Leijonakuningas ELÄÄ meissä jokaisessa!

Kävin katsomassa Disneyn uudelleen animoidun Leijonakuninkaan eilen (26.7.). Elokuva oli hyvin vaikuttava, tunteita ja oivalluksia herättävä kokemus. Matka, jonka Simba elokuvassa käy läpi varttuessaan pennusta täysikasvuiseksi, vastaa ihmisen omaan todelliseen Voimaan tulemista ja henkistä kasvua (huomautus: luvassa spoilereita).

Juoni mukailee hyvin pitkälti alkuperäisen elokuvan tarinan kaarta. Vaikuttavimpia kohtia minulle olivat Mufasan tullessa pelastamaan Simba ja Nala hyeenoiden kynsistä (huh, mikä isällinen suojeluvoima!), Mufasan kuolema, josta Scar syyllistää Simbaa ja Simba pakenee, Mufasan ilmestyminen täysikasvuiselle Simballe Rafikin katalysoimana, Simban ja Scarin taistelu liekkien keskellä ja lopulta: hetki, kun Simba ottaa oman paikkansa Jylhäkallion kuninkaana, hallitsijana ja suojelijana.

Elokuva oli kaikin puolin hieno elämys visuaalisesti ja auditiivisesti huumorin, ystävyyden ja rakkauden elementtejä unohtamatta, mutta edellä mainitut kohtaukset toivat mieleeni klassisen taistelun ihmisessä epätasapainoisen egon ja hengen välillä. Simba voidaan nähdä Jumalan Pojan ilmentymänä, kun taas vastaavasti Scar antaa hahmon egolle, joka janoaa valtaa ylitse kaiken. Mufasa, joka edustaa symbolisesti Jumalaa, muistuttaa poikaansa siitä Kuka Hän todella on. Elokuvan loppupuolella käy myös ilmi, että Mufasaa eli Jumalaa ei todella voi tappaa, vaan että Hän elää ikuisesti Simbassa (Jumalan Pojassa). Rafikin voidaan tulkita symboloivan ihmisen sisäistä viisautta, Tietäjää, joka opastaa ja auttaa henkisen kasvun tiellä.

Huomionarvoisia pointteja ovat Simban kasvutarinaan sisältyvä ”huolettoman” elämän jakso Timonin ja Bumban kanssa, mikä nähdäkseni valmistaa Simbaa kohtaamaan oman setänsä eli egonsa. Lapsena harva meistä, liekö kukaan, on valmis kohtaamaan suurimpia pelkojaan, kun taas aikuisena se on mahdollista. Nimenomaan niissä hetkissä, kun muistamme uudelleen ja selkeämmin sen, Kuka olemme! Niin kuin Simbaa, myös meitä ohjataan oikeaan suuntaan ja meitä tuetaan todellisen Voiman muistamisen polullamme. Kaikki tapahtuu aikanaan ja omalla painollaan. Tästä elämästä saa myös nauttia! Voimme ottaa huoletta rennosti! Jokin suurempi orkestroi tätä kaikkea, meillä ei tarvitse murehtia ja yrittää pitää kaikkea tai mitään kasassa. Kontrolli on yksi suurimpia mielen illuusioita.

Varjoja kohdatessamme meiltä kysytään voimaa, jaloutta ja rohkeutta, joita leijona minulle edustaa. Sarabi, Simban äiti sanoo viisaasti Scarille että: ”Kuninkaan todellinen voima on myötätunto.” Voin yhtyä leijonakuningattaren sanoihin oman kokemukseni rintaäänellä. Itsemyötätunto on suurta rakkautta itseämme kohtaan, erityisesti silloin kun meillä on vaikeaa. Itsemyötätunto mahdollistaa myötätunnon myös muita ja heidän haasteitaan kohtaan, mitä edellytetään oikeamieliseltä hallitsijalta. ”Elämän kehä”, johon elokuvassa viitataan, koskettaa meitä jokaista, sillä me olemme osa sitä. Me olemme itsessämme tuo kehä, joka ei ikinä katkea, vaikka muoto muuttuukin. Jokainen elämä on arvokas, ja sydämessään elävä ihminen tietää ja kokee sen.

Leijonakuningas oli aivan huikea ja henkilökohtainen muistutus kyseisenä päivänä, jolloin siirryttiin Maya-kalenterissa uuteen 13 vuoden jaksoon Leijonan tähtiporttienergioiden ollessa aktiivisia. Koin olevani johdatuksessa, oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Itkin teatterissa ja elokuvan jälkeen; tunsin muistavani jotain äärettömän tärkeää ja olennaista itsestäni.

Minä olen oman elämäni hallitsija. Minä olen kanssaluoja Isäni lailla. Minä olen, eikä mikään sitä muuta.

Hallitseminen on avautunut minulle kokonaisuuden palvelemisena. Kokonaisuuden, jonka olennainen osa minä olen. Me olemme kaikki Yhtä, osa ääretöntä Elämän kehää. Meillä jokaisella on oma, ainutlaatuinen ja tärkeä paikkamme täällä. Me olemme arvokkaita siksi, että olemme. Me olemme armossa siksi, että olemme. Jumala ei ole hylännyt meitä, eikä tule koskaan hylkäämään. Me olemme Hän, Hän on Me.

Me olemme Kotona. On aika muistaa se, muistaa Kuka todella olemme. Aina ja ikuisesti.