Me olemme yhtä, suurimmaksi osaksi vettä
Vesi on voimakas elementti. Puhdistumme vedessä, pesemme pois ulkoisen lian itsestämme. Ilman vettä emme selviä elossa. Vesi mahdollistaa elämän ja on läsnä kuollessakin. Osa tähdista suihkuttaa vettä avaruuteen, ja mustan aukon ympärillä on vettä. Ihmisen kehosta 60-70% on vettä. Niin ainutlaatuisia me olemme, suurimmaksi osaksi yhtä.
Tämän ajatuksen kautta yritän hahmottaa tapaani ajatella oma paikkani ja tehtäväni maailmassa. Me voimme oppia itsestämme ymmärtämällä elämää ympärillämme, kokemalla ympäristömme. Luonto elää, ja tunnemme sen itsessämme jatkuvasti. Luonto on loputon opettaja. Me olemme yhtä.
Vesi matkalla maailmojen välillä
Suomalaisen taruston mukaan maailmaa luodessa ensimmäinen asia, mitä oli olemassa, oli alkumeri. Kaaos, vellovat vesimassat joista alettiin muovailla maailmaa.
Kaikki alkaa vedestä. Kun sikiö kehittyy kohdussa, sen elämän mahdollistaa lapsivesi. Lapsivesi koostuu istukan, napanuoran ja sikiöä ympäröivän kalvon soluista, loppuraskaudessa sikiön virtsasta. Se uusiutuu koko raskauden ajan. Vesi suojaa sikiötä tönäisyiltä ja infektioilta ja mahdollistaa sen liikkumisen kohdussa.
Naisen kehoa on ammoisista ajoista lähtien pidetty porttina maailmojen välillä. Nainen jättää kehonsa ja hakee kaukaa, rajan toiselta puolen lapsensa sielun. Vaginaa on pidetty voimakkaana paikkana, vahvana taikakaluna jota on kummarrettu ja pelätty. Kulkevathan sen kautta uudet sielut maan päälle.
Koska vesi on mahdollistanut liikkeen maailmojen välillä, myös kuolemaan on kuljettu Tuonen virran kautta. Virta kuljettaa sielut takaisin alkukaaokseen. Itämeren rannikoilla vainajia on muinoin laskettu veneessä lipumaan kohti Tuonelaa.
Taruissa on kuvattuna veden luonne
Veteen on liitetty paljon myyttisiä hahmoja, kuten merenneitoja, haltioita ja seireenejä. Monesti näissä vedessä elävissä ja vettä hallitsevissa hahmoissa on kuvattuna veden luonne. Vesi on kaunis, puhdistava, maaginen, elämänlähde. Toisaalta vesi taas on pelottava, tuntematon, vaarallinen elementti jota on kunnioitettava koska sen voima voi olla myös kuolemaksi. Tämä sama teema toistuu vedessä elävissä olennoissa – kaunis, mutta myös petollinen.
Se pätee myös jokaiseen ihmiseen. Jokaisella on pimeät ja valoisat puolensa. Niin kuuluu ollakin. Helposti jämähdämme ajattelemaan, että vain hyvät kokemukset ja helpot tunteet ovat kokemisen arvoisia. Pyrimme poistamaan elämästämme apeutta, voimattomuutta, epävarmuutta ja vaikeita tunteita, koska emme halua kokea niitä. Koska olemme oppineet, että ne eivät kuulu hyvään elämään. Kuitenkin ne kuuluvat meidän kaikkien elämään, vaikkakin piilossa ja vaiettuina.
Se kaikki kuuluu elämään, ja vaikka kaikki rosoisuus on piilotettu normaalista arjesta, niin syntymä, kuolema kuin voimattomuuskin, se kuuluu elämään aina. Sitä ei voi leikata kokonaan pois. Samalla poistamme jotain, jonka kokeminen olisi kehityksellemme tärkeää ja arvokasta. Jotain, joka saattaisi opettaa meitä hidastamaan, kuuntelemaan, pysähtymään, voimaantumaan tai selviytymään.
Vaikka synkät virtaukset ovat osa meitä ja vaikuttavat elämämme notkoissa, niistä on opittava kulkemaan läpi. Kun uskallamme kokea ne ja puhua niistä, opimme hyväksymään ne ja saamme myös työkaluja selviytyä. Kahlaamme kaikki läpi samoja syvyyksiä, niiden piilottaminen on haitaksi kaikille.
Olemme koko ajan sidoksissa toisiimme ja ympäristöömme
Ei ole ihme, että monet kokevat olonsa rennoksi ja luontevaksi vedessä. Vesi on ensimmäinen kotimme, ja muistutus siitä, että me kaikki olemme yhtä. Meidän kehomme liittyy vahvasti ympärillämme olemaan maailmaan, vettä löytyy joka puolelta. Vesi ympärillämme on kaiken elämän edellytys. Vesi, jossa lapsemme kelluvat, ja jolla kasvatamme ruokamme.
Yksilökeskeinen ja egoistinen ajatusmaailma muovaa meitä ajattelemaan tarpeemme ja toimintamme omasta näkökulmastamme, Todellisuudessa olemme koko ajan sidoksissa toisiimme ja ympäristöömme, luontoon ja menneisiin sukupolviin joiden kokemuksia kannamme mukanamme.
Kun pidämme huolta itsestämme ja tarpeistamme, mitä jos ajattelisimme hoivaavamme samalla vettä. Mökkilaiturin rantavettä, lapsivedestä pehmoista vastasyntynyttä, raikasta lähdevettä, kuukautisvaivojen särkevää vatsaa, terveyskeskuksessa tuntikausia jonottaneen mummon kyyneleitä. Olemme yksilöitä, ainutlaatuisia tärkeitä. Ja samalla olemme yhtä kaiken muun kanssa. Rihmastomme johtavat samoihin kanta-äiteihin, elämäämme ohjaavat samat tarpeet ja rajoitteet.
Ihmisenä sinä olet kerrostuma
Meille kerrotaan, että meistä voi tulla mitä vain. Kun tarpeeksi yritämme ja kehitämme itseämme, voimme valita tulevaisuutemme. Kun mietimme mitä haluamme elämältämme, pohdimme, mitä haluamme olla. Miksi emme kysy, kuka sinä olet? Mistä sinä olet tullut? Mihin sinut on tarkoitettu?
On helpompaa löytää itsensä, kun ei lähde rakentamaan sielua tyhjästä. Ihmisenä sinä olet kerrostuma. Verta, lihaa, luita, tietoisuutta. Vettä. Samoja rakennusaineita kuin jokainen ympärilläsi, mutta maustettuna oman sukusi taakoilla ja siunauksilla. Sinulla on jo tarina. Samalla se on sidoksissa kehoosi, ja ihmisiin ja paikkoihin ympärilläsi.
Pohjimmiltaan tärkeintä on tuntea itsensä, ja yhteytensä kaikkeen olemassaolevaan. Sinä et koskaan ole vain sinä. Toivosin että tämä olisi kerrottu minulle, kun pohdin mikä minusta tulee isona ja mitä haluan elämältäni. Toisaalta itselleen tärkeimmät asiat on oivallettava itse.
