Kehoyhteys on herkän avain sisäiseen rauhaan

Henkisyys on asia, joka on saanut melko kirjaimellisesti pääni sekaisin sen jälkeen, kun tajusin, etten ole suinkaan ainoa ihminen, joka kokee asiat syvästi ja täydesti, herkästi ja kokonaisvaltaisesti. Tunsin olevani pienen pieni pisara valtameressä ja koin oman pienuuteni astuessani tuohon ihmeellisyyteen, jota henkiseksi heräämiseksikin kutsutaan. Aloin menettämään yhteyden kehooni, tunteisiini ja sisäisyyteeni.

Jälkikäteen voisi sanoa, että jälleen kerran ihmisinä olemme luoneet yhden laarin, boksin, erillisyyden kehdon, kun olemme alkaneet eriyttää henkisyyttä muusta elämästä, kun olemme alkaneet määrittelemään henkisyyttä. Energia karkaa helposti kehosta pään alueelle ja yli, avaruuksiin asti. Kosketus fyysiseen elämään ja todellisuuteen katoaa häviävän nopeasti, ja samalla kaikki kuuluvuuden tunne ihmisyyteen ja tunteisiin, omaan elämään. 

Tämän takia haluan puhua erityisesti kehon ja kehoyhteyden merkityksestä erityisesti niillä (meillä), joilla energia vetää aivan valtavalla volyymillä tukasta kohti korkeuksia ja universumin laitoja. Tarvitsemme kosketuksen kehoomme, jotta voimme saada kosketuksen tunteisiimme. Jotta jaksaisimme olla läsnä omassa elämässämme, jotta voisimme elää tasapainoista ja täyttävää elämää. Jotta jaksaisimme rakastaa toinen toisiamme, aidosti, arjessa. Vasta tällä tavalla kykenemme syleilemään maailmaa, sillä meidän tulee kyetä kokemaan turvaa maailmassa kehomme kautta.

Olen herännyt asian tärkeyteen erityisen paljon viime aikoina, sillä olen joutunut elämässäni tilanteeseen, jossa kaikki tuttu ja turvallinen on kadonnut. Avioero, työpaikkojen ja ystävien muutos, oikeastaan ihan kaikki on muutamassa vuodessa myllääntynyt aivan täysin. Käsitän kadottaneeni yhteyden juuriini, omaan keskukseeni, ja omaan turvapaikkaani. Maailman uhat ovat käsinkosketeltavia, kun emme ole yhteydessä kehoomme ja Maahan. 

Vaikka yhteys tunteisiin on välillä kamalaa sekin, niin on paljon parempi pystyä vastaanottamaan se koko kirjo, jota ihmisyys tarjoaa, jos haluamme oikeasti löytää täyttymystä elämästämme. Jos aidosti haluamme parantaa maailmamme tilaa, pelastaa hätää kärsivän luontomme, tulee meidän palata luontoon – lähin asema luonnosta on oma kehomme. 

Internetin ja tiedon avautuminen ympäri maailman on saanut ihmisen luomaan todellisuuden, joka on täysin irrallinen keho- ja maayhteydestä. Olen tullut tästä viimeaikoina erityisen tietoiseksi, vaikka olen ollut aina hyvin varovainen median käyttäjä, enkä ole kovin usein kokenut oloani turvalliseksi jakaa itsestäni avoimesti. Tähän on toki vaikuttanut koko elämäni kokemukset, joissa tulee “lynkatyksi” suuren joukon edessä.

Tämä “lynkkayskokemus” on ollut itselleni tärkeä, sillä se on saanut minut arvostamaan intiimiyttä ja turvaa, juuria ja elämänkehtoa. Toisaalta olen aina kokenut olevani erillinen, sillä olen kuvitellut, että “suuri joukko” edustaa jotain, mikä on ainoa ja oikea totuus. Joka päivä alan näkemään yhä selkeämmin, että tämä “suuri joukko” eli mainstream on mieliemme luoma todellisuus, joka on olemassa vain siksi, että uskomme siihen. Se on täynnä pelkoa ja huolta, ahdistusta ja stessiä. Maailman pahuutta ja katastrofeja. Alamme katsomaan sen kautta maailmaa, vaikka se on vain yksi linssi, josta katsoa tapahtumia maailmanlaajuisesti. Irtoamme omasta ytimestämme ja keskilinjastamme, kun alamme seuraamaan massaa ja massatietoisuutta, joka elää pelosta ja turvattomuudesta käsin.

Välillä pitääkin kyetä katsomaan asioita laajemmasta vinkkelistä, kuin pelkästään maallisesta ihmistasosta käsin. Tämä kyky auttaa esimerkiksi itseäni katsomaan asioita universumin, valon ja rakkauden taajuudesta käsin. Kun alamme liikkumaan eri energioissa, tulee kuitenkin yhä ja yhä tärkeämmäksi säilyttää oma linjansa, oma ytimensä, juurensa ja yhteytensä kehoon, sillä kaikki energiat ovat saavutettavissamme, ja se energiataajuus, jossa vietämme eniten aikaa, muodostuu helposti todellisuudeksemme. Jos todellisuutemme sisältää pelkoja, traumaa ja uhkia, myös oma elämämme perustuu tälle kaikelle.

Tässä ajassa erityisen tärkeää herkälle ihmiselle olisi hidastaminen ja yhteys kehoonsa, jotta maailman myrskyt eivät riepottelisi ympäriinsä luoden jotain sellaista, joka olisi rauhoitettavissa meditaation, tietoisen läsnäolon kautta. Tällä hetkellä en itse pääse kovin helposti korkeisiin energioihin käsiksi, sillä sitä ennen koen ilmassa leijuvan niin vahva epätoivon, kauhun ja hysterian massan. Välillä unohdan tulla läsnäoloon kehooni vahvasti ja jään lillumaan tähän kauhun verhoon. 

Jaan omaa kokemusta  ja ymmärrystä  tästä asiasta sen takia, että tässä ajassa on yhä ja yhä tärkeämpää jokaisen ihmisen ymmärtää, että ajatuksemme, sanamme, tekomme, tunteemme – ne ovat kaikki VALINTOJA. Ei ole ulkopuolisia voimia, jotka vain aiheuttavat kaaosta meille. Toki ympäristö vaikuttaa meihin aivan valtavasti, ja se on todella totta, mutta kun ymmärtää oman osuutensa oman energiankäytössä, niin saa kokemuksen siitä, mitä on oma voima. Se on kykyä sanoa EI ulkopuoliselle paineelle ja voimille, jotka niin monia meistä tässä hetkessä ohjaa.

Ei ole helppoa harjoitella omaan voimaan astumista, ja minulla apunani on kokemukset, joissa olen täysin yhteydessä omaan enegiakenttääni, eheästi ja kokonaisvaltaisesti. Lillun hyvässä olossa ja rauhassa. Ymmärrän, että tätä on olla onnellinen.

Emme ole teflonia, eikä meidän kuulukaan olla. Kun tulee kehoonsa läsnöolevaksi, ymmärtää, miten paljon ympäröivä energia meihin oikeastaan vaikuttaakaan, ja miten iso työ herkälle ja itseensä ottavalle ihmiselle onkaan antaa sen vain mennä ohi reagoimatta tai lähtemättä mukaan, pysymällä omassa keskuksessa ja ytimessään. Sen takia olisi aivan mahdottoman tärkeää, että yhä useampi ihminen tulisi tietoisiksi omista ajatuksistaan, käyttäytymisestään ja tunteistaan. Palaisi kehoonsa, oppisi hyväksymään erilaisuutta. Oppisi armollisuutta, antautuisi sille, mitä on, eikä yrittäisi koko ajan hallita asioita ulkopuolellaan. Vain oma energiamme on se, johon voimme aidosti ja voimallisesti vaikuttaa, ja vasta sitä kautta ympäristöömme.

Tämän takia me tarvitsemme toisiamme. Emme miellyttämään ja sanomaan kauniita korulauseita, vaan aidosti rakastamaan, halaamaan ja tukemaan toisiamme ihmisyydessä. Kohtaamaan toisiamme, hyväksymään toisiamme. Ennenkaikkea itsemme ensin, mutta sen jälkeen kun on hyväksynyt oman ihmisyytensä, sen vajavaisuuden ja täydellisyyden. Sen jälkeen voimmme kokoontua yhteen, juhlia ja rakastaa toinen toisiamme. Ihmisinä ja jumalallisina olentoina.

Kirjoittanut
Lisää kirjoittajalta Luova Kuu

Kaiken takana on energia

Tämä ajatusvirta pulpahti mieleeni, kun pihaa haravoidessani annoin ajatusten virrata ja oivallusten...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.