ikääntymisen merkit pakkelin ja hiusvärin alle. Elämme kuin eläisimme ikuisesti, emme suostu ajattelemaan ajan rajallisuutta. Emme malta hiljentyä kuuntelemaan sisäistä ääntämme, vaan ostamme verkkokurssin toisen perään toivoen, että vihdoin joku niistä ”tee näin ja löydä itsesi” -nikseistä toimisi.

Näemme ympärillämme lukuisia todisteita siitä, että olemme hukanneet yhteyden luontoon, intuitioon ja ikuiseen viisauteen – vieraantuneet itsestämme.

Unisieppari

Alkuperäisheimoissa ja muissa perinteisissä yhteisöissä vanhukset ovat yhteisön arvostetuimpia jäseniä. Niissä tiedetään, ettei kokemuksen tuomaa viisautta korvaa mikään. Vanha ihminen on nähnyt, kuullut, tuntenut niin monia, ettei mikään kirja voi kertoa niin sykähdyttäviä, tärkeitä, opettavaisia tarinoita. Vanhus on kokenut niin monia, että tietää, milloin on oikea aika istuttaa, milloin oikea aika korjata sato ja miten keitetään parhaat keitokset. Meidän yhteisömme on unohtanut, että on muutakin pääomaa kuin raha.

Jos emme ota opiksemme viisaammilta, aloitamme silloin kaiken alusta, teemme kaikki virheet itse emmekä ehkä koskaan saa selville, kuinka homman hoitaisi parhaalla mahdollisella tavalla. Kehitys, joka tarkoittaa uuden tiedon rakentamista vanhan päälle, kasvaa kieroon tai katkeaa kokonaan. Näkökulmat kapenevat ja keinot hupenevat. Kannatan vähintäänkin vanhan viisauden yhdistämistä uuteen ajatteluun. Parhaan tuloksen saavutamme, kun vanhukset ja lapset ja kaikki siinä välillä kuljemme rinnakkain käsi kädessä.

Kolmen eri ikäisen kädet

Sisäisen lapsen lisäksi on kuunneltava myös sisäistä vanhusta. Jos luulen jo tietäväni kaiken, en koskaan saa uutta ymmärrystä. Jos en koskaan hiljene kuuntelemaan, jään vaille niitä neuvoja, jotka vain oma sydämeni voi minulle antaa. Jos en luota oman sydämeni ääneen, eksyn.

Tärkeintä on siis avautua omalle sisäiselle viisaudelle ja luottaa siihen. Kaiken olennaisimman, itseni kannalta tärkeimmän tiedon löydän sisältäni. Sieltä en löydä muiden määrittämiä malleja – tämä tieto näyttää minulle minun oman tieni, valaisee omaa polkuani. Se on tietoa, joka ei pelottele menneisyyden virheillä, vaan ohjaa lempeästi eteenpäin. Se on tietoa, joka ei pelottele tulevaisuuden uhkakuvilla, vaan uskoo minuun. Se tietää jo, että kaikki menee juuri niin kuin pitääkin.

Jos nyt kuvittelet, että olet 80-vuotias ja katselet elämääsi takaisinpäin, miltä se näyttää?
Mitä vanhus-sinä ajattelee nyky-sinän elämästä, toiminnasta, ajatuksista?
Mitä hän sanoisi sinulle?

Ehkä sitten, kun löydämme sisältämme Vanhan Viisaan, alamme kunnioittamaan myös niitä ulkopuolellamme asuvia. Heidän mukanaan kulkee uskomaton määrä tietoa, jota meillä ei ole varaa jättää heitteille. Meidän tulee vaalia viisautta sekä sisällämme että ympärillämme. <3

Elefantti

Lisää kirjoittajalta Ihmisnainen / Sanna Poikelus

Milloin rehellisyys lakkaa olemasta radikaalia?

Mitä rehellisyys sinulle merkitsee? Tarkoittaako se sitä, ettet valehtele? Tarkoittaako se, että...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.