Mitä mulle kuuluu kaamoksen keskellä?

Aiemmin kirjoitin ajatuksistani ja kammostani pimeää vuodenaikaa kohtaan. Ajattelin nyt hieman ruotia asiaa, kun tässä parahiksi ollaan keskellä pimeimmän ajan ydintä ja kertoa teillekin kokemuksiani. Myös kirjoittamisessa on taas ollut taukoa, joka on aiheuttanut hieman huonoa omaatuntoakin. Nyt kuitenkin pystyn näkemään myös sen, että tarve tälle hiljaisuudelle on ollut. Mitä mulle siis kuuluu?

Mulle kuuluu hyvää, kiitos. <3

kuva: Anssi Leppänen

Huomenna alkaa jo joulukuu ja mä en edelleenkään ole alkanut voida tai nukkua huonosti. Päinvastoin, olen tämän syksyn ajan nukkunut paremmin kuin moniin vuosiin, vaikka jätin nukahtamisen tueksi tarkoitetun valmisteenkin pois ja pärjään minimaalisella melatoniiniannoksella (viimeisen vuoden ajan olen nukkunut niin surkeasti, että MIKÄÄN ei ole välillä auttanut, trust me, kaikenlaista on kokeiltu). Jotain on tapahtunut tuon(kin) asian suhteen.

Samoin sen, miten mä kestän pimeyden nyt. En pelkää sitä, se ei aiheuta mussa mitään negatiivista enää, toisin kuin aiemmin, poikkeuksetta, joka vuosi. Olin uupunut, stressaantunut ja alakuloinen, jopa ahdistunut. Sairaslomalla unettomuuden ja jatkuvan päänsäryn takia jne. Viime vuoteen asti pidin kirkasvalolamppua päällä joka aamu lokakuusta lähtien ja yritin imeä siitä valoa ja energiaa itseeni. Ja tuskailin kun sekään tai ylipäätään mikään ei oikein auttanut.

Huomasin ajautuvani tuohon monttuun aina loppusyksyn koittaessa, se tuntui luissa ja ytimissä asti.

Toki asiaan liittyy jo aiemmassakin aihetta sivuavassa tekstissäni mainitsemiani tekijöitä, kuten rintasyövän vuosikontrolli joka oli aina loppuvuodesta; aiemmat traumaattiset elämänkokemukset juuri näihin aikoihin jne. Nehän on edelleen kokemusteni selkärepussa.

Mitäs nyt sitten on tapahtunut? Vaikka ja mitä!

Ensinnäkin, olen kuuliaisesti tehnyt aiemmassa tekstissäni mainitsemani kirjan tehtäviä ja omaksunut kirjan viisauksia, jotka ilokseni resonoivat muhun sataprosenttisesti. Voin sanoa, että olen saanut kirjasta irti kaiken sen, mitä uskon, että siitä kuuluukin saada. En voi liiaksi kehua ja riittämiin kiittää kirjaa ja kirjailijaa. <3 Myös saman henkilön julkaisemat meditaatiot ovat kovassa käytössä, ja niitä kuunnellessa pääsen aina siihen samaan luottavaiseen, kiitolliseen ja levolliseen mielentilaan. Kohta osaan ne varmaan ulkoa. 🙂

Yksi iso asia oli sielun luenta-sessio, jonka varasin viime kuussa. Parin käänteen kautta sain kuulla tämän luennan tekijästä vahvan suosituksen ja otin yhteyttä. Päädyin varaamaan ajan sielun luentaan, jossa kurkistetaan syvälle mun olemukseeni.

kuva: Unsplash

Sieltäpä löytyikin sitten hyvin mielenkiintoisia juttuja, ja ottaen huomioon sen, että en ollut kertonut itsestäni nimeä ja syntymäaikaa ja -paikkaa enempää, luenta osui hämmästyttävän tarkasti enemmän kuin oikeaan. Sain vastauksia ja selityksiä moniin haasteisiin, joiden kanssa joko tietoisesti tai alitajuisesti olen takunnut lähes koko elämäni. Eräs tapahtumaketju nuoruudesta, jonka vahvuutta en edes ollut käsittänyt, tuli eteeni käsiteltäväksi myös tämän saman luennan tiimoilta. Viikon verran selvittelin tapahtumia päässäni, puhuin parille ystävälle ja omalle terapeutilleni ja ruodin, ruodin ja ruodin, itkin, itkin ja itkin. Kunnes tunsin olevani tältä erää valmis. Plus muita juttuja, jotka on enemmän tai vähemmän kiusanneet tai vaivanneet mielen sopukoissa.

Näitä olen sitten työstänyt ja pohdiskellut ja edelleen hämmästyen, saatellut loppuun elämästäni yksi toisensa jälkeen. Muistoinahan ne tietenkin pysyvät ja välillä aiheuttaa ikäviäkin tunteita, mutta mä tunnen päässeeni jollain tasolla niiden yläpuolelle eikä ne enää samaan tapaan vaikuta taustalla.

On niin mielenkiintoista, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Vaikka itse tätä samaa opetan muille päivittäin, sekä työssäni että vapaa-ajallani, tuli tämä itselleni taas yhtä suurena yllätyksenä. Kuten sekin huomio, miten keskeneräinen sitä ihminen onkaan. Ja miten turvalliselta sekin toisaalta tuntuu; mullakin on edelleen lupa kehittyä ja kasvaa, saan olla keskeneräinen.

Tämän vuoden loppupuoliskon aikana on elämässäni tapahtunut myös joitakin ihmissuhdemuutoksia, jotka eivät alkuun tuntuneet kovin kivoilta, mutta näin jälkeenpäin huomaan, miten olo on tuntunut reippaasti kevyemmältä myös sen asian osalta. Elämästäni katosi ihmissuhde, jonka olin kuvitellut olevan itselleni tärkeä. Alun suremisen jälkeen huomasin, että oloni on kauttaaltaan kevyempi tuon energian poistuttua elämästäni. Tunnistan sen olleen yksi asia, joka pidättelee mua olemasta sitä mikä mun kuuluu olla, loppujen lopuksi jatkuvasti oli sellainen olo että piti varoa tekemisiään ja sanomisiaan. Eli tässä pätee hyvinkin se, kun sanotaan että kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen aukeaa. Kliseistä ehkä mutta niin totta.

kuva: Unsplash

Olen myös toteuttamassa pariakin isoa unelmaani ihan näillä näppäimillä; tiedostan nyt, että ilman näitä joka ikistä kokemusta, haastetta, mielipahaa ja matkan mutkaa, en välttämättä olisi tässä pisteessä just nyt. Jokaisella asialla on tarkoituksensa ja me tajutaan se yleensä vasta jälkikäteen.

Mun elämänmuutos on tapahtunut pääasiassa henkisellä tasolla. Se vaikuttanee hyvin suuresti mun tämän hetken olotilaan. Maria Nordinia edelleen lainaten;

Olen voimakas, Olen vahva, Olen täysin turvassa.

Kiitollisena.

Samankaltaisia ​​artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.