Kuolema
Vanhan ja uuden välissä on tyhjyys. Kuolema. Vanhaa ei enää ole, eikä uusi ole vielä syntynyt. Olo on hatara. En ole varma, missä on kotini ja sydämeni, paitsi minussa. En ole varma mistään, ja se saa olla niin. Antaudun.
Hakeudun luontoon ja kytkeydyn elämän suureen virtaan: tässä olen ja hengitän. Aalto aallolta kuolema minussa tekee työtään, puhdistaa vanhasta. Vain hengitän. Uskallan tuntea, vaikka sattuu. Näin elämä minussa saa lisää tilaa.
Nojaan korkempaan voimaan. Saan olla heikko ja avuton. Saan olla vahva ja voimakas. Saan olla mitä vain. Mitä täydemmin uskallan olla heikko, sitä jykevämpänä nousee voima sisältäni, ja luottamus elämään. Kuolema avaa tietä uudelle!
Yhä luotan elämään, yhä luotan rakkauteen. Sokeasti luotan. Luotan siihen, että kaikki koettu on tarpeellista ja oikein. Luotan maahan, joka kantaa hapuilevat jalkani. Luotan valoon, joka näyttää suuntaa kompassin lailla. Luotan siihen että tuhkasta nousee aina uutta.
