Nouse, Suomi!
Onko suomalaisten häpeällä valettu kansallisidentiteetti niin murskattu, että suurin osa suomalaisista suostuu eriarvoistavaan laittomuuteen nimeltä koronapassi?
Missä on se kuuluisa suomalainen sisu, jota on peräänkuulutettu kansalaisylpeydellä vuosikymmeniä?
Juurettomuus on tämän maan todellinen pandemia. Täällä ei tunnuta muistavan, mitä isovanhempamme ovat uhranneet vapautemme ja itsenäisyytemme puolesta, kun siitä ollaan kieli pitkällä luopumassa jotta saataisiin vähän makeisia ja pää täyteen viinaa.
Nyt olisi oikea hetki hävetä, Suomen kansa! Kyllä esivanhempamme kääntyisivät haudassaan katsellessaan tätä orjuutuksen muotoa, johon olemme alistuneet.
Ei tässä ole kyse terveydestä. Ei ole ollut pitkään aikaan.
Koronapassissa on kyse kontrollista ja pakotuskeinosta luovuttaa pois viimeisetkin rippeet omasta itsemääräämisoikeudesta.
Sinun terveystietosi kuuluvat SINULLE, ei millekään yritykselle tai valtiolle.
Hyvä ihminen, muista oma ihmisarvosi ja muista että se on meillä jokaisella – nyt ja aina!
Oli ottanut piikkiä tai ei.
Muista, että olet ytimeltäsi vapaa – nyt ja aina!
Vaikka itsenäisyydessä näköjään onkin opettelemista, vielä ei ole liian myöhäistä.
Jos haluat pitää perustuslaillisista oikeuksistamme ja perintönä saamastamme kansallisesta itsenäisyydestä kiinni:
1. Älä käytä palveluita, jotka passia vaativat
2. Vaikuta osallistumalla yhteiskunnallisesti ja käyttämällä ääntäsi
Meitä on jo monta, jotka sanovat: ”NYT RIITTÄÄ!!!”
Et ole yksin. Olemme kanssasi
VAPAITA JA ITSENÄISIÄ.