Nyt olen tehnyt matkaa myös tytön kanssa ja se vaikuttaa olevan hyvin erilainen matka monelta osaa, vaikka en mitenkään halua tehdä yleistyksiä sukupuolien suhteen. Meidän perheessä tuntuu kuitenkin olevan aika selkeästi tyttö- ja poikaenergiat ja ne tuntuvat hyvin tuovan tasapainoa perheeseemme. Jeren energia on hyvin suoraa ja karkeaa, hänellä on voimakas intesiteetti ja hän on melko kärsimätön (niinkuin välillä kyllä äitinsäkin). Jereä on myös vaikea miellyttää, mielestäni hän kokee olevansa tyytyväinen silloin, kun saa aikuiselta täyden huomion osallistumalla mm. roolileikkeihin, joita hän leikkisi päivät pitkät. Tyytyväisyys näkyy innokkuutena, kun hän elää täysillä mukana leikissä. Mutta hymyä saa häneltä metsästää aika paljon, se oli kiven alla jo vauvana ja myös nyt.
Siksi koen valtaisaa oksitosiiniryöppyä, kun tyttöni hymyilee useita kertoja päivässä. Ei vain minulle vaan oikeastaan lähes aina katsekontaktin ottaessaan. Hän on selvästi opettamassa minulle hymyn merkitystä. Hymyillä ei voi liikaa, vaan se on välitön ja suora lahja, jonka voi antaa ihmisten välillä. Koen sen olevan osoitus puhtaasta rakkaudesta, jota ihminen ilmentää. Itse olen ollut pienenä ja isompanakin enemmän Jeren kaltainen. Olen kiukutellut ja pihtaillut hymyä. Olen halunnut hakea erityisyyttä ja huomiota muulla, kuin olemalla miellyttävä. Olen karsastanut kaikkea keinotekoista ja epäaitoa ja mennyt enemmän toiseen ääripäähän. Viime vuosina olen pyrkinyt olemaan vapaa kaikista opituista malleista ja voin vapaasti hymyillä tai kiukutella – olla sellainen, kuin kunakin hetkenä olen. Välillä se kiukutteleva pikkutyttö tai angstiteinikin nostaa päätään stressihetkinä, mutta aina vaan vähemmän.
Todennäköisesti, koska Jere on enemmän kaltaiseni hän nosti pintaan myös tiettyjä, vähemmän mukavia tunteita itsestäni hänen vauvavuonna. Hän repi minut auki juuri, kun luulin olevani vahvasti tietoinen. Tasolla, jota mikään ei voisi järisyttää. Jotenkin tuntuu, että Jere onkin minun suurin guruni tässä elämässä. Hänen mukanaan tuodut asiat, vaikeasta syntymästä lähtien, ovat mahdollistaneet sen, että olen noussut mieheni sanoin ihan uusiin ulottuvuuksiin emotionaalisella tasolla. Tunteiden hallinta, tunteiden ymmärrys ja tulkinta, tunteiden luominen itse…Näissä kaikissa olin vielä lapsenkengissä, kun henkinen puoleni avautui.
Lumikki sen sijaan on toiminut valtaisana eheyttäjänä, jo raskausajasta lähtien. Olen elänyt ihan erilaisessa tunnemaailmassa nyt, mitä esikoisen kanssa ja nauttinut todella tästä ajasta. Toivon oikeastaan, että tämä aika ei loppuisi ikinä, kun taas Jeren kanssa ajatukseni oli “tämä ei tunnu loppuvan ikinä”. Vähän eri meininki :).
Lapset toki ovat vielä pieniä ja tulevat varmasti opettamaan vielä paljon tässä elämässä. Uskon kuitenkin, että nämä ensimmäiset vuodet ovat tärkeitä tunnepohjan luomisessa lapsiin. Niin kauan, kun emme ole kohdanneet ja käsitelleet tiettyjä tunteita itsessämme, lapsemme tulevat muistuttamaan niistä. Mitä vapaampia ja avoimempia olemme, sitä helpompaa meillä tulee olemaan lastemme kanssa. Koska mitä enemmän ymmärrämme itseämme, sitä enemmän ymmärrämme muita – myös lapsiamme. Lapset myös perivät tunnetaakkamme (tästä lisää aiheesta).
Näistä asioista haluan jatkaa jossain kohti vielä syvemmin, mutta mies raahautui lastenhuoneesta juuri olohuoneen patjalle ja taidan riisua vaatteet ja liittyä hänen seuraansa nakuilemaan. Olemme ottaneet Äitipeli-kirjasta hyvän vinkin eli niin usein kuin on mahdollista ja muistamme, niin vietämme laatuaikaa nakuna peiton alla, mitä siellä sitten tapahtuukin. Joskus vain yhdessä köllimistä.
