Metamorfoosissa

Caterpillar

Minä en ole aikoihin kirjoittanut mitään, koska minusta tuntuu, että minulla ei ole mitään sanottavaa.

Kaikki on jo kerrottu. Kaiken on joku jo kirjoittanut, kaikki sanat riipusteltu ylös kirjoihin ja ruuduille. Kaikki sanat on sanottu, kaikki on jo kuultu. Miksi toistaisin sitä, minkä kaikki jo tietävät?

Se, joka jotakin tietoa tarvitsee, saa kyllä sen tiedon heti, kun sen aika tulee. Opettaja saapuu, kun oppilas on valmis. Mitä minä niitä asioita enää tässä toitottelisin?

Minusta tuntuu, että olen tutkaillut maailmaa kuin toukka. Olen kulkenut tuhansin jaloin tuhansia askelia, haukannut palan lehdestä jos toisestakin, tuntenut tuulet, ojennellut pituuttani joka suuntaan. Sitten on saapunut pysähdyksen hetki. Olen kehrännyt itselleni kotelon, jonka suojissa voin rauhassa muuntua. Voin muuntua siksi, joka minä olen tullut tänne olemaan. Se kaikki on kyllä sisältynyt siihen toukkaan – muuntumista ei voisi tapahtua, ellei se olisi ollut juuri sitä, mitä se on ollut. Se ei kuitenkaan ole vielä ollut se, joksi sen on täällä tarkoitus tulla.

Kun koteloa katsoo ulkopuolelta, mitään ei näytä tapahtuvan. Siinä se pötkö vaan nököttää, ei liiku, ei ota askelia, ei kasva, ei kutistu. Sisällä kuitenkin tapahtuu jotain suurta, jotain ihmeellistä, suorastaan taianomaista, jotain, mitä on vaikea järjellä tavoittaa. Uusi syntymä.

Vaatii rohkeutta pysähtyä kokonaan. Vaatii rohkeutta antaa luonnon toteuttaa omaa lakiaan. Vaatii rohkeutta hiljentyä, lakata ihmettelemästä, sulkea ovi ja antaa luonnon tehdä tehtävänsä. Vaatii rohkeutta antautua kokonaan tälle ihmeelliselle toimenpiteelle, rauhoittaa alue luomistyön ajaksi.

Maailma kyllä jatkaa radallaan. Se tietää jo kaiken, eikä minulla ole siihen mitään lisättävää. Minun ei tarvitse olla paikalla, minua ei tarvita siellä mihinkään. Minun tehtäväni on rauhassa pysähtyä, kehrätä itseni koteloon ja antaa tapahtua.

Voi olla, ettei kotelon näennäinen rauha ole aina mitenkään leppoisa tila. Voi olla, että paikat venyvät ja paukkuvat, ratkeilevat, joustavat, rutisevat ja ratisevat etsiytyessään uusiin uomiinsa. Kaikki on kuitenkin täysin luonnollista, luonnon lakien mukaista, kuin lapsen kasvu kohdussa. Suuri muutos toisensa jälkeen tapahtuu, mutta luonnollisen rauhan rytmiin. Supistukset eivät ole vielä alkaneet.

Kotelon pimeydessä ei ole tietoisuutta, ei pienintäkään aavistusta siitä, mitä tuleman pitää. Toukka ei tiedä, mitä siitä on tulossa. Taideteoksen on luotettava sitä muotoilevaan taiteilijaan. Luomistyölle on annettava työrauha.

Olen hiljaa, kuuntelen, tarkkailen. Otan vastaan. Antaudun, sallin, hyväksyn. Kaikki tieto on jo. Nyt on aika vain olla. Elää se. Antaa virran viedä, muokata uomansa virratessaan.

Kuin lapsi kohdussa, kuin toukka kotelossa, luonto muovaa olennosta juuri sen, joksi sen on kuulunut täällä tulla. Olen valmis, olen kokonainen, olen täydellinen juuri nyt, juuri tässä, keskellä rakennustyömaata, keskellä luomista, keskellä prosessia, vaiheessa. Metamorfoosissakaan en ole koskaan keskeneräinen, vaan juuri siinä kohtaa kehitystä kuin luonto on sen tarkoittanut. Juuri nyt juuri siinä tilassa kuin juuri nyt kuuluukin olla – täydellinen nyt.

Täydellinen nyt.

Butterfly in the white background

Lisää kirjoittajalta Ihmisnainen / Sanna Poikelus

Milloin rehellisyys lakkaa olemasta radikaalia?

Mitä rehellisyys sinulle merkitsee? Tarkoittaako se sitä, ettet valehtele? Tarkoittaako se, että...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.