Myin mersun – ostin lenkkarit ja bussilipun

Olen manifestoinut itselleni taloudellista mielenrauhaa jo pitkään. Siirryin vakituisesta palkkatyöstä kevytyrittäjäksi viime vuoden syyskuussa. Luotin koko ajan siihen, että kaikki järjestyy ja että kaikki on mahdollista.

Huoli toimeentulosta on silti nakertanut mieltä.

Minulla on pari osa-aikatyötä ja erilaisia keikkoja. Järjestän verkkokursseja ja pidän webinaareja. Paketti on aika toimiva. Tulojen ja menojen tasapaino on kuitenkin horjunut.

Reilu kuukausi sitten vahvistin manifestointia. En odottanut ihmeitä taivaalta, vaan ponnistelin systemaattisesti, jotta saisin leipää pöytään. Mietin erilaisia mahdollisuuksia käyttää osaamistani. Niitä olikin tosi paljon. Saan pitää omaa blogiani ja kirjoittaa tähän blogiin sekä Sana hallussa -blogiin. Osa-aikatöiden ja koulutusten lisäksi vapaa-aikaa jää runsaasti. Silloin ulkoilen, luen, lepään, löhöilen ja tapaan ystäviä.

Luotan siihen, että keksin erilaisia keinoja tulla toimeen.

Olen kekseliäs ja luova rahan käytössä, kunhan liika huoli ja ahdistus eivät tuki ajattelua. Luotan siihen, että keksin erilaisia keinoja tulla toimeen. Pyrinkin koko ajan arvioimaan taloudenpitoani ja toimimaan järkevästi.

Kun tuloja on niukasti, pitää säästää menoissa. Tuolloin kuukausi sitten mietin, missä kaikessa voin säästää joutumatta nuukuuden ja niukkuuden suohon. Sen tietää jokainen, että jos joutuu jatkuvasti pihistämään, se alkaa käydä mielen päälle. Sellaista elämää en tavoitellut.

Syöminen on niin tärkeä osa hyvinvointia, että siitä en halunnut tinkiä liikaa. Ostin hyvää ruokaa kaupasta ja tein itse terveellistä ja maukasta kotiruokaa. Tykkään myös leipoa. Ostin silloin tällöin viiniä. Ruokamenoni olivat kohtuulliset. Niistä en oikein voinut enää säästää.

Yksi kuluerä on YEL-vakuutus. Se on yrittäjälle pakollinen, mutta sen suuruuteen voi vaikuttaa. Yrittäjä arvioi vuoden työtulonsa, minkä mukaan vakuutus lasketaan. Minä en usko koko YEL-järjestelmään, mutta se on toisen kirjoituksen paikka. Tarkistin työtuloni ja sain pienennettyä YEL-vakuutusta.

Järkevämpää on sijoittaa rahaa, siksi siirränkin joka kuukausi Nordnetin sijoitustilille pienen summan. Minulla on vähän osakkeita ja sijoitusrahastoja. Ne ovat minun turvani, eikä ole tarkoitus koskea rahoihin vielä aikoihin. Seuraan miten ne siellä ”paisuvat”.

Kun pallottelin toimeentuloani, vahvistin kiitollisuutta. Aloitin aamuni kiittämällä kaikesta hyvästä, mitä minulla on. Kiitollisuuslistani on huisin pitkä, ja siksi mainitsen vain muutamia asioita. Olen terve, minulla on kolme upeaa ja rakasta lasta. Saan käyttää osaamistani laajasti ja olen ylpeä ammattitaidostani. Opin edelleen uusia asioita. Pidän kodistani. Minulla on ihania ystäviä.

Kiitin myös mersusta.

Ja auto! Kiitin myös mersusta, jolla on hienoa ajaa. Se oli B-mersu, diesel, vuosimalli 2013. Aina kun istahdin kuljettajan paikalle, huokaisin, että ihanaa, tätä ei minulta kukaan vie. Ihanaa kun voin pitää autoni. Se tuottaa minulle valtavasti iloa. Ja vahvistin kiitollisuutta.

Koska tarrauduin autoon niin lujasti, en ymmärtänyt, että siitä luopuminen helpottaisi taloudellista tilannettani. Tiedostin kyllä, kuinka paljon siihen menee kuukaudessa rahaa. Pelkkä lainanlyhennys ja vakuutukset nielivät monta sataa euroa. Tähän päälle tulivat vielä huollot, renkaat ja polttoaine.

Yhtenä päivänä ajoin kotipihasta ulos, kun kuului valtava pamaus. Pysähdyin tielle. Mikä se oli? Nousin autosta ja naapurin mies sattui seisomaan siinä lähistöllä. Sulta pamahti jousi. Jousi? Totta, asfaltille oli lentänyt kierrejousesta pala. Noukin sen ihmeissäni mukaan. Uskalsin ajaa lähimpään kauppaan. Selvitin siellä parkkipaikalla puhelimessa takajousen korjauskuluja. Ne olivat 500 euroa. Melkein itkin, kun ajoin kotiin. Kaikki viedään! En pysty pitämään autoa. Mitä mä teen? Auto on niin ihana ja tärkeä.

Seisoin autokaupan pihalla ja ojensin avaimet myyjälle.

Nukuin yön yli ja jo seuraavana aamuna olin päättänyt myydä mersun. Otin yhteyttä autokauppoihin ja kilpailutin hintoja. Tein valintani nopeasti, kun sain riittävän hyvän tarjouksen. Kaksi päivää pamauksesta seisoin autokaupan pihalla ja ojensin avaimet myyjälle. Kävelin bussipysäkille. Olo oli melko neutraali. Ehkä ennemminkin helpottunut kuin haikea.

Seuraavaksi ostin itselleni kauniit uudet lenkkarit. Niillä kävelen paikasta toiseen ja hyödynnän pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä.

Tarinan opetus on, että joskus tarvitaan kunnollinen stoppi ennen kuin ymmärtää luopua jostain. Olin ihan sokeutunut sille, että haluan pitää auton, vaikka sen ylläpitäminen oli minulle aivan liian kallista. Nyt olen monta sataa euroa ”rikkaampi” kuukaudessa, ja tämä jos mikä tuo sitä kaivattua taloudellista mielenrauhaa.

Lisää kirjoittajalta Onnenpilkahduksia

Ilo irti voimavuosista

Kun ikä alkaa viitosella, elettyä elämää on todennäköisesti takana enemmän kuin edessä....
Lue lisää

2 Kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.