Menneisyydestä oppiminen ja kasvaminen

Olen kyllä tullut pitkän tien tähän missä nyt olen. Jos lyhyesti sanon :wautsi wau missä sitä nyt on ja millainen sitä on kasvanut naisena kaiken kokeman ansiosta ja jälkeen.

Sitä usein ihminen yrittää päästä tiettyyn pisteeseen itsensä kanssa ettei edes näe jo käytyä matkaa. Ummistaa silmänsä siltä mistä on lähtenyt ja minne tullut, miten suuresti jo oppinut ja kasvanut.

Se tie joka oli täynnä pelkoa, kärsimystä, turvattomuutta ja väkivaltaa on lopullisesti ohitse. Kyllä sitå saa ihmetellä että oikeastikko minä kuljin tuon matkan! Minäkö se olin todella joka selvisin niistä kaikista hetkistä ku luulin kuolevani. Minähän se olin tai nyt voisin sanoa vanha minäni jota häntäkään ei enää ole. Opit olen kantanut matkassa kiitollisena mutta tuota samaa ihmistä ei enää ole joka menneisyydessä olin.

Elämä muuttuu. Minä muutun. Nyt ei voi kun sanoa kiitos ja kumartaa kaikelle kokemalle, nähdylle, tuntemalle. Menneisyyteni tapahtui rakkaudesta minua kohtaan vaikken sitä silloin tajunnutkaan, ja tänäkin on täysin ok etten tajunnut tätä silloin. Kaikki kokemani on vienyt minua oikeaan suuntaan. Kaikki päätökseni ovat tapahtuneet sitä varten että opin tarvittavat opit ja pääsen elämässä eteenpäin vahvempana. Joten mitään ei tapahtunut väärin eikä mistään kuulu itseä tai muita syyttää koska kaikki tapahtui rakkaudesta.

Sieluna valitsin tietyt oppiläksyt: valitsin vanhempani jotta opin heidän kautta erillisyydestä ja opin myöhemmin sen ettei erillisyyttä ole, olin vain unohtanut sen kuka todella olen. Nyt olen päässyt takaisin yhtyeen siihen kuka todella olen ja olen kiitollinen että onnistuin erillisyyden oppini kanssa. Opin miltä tuntuu syvä yksinäisyys, hylätyksi tulemisen kokemus, se kokemus et kokee olevansa kaikesta erilainen, erillinen ja ulkopuolinen.

Elämän kokemukset siis tapahtuivat syystä ja voin tietää että tein parhaani ja vanhempani tekivät parhaansa. He tekivät suuren teon sieluina kun valitsivat opettaa minulle tietyt vaikeat opit ja oppia minulta.

Nyt se tuntuu hassulta että sitä joskus kiirehti niin kovaa kyytiä eteenpäin kun nyt ymmärtää syklien merkityksen paremmin ja kuinka tärkeää tätä sykliä on ollut rauhassa päättää eikä haluta heti seuraavaan vaiheeseen. Kun ei tätä elämää ole tarkoitus elää kilpajuosten tulevaan. Elämä jää elämättä jos vain juoksee eikä koskaan pysähdy katsomaan mitä ympärillä on. Eikä pysähdy katsomaan taaksepäin miten onkaan kasvanut ja kiittämään opeista. Kiittämään itseä, kiittämään ihmisiä elämässä myös niitä haastavia. He valitsivat tosi tärkeän roolin elämässäsi sinua opettamassa.

Jokainen elämänvaihe on merkityksellinen ja jokainen on elämässä syystä. Voi hyvillä mielin päästää irti kaikesta vastustuksesta koska elämä on viisaampi ku ne itse kun astumme taaksepäin ja lopetamme kontrolloimasta elämän kaunista kiertokulkua. Luontokin kulkee sykleissä, emme ole erillisiä luonnosta. Olemme yhtä luonnon kanssa, kuljemme käsi kädessä sen kanssa.

Virta vie. Virta tuo. Virta elää meissä. Olemme osa virtaa. Vesi on osa meitä. Elämäntuli palaa sisällämme jos sallimme sen palaa emmekä tukahduta sitä. Voimme lentää kuin linnut mutta samaan aikaan seistä vahvasti jalat maassa, omassa voimassa itseen luottaen ja luottaen äiti maahan allamme.

Ei minun tarvitse pitää kiinni enää vanhasta. Ne kauniit asiat, opit ja erityisesti Sandra koirani kulkee rinnallani oppaanani, joten minne ikinä menenkin rakkaat eivät katoa koskaan, vaikka päästänkin irti menneestä : suljen oven, kiitän ja lähden etenemään uuteen sykliin, uuteen elämänvaiheeseen.

Ja mikä tärkeintä : elän elämääni iloiten tässä ja nyt, koska se mikä tuo iloa ja kauneutta on se että pysähdyn näkemään elämän ihmeet tässä ja nyt. Kun todella aistin, koen, elän tätä hetkeä, tiedän vanhana naisena eläneeni hyvän elämän enkä kadu mitään koska en elänyt pikajuosten peläten ei läsnä ollen vaiheesta toiseen.

Ja kun lopulta emme tiedä milloin on aikamme kuolla, aikamme lähteä niin elämä tapahtuu nyt, siksi tärkeä elää nyt eikä odottaa jotain sopivaa hetkeä elämiseen. Vaikeissakin hetkissä on siunaus, vaikka siltä se ei tunnu. Olen onnellinen että niissä hetkissä kun olin synkässä pimeydessä luotin valoon enemmän kuin pimeyteen, tiesin että on aika kun olo helpottaa se kantoi minua aina. Ja kaikkien tunteiden hyväksyminen, osana elämää.

Sisimpääni on tullut enemmäm tilaa sallimiselle, sellaiselle lempeälle sallimiselle että kaikki on niinku on, eikä väkisin tarvi mitään muuttaa. Ja jos joku asia menee niinku en tahtoisi sen menevän, voin siitäkin nähdä myöhemmin taas et hei, tämäkin meni juuri kuten kuului.

Lisää kirjoittajalta Rohkeutta astua omaan voimaan/Kaisa-Liisa Ahola

Menneisyydestä oppiminen ja kasvaminen

Olen kyllä tullut pitkän tien tähän missä nyt olen. Jos lyhyesti sanon...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.