Muinainen laulukulttuuri auttaa luomaan yhteyden luontoon ja näyttämään tunteensa

Harjoittelin runon kalevalamittaa, ja jäin miettimään äänenkäyttöä sekä sen vaikutuksia tunne-elämään ja luontosuhteeseen.

Monista ihmisistä huomaa, että heille on opetettu, että voi laulaa joko kauniisti tai väärin. Näin hänet omalta osaltaan ajettu kauemmas pohjoisen perinteen, vaivattoman äänenkäytön parista. Tukehdutettu yksi itseilmaisun muoto sekä oman äänen yhteys luontoon. Vanhan kulttuurin ja lapsen luovuuden hävittäminen on helppoa, ja se tie saattaa olla kivetty hyvillä aikomuksilla.

 

Suomensukuiset kansat ovat käyttäneet ääntään

Runolaulu on itämerensuomalaista laulukulttuuria, jossa lauletaan ns. kalevalamittaa käyttäen yhteisölle tärkeistä asioista. Kalevalamitta auttaa muistamaan sanoja, ja lauluissa loitsut ja myytit säilyivät sukupolvelta toiselle. Tämä runomitta on syntynyt kauan ennen kuin suomalaiskarjalaisista kansanrunoista koottiin nykyinen kansalliseepoksemme.

Itkuvirret, esi-isien kieli, on improvisoitua valitusrunoa. Itku puhdistaa ja vapauttaa. Aikoinaan jokaisen karjalaisnaisen oli osattava itkeä. Itkuja sepitettiin tutulla melodialla, mutta sanat olivat henkilökohtaisia. Ne voivat liittyä arkeen tai seremonioihin. Itkuja on itketty kotona lapsille ja lampaille ja juhlissa niin vainajille kuin morsiamillekin.

Karjalassa nämä vanhat perinteet säilyivät pitkään elinvoimaisena. Siitä kulttuurista mitä täällä on muinoin ollut, ei ole jäljellä paljonkaan, ei taitoa eikä tunnetta. Suomessa ei lapsille opeteta suomensukuisten kansojen perinteita, muinaishistoriaa eikä maailmankuvaa

Näkyvät tunteet ja avoin sydän

Koska kaikki ovat laulaneet, lapset ovat imeneet runolaulun rytmin jo äidinmaidosta. Äidit ovat laulaneet lapsilleen, miehet ovat laulaneet kalastaessaan ja kaskimailla. On laulettu yhdessä ja yksin, arkena ja juhlana. Tunteita on purettu itkemällä ne ääneen. Näin on saatu ymmärrystä sekä asiat pois sydämeltään, lohdutettu ja saatu lohdutusta. Nykyään oma ääni on usein kadoksissa. Häpeä on jarru yhteisöllisyydelle.

Näistä perinteistä voi ammentaa voimaa sekä käyttää sitä työkaluna henkisellä matkallaan. Ääni voi auttaa sulautumaan luontoon. Ääni kulkee estoitta primitiivisissa tilanteissa, kuten synnyttäessä tai hengellisissä rituaaleissa. Itkijänaisten tavoin, nykyäänkin voimakkaiden tunteiden näyttäminen ja sydämen avaaminen ilman häpeää ja itsesensuuria on loistavaa terapiaa. Olla avoin ja vapaa, vaistonvarainen. Jokainen haluaa tulla nähdyksi ja kuulluksi.

 

Yhteys luontoon ja omiin juuriin

Jokainen lintu laulaa. Kiuru, korppi, varpunen, jokaisella on omaperäinen ja kaunis äänensä. Sen sijaan, että ääneen pääsisivät vain lahjakkaimmat laulajat, jokaiselle on tilaa. Ihmisilläkin on jokaisella oma äänensä, jonka tunne, voima ja värähtely on puhtautta tärkeämpää.

Haluan päästää irti ajatuksesta, että ellei laula puhtaasti, pitää olla hiljaa. Haluan mennä metsään, istua metsän laitaan ja laulaa maiseman. Sen, mitä näen ja kuulen. Miltä luonto tuntuu ja kuulostaa. Laulaa eläimet, luonnonhenget, haltiat ja puronsolinan. Se on yhteyden luomista luontoon ja omiin juuriin.

 

Valkmusan kansallispuisto, ja sieltä syntyneitä sanoja

 

Syntyi suon syvyyksissä

turvepinnan tuollapuolen

Kohdunkulun portinpäissä

suuaukon salateissä

Hellä hoiva kantaäidin

emolinjan ensimmäisen

Sieltä siirtyy poikasille

uusimmalle untuvalle

Kirjoittanut
Lisää kirjoittajalta Kiia Kakko

Kohtaa kohtusi viestit rakkaudella

Kokemuksia ja huomioita oman kehon toiminnan kunnioittamisesta ja arvostamisesta. Viimeisimmän synnytykseni jälkeen...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.