Luulot johtavat harhaan – vai totuuteen?

”Naistenpiiri! Yyh! Kuka haluaa mennä istuun rinkiin kuuntelemaan, kuinka muijat yksitellen valittaa elämästään?” Mielikuva nosti niskavillani pystyyn. Niin, minun niskavillat. Tunnustan. Nämä olivat minun ajatukseni, kun ensimmäisen kerran näin somessa ilmoituksen naisten sydänpiiristä.

Voihan naiseus. Se lähti kohdallani menemään vikaan jo pikkutyttönä.

Olen aina ollut hyvin herkkä. Tunteeni ovat olleet todella vahvoja. Elämä on tuntunut niin kovin suurelta, voimakkaalta. Jo lapsena olin syvällinen, elämää pohtiva pieni ihminen.

Kun sitten jouduin kaveripiirin ulkopuolelle iässä, jossa sosiaalisten suhteiden muodostaminen on tärkeimpiä kehitystehtäviä, tuli raja vastaan. Viidesluokkalainen Sanna veti metrohousut jalkaan ja opetteli kiroilemaan. Kovishaarniska sai luvan suojata haavoittuvaisuudelta, kovettaa tunteet ja peittää herkkyyden. Mikään naisellinen ei sopinut kuvaan, ei, sillä naisethan ovat herkkiä ja haavoittuvaisia. Epäterve maskuliinisuus sai toimia suojamuurinani.

Lapsi piiloutuneena tyynykasaan

Pian uusi ilmoitus naisten sydänpiiristä jälleen rullautui silmieni eteen. Hmm… Mitä jos sittenkin… Uteliaisuus voitti ja ilmoittauduin mukaan. Kyllä se nyt vaan on käytävä katsomassa, kun se kerran niin kovasti herätti tunteita – olkoonkin, että inhon tunteita.

Epämukavuusalueellahan ne kaikki suurimmat harppaukset tapahtuvat.

Näkyväksi muiden edessä – näkyväksi itselle

Bussimatkalla tunsin jännityksen nipistelevän mahanpohjassa. Saapuessani paikalle naiset istuivat jo tiiviissä ringissä. Meitä oli monta. Huone oli tunnelmallinen kynttilänvalossa. Aluksi pidettiin pieni meditaatio, joka laski mukavasti rauhalliseen olotilaan. Istuin vetäjän vieressä, mutta puhumisvuoroa merkkaava kivi lähti onneksi kiertämään toiseen suuntaan. Kuulin siis jokaista naista ennen kuin tuli minun vuoroni.

Vau.

En tiedä, milloin olen kokenut jotain yhtä kaunista. Yksi kerrallaan nämä naiset avasivat ikkunan elämäänsä kuvaten kokemuksiaan, tuntemuksiaan, pohdintojaan, itselle tapahtuneita asioita, käänteitä elämässään. Tunsin itseni hyvin nöyräksi, että sain olla läsnä toisen elämässä tällä tavalla. Tunsin suurta kunniaa, että minulle jaettiin palanen todellista, aitoa, yksityistä elämää. Luotimme toisiimme. Hyväksyimme toisemme täysin. Tämä oli jotain todella erityistä.

Kynttilät sydämen muotoisessa ringissä

Enkä muista, milloin sydämeni olisi hakannut yhtä voimakkaasti kuin sillä hetkellä, kun kivi saapui omaan käteeni. Oho, hei sydän, sanoin sille hiljaa mielessäni. Siinä se nyt paukkaa. Olin varma, että koko huone kuuli sen, mutta se ei haitannut. Jokaisen sydän oli ollut siellä hetken auki. Minunkin tahtoi tulla kuulluksi.

”Kuinka pelottavaa onkaan tulla näkyväksi”, kuulin itseni sanovan. ”Kuinka pelottavaa onkaan olla näkyvä, olla esillä muille”. En nostanut katsettani kynttilän liekistä kertoessani siitä, kuinka minut oli lapsena torjuttu, kun olin tahtonut tulla esiin, esitellyt ideoitani tai halunnut ottaa ohjat omiin käsiini, seurata unelmiani. Kerroin pelosta, joka estää minua elämästä, estää minua toteuttamasta itseäni, estää minua jopa auttamasta muita – niin paljon pelkään tulla nähdyksi.

”Tiedän minulla olevan paljon annettavaa maailmalle. Ehkä jossain on jopa ihmisiä, jotka tarvitsevat sitä, mitä minä voin antaa. Mieleeni virtaa upeita ideoita, mutta en uskalla astua esiin, astua ulos maailmaan. Mitä jos minut torjutaan, niin kuin silloin lapsena? Kuinka kestän sen?” Lopuksi kuitenkin lausuin toiveikkaana, että kyllä minä vielä aion tulla ulos kuorestani. Tämä on matka, jolle minä olen jo pakannut laukkuni.

nainen heiluttaa autosta

Sattumaa tai ei, viikkoa myöhemmin olin yhtäkkiä perustanut itselleni uuden Facebook-profiilin, jossa esiinnyn oikealla nimelläni ja kuvallani, toisin kuin aiemmin. Aloin kirjoittaa sivulle avoimesti ajatuksiani, oivalluksiani, niitä kipeämpiäkin kokemuksiani.

Osallistuin pian uudelleen naistenpiiriin, ja siitä ei puolestaan mennyt edes viikkoa, kun jo julkaisin elämäni ensimmäisen blogitekstin – ja vieläpä sivustolle, joka on kokonaan keskittynyt naiseuteen! Mikä voima! Yhtäkkiä huomaan, että olen tulossa esiin. Olen kaivautumassa ulos kuorestani.  Annan itseni olla haavoittuvainen. Annan itseni muiden eteen. Olen tullut näkyviin.

Luulot saattavatkin johtaa meidät totuuden lähteelle

Ennakkoluulottomuus on aina ollut yksi perusarvoistani. Olen pitänyt itseäni hyvin ennakkoluulottomana, olenhan matkaillut maailmalla, nähnyt paljon erilaisuutta ja tullut toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa.

Siitä huolimatta mieleeni saattaa ihan hyvin ilmestyä ajatuksia, jotka tuomitsevat tuntemattoman. Ennakkoluulot taitavatkin kuulua ihmisyyteen, ja on hyvin haitallista kuvitella olevansa jotenkin niiden yläpuolella.

Tuomarin vasara

Naistenpiirin tapauksessa ennakkoluuloni olivat ilmausta syvälle tiedostamattomaan tungetusta kivusta, joka kaipasi tietoisuuteeni. Minä olen nainen ja minun kuuluu olla yhteydessä omaan naiseuteeni. Minun kuuluu olla yhteydessä toisiin naisiin.

Ennakkoluuloni tahtoivat suojella minua. Ne tahtoivat pitää minut poissa sieltä, missä pelkoni tulevat esiin, herkkyyteni ja haavoittuvuuteni näkyviin.

Joskus ennakkoluulot syntyvät siis kipupisteistä, kun ei uskalla tai tahdo kohdata itseään. Jos on oikein tarkkana, negatiiviseen tunteeseen voi tarttua, sitä voi seurata. Näin voi löytää omat haavansa, jotka kaipaavat hoivaa.

Ei olekaan hyödyllistä yrittää salailla tai kieltää ennakkoluulojaan – olennaista on se, kuinka niihin suhtautuu. Jos lähden ajatukseni perusteella nokka pystyssä poispäin ihmisistä, on ennakkoluulo saanut minusta vallan. Jos lähden ajatuksen perusteella lokeroimaan, arvottamaan ja määrittelemään muita, ennakkoluulo on tehnyt minusta tuomitsevan. Jos annan näille luuloille vallan, menetän monia upeita kokemuksia, arvokkaita opetuksia ja tilaisuuden katsoa omaa totuuttani syvälle silmiin.

Lähikuva silmästä

Ensimmäisen sydänpiirin päätteeksi piirin pitänyt Heidi kertoi, että tämä on nyt viimeinen Naiseuden Voiman piiri täällä Tampereella, kunnes uusi vetäjä löytyy. Jotain liikahti sisälläni. Se liike jatkui, kunnes ilmoitin Heidille, että minä! Minä haluan pitää näitä ihania naistenpiirejä!

Olenkin jo sittemmin pitänyt muutaman piirin, jotka ovat olleet juuri niin ihania kuin ne, joihin aiemmin osallistuin – kuinka onnellinen olenkaan, että kuuntelin sydäntäni, kun se sanoi, että tätä lisää!

Jos siis tunnet piirin kutsuvan, saattaa se olla merkki siitä, että sydämesi kaipaa tätä kaunista läsnäolon ja yhteyden kokemusta, aikaa ja paikkaa tulla näkyväksi juuri sellaisena kuin on. Lämpimästi tervetuloa!

Tanssiva tyttö täysikuun valossa

Naistenpiirejä eri paikkakunnilla voit löytää Facebookin sivulta Naiseuden Voima -piirit.

Lisää kirjoittajalta Ihmisnainen / Sanna Poikelus

Positiivinen ajattelu ei sovi laastariksi

Pään läpi kiitää noin 60 000 ajatusta joka päivä. Suurin osa näistä...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.