Miten minusta tuli yrittäjä?

Tuntuu kaiketi hullulta miten loppuun palanut ihminen alkaa yrittäjäksi? Yrittäjänä toimiminen on kaikkea muuta, kuin helppoa. Olipa maailman tilanne millainen hyvänsä. Minulla henkilökohtaisesti kysymys oli ennemminkin unelmien tavoittelusta, kuin toimeentulon saamisesta. Viimeisen reilun vuoden aikana olen tullut hyvin tietoiseksi siitä, että asiat eivät tapahdu pelkästään unelmoimalla. On uskallettava hypätä.

Olen samalla aloittanut matkan itseeni, omiin kykyihini ja siihen rajattomaan potentiaaliin mitä meissä on. Jo tähän mennessä matka on ollut huikea enkä malta odottaa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Opettelen päivittäin kuuntelemaan sitä sisäistä ääntäni, luottamaan ja teen matkaani kohti onnellisempaa huomista.

Olen pienestä pitäen haaveillut yrittäjyydestä. Halunnut olla “kaupantäti”. Vuosien varrella ajatus siitä minkä alan yrittäjä haluan olla on vaihdellut. Myös pelko perheen toimeentulosta on saanut hautaamaan omat unelmat. Kunnes 1,5 vuotta sitten jäin pitkälle sairaslomalle uupumuksen takia. Syynä mm. vuosia kestänyt kuormitus. Meillä on nepsy-perhe (add, ADHD, autismin kirjo, aistiyliherkkyys…)

Opiskelin, kävin töissä, teimme neljä muuttoa kolmen vuoden aikana, olin paljon yksin kolmen lapsen kanssa, koska mieheni silloiset työajat olivat aivan ****, eikä tukiverkostoa ole lähellä.
Sitten tuli seinä vastaan ja hyvä niin! Eteeni avautui uusi ovi. Oli täydellinen aika miettiä mitä oikeasti haluan tehdä ja mikä ei enää palvellut minua! Lepäsin ja mietin tulevaa. Keräsin voimia ja tein mieluisia juttuja. Ulkoilin, nukuin ja nautin arjen pienistä asioista. Ja sitten päätin, että nyt jos koskaan. Olen varma, että asioiden oli määrä tapahtua näin, ja asiat tapahtuvat juuri oikeaan aikaan. Mietin paljon mitkä asiat tuo itselle hyvää fiilistä, jaksamista ja hyvinvointia ja siitä se ajatus sitten lähti. Haluan tuoda esille luonnollisuutta, kauneutta, ekologisia ja kestotuotteita, muovittomia tuotteita, myrkyttömiä tuotteita, kokonasivaltaista hyvinvointia. Syntyi Kristallin Lumo sekä Hygge essentials.
Ei toden totta ole ollut helppo vuosi uudelle tuntemattomalle yrittäjälle. Hankinnat tehdään mieluummin tunnetuilta brändeiltä ja isommista yrityksistä. Tai hankinnat siirretään hamaan tulevaisuuteen, koska epävarmuus. Työtä teen välillä yötä myöten, illalla ja viikonloppuisin ja lomilla. Palkkaa ei tule. Mutta nautin ja iloitsen jokaisesta hetkestä ja teen sitä mistä olen unelmoinut.
Monta kertaa on tehnyt mieli lyödä hanskat tiskiin ja poistua takavasemmalle vähin äänin…mennä palkkatöihin ja jatkaa niinkuin ennenkin. Valita se helpompi tie. Kantaa kortensa kekoon perheen elättämiseksi. Mutta sitten menen työhuoneeseen. Tuoksuttelen ihania luonnonkosmetiikan tuoksuja, katselen ihania kaftaaneja, pyyhkeitä ja kylpytakkeja, silittelen ihania kiviäni, polttelen kynttilöitä ja muistan miksi teen tämän kaiken. Käännän ajatukseni niihin positiivisiin asioihin. Luotan. Ja haluan, että sulla ja mulla olis parempi huominen.
Lisää kirjoittajalta Rakkaudella A.

Miten minusta tuli yrittäjä?

Tuntuu kaiketi hullulta miten loppuun palanut ihminen alkaa yrittäjäksi? Yrittäjänä toimiminen on...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.