Kanavointi: järjestelmät uudistuu

Oletko aina kokenut ristiriitaisia tunnelmia kohdistuen järjestelmiimme, kuten kouluun, politiikkaan ja muuhun sellaiseen rakenteeseen, joka on täällä pohjolassa luomassa järjestystä ja rakennetta elämiimme. Olemme kuin olemmekin tulleet pisteeseen, jossa vanhat rakenteet on tulleet päätökseen ja se luo ahdistusta ja kaaosta ja paniikkia niille, jotka ovat taistelleet niitä vastaan. Mitä nyt? Ketä vastaan nyt taistelemme? Ketä me nyt vastustamme? Mitä me yritämme ajaa alas?

Onneksi tähän kaikkeen on viisas vastaus, joka on ollut olemassa jo pidempään, kuin ehkä uskoisittekaan. Täällä maan päällä pohjolan valoa luomassa on olleet jo pidempään sielut, jotka ovat nähneet järjestelmämme epätasaisuuden ja sen luomat ongelmat ja he ovat luoneet ja tuoneet valoa ja jumalallista järjestystä myös meidän kärsiviin rakenteisiimme. Tällä tavoin siirtymä ei oikeastaan ole joko/tai, koska vanha on tullut päätökseen vaikka haluaisimme sen jatkuvan, sillä olemme niin tottuneet vastustamiseen ja kapinointiin.

Tällä tavalla meidän tuleekin ymmärtää hypätä vain uuteen junaan, kun vanha juna lopettaa kulkuaan ja tupruttelee viimeisiä henkoisiaan savustaen niitä hengenvetoja, joita kiihkeästi sellaiset ihmiset odottavat, jotka ovat toimineet alasajossa tällaisen vanhan ja karun järjestelmän tuomiseksi uuteen uskoon. Siis jo olemme tehneet kaiken tarvittavan: vastustaneet ja rikkoneet, samalla luoden koko ajan uutta, kutoen uutta verkkoa taustalla.

Jotkut teistä ovat saattaneet tuntea tämän jo lapsina: olette rakastaneet koulua, tunteneet valon läsnäolon ilossa oppia maailmankaikkeudesta. Olette nähneet hyväsydämisiä ja kaunis-olevaisia opettajia, jotka ovat tulleet jo uuden ajan äärelle jollain tasolla edes tajuamatta sitä, että mitä he ovat oikeastaan tehneet. Toiset, nykyajan opettajat, jotka ovat jo suorastaan uutta sukupolvea, ovat taas tehneet tämän tietoisesti, ottaen uusia rohkeita askeleita katsomatta taakseen.

Nämä rohkeat sielut jotka ovat opposition jatke, mutta eivät vastusta vanhaa vaan keskittyvät täysillä uuden rakentamiseen, ovat hekin uuden ajan käsillä, ja sen edessä kärsimättöminä. Milloin nuo vanhan rikkojat ymmärtävät hypätä uuden ajan kyytiin? Milloin he muistavat, että tätä varten me olemme taistelleet, jotta voisimme sitten päästää irti, luovuttaa ja juhlia sitä muutosta, joita siskot ja veljet ovat samanaikaisesti luoneet, kun me olemme olleet sodassa vankemmilla aseilla?

Tätä on myös surutyö, jota käymme sieluntasolla läpi jokainen tavallamme. Olemme surullisia, ettemme ole oppineet iloitsemaan uudesta ja kauniista, kun olemme niin unohtuneet kiinni vanhaan. Olemme muistaneet vain tämän mission, joka on ollut tarpeellinen, mutta vähän aikaa jo vanhentunut ja taakse jäänyt.

Emme ole tulleet tänne enää alasajamaan mitään. Vanha kuolee, kun sen aika tulee. Sen on pakko. Se on kuin puu talvella, kylmän iskiessä sen rungon ytimiin ja juuriin, oksiin ja lehtiin, ja tiputtaen väriloistonsa saavuttaneet haperoiset lehdet oksiltaan. Sen on pakko tiputtaa ne, koska vaihtoehtoja ei ole. Tämä uusi aika, uusi järjestelmä, taas on kuin kevät, joka talven jälkeen alkaa loistamaan uutta väriloistoaan ja kukoistustaan, kasvattaen monipuolisesti runsaan sadon tulevaa kesää varten.

Monille iskee tässäkin vaiheessa epäusko: tuleeko talvi taas? Vastaus on, kyllä, mutta ei niin pian, kuin luulette. Tämän vanhan järjestelmän alasajo aika on ollut joitain satoja vuosia, jonka sisällä on tapahtunut pienempää uudistusta, parempaan päin. On ollut järjestelmä, joka on ollut pohjalla, ja jota on uusittu maata muokkaamalla. Tällä hetkellä käsillä oleva muutos taas on sellainen, että koko maaperä uudistetaan ja vaihdetaan. Enää ei voida myllätä ja lannoittaa ja sekoittaa, vaan nyt on täysin uusi maaperä saatavilla, vanhan alapuolella, ikäänkuin. Pintakerros rapsutetaan pois ja alta paljastuu uusi ja ehompi.

Sillä tavalla kuin mieli käsittäisi tämän, tuntuisi oudolta, että raaputamme jotain pois, ja alta ilmestyy parempaa, sillä eihän elämä yleensä niin toimi. Toisaalta, kun virittäydymme sielulliseen maisemaan ja totuuteen sekä rakkauteen, ymmärrämme, että niinhän se oikeastaan on aina ollut. Ei ole mitään päälleliimattuja totuuksia tai muutoksia. On vain sisältä käsin tapahtuvaa dramaattistakin muutosta, joka paljastaa sen, jonka ei aiemmin ole ollenkaan ollut mahdollista edes näyttäytyä.

Ei aiemmin vanhan alla ole vielä ollut uutta nähtävillä. Aiemmin vanha on ollut käytettävissä ja muokattavissa, silloinkaan ei ole ollut muita vaihtoehtoja, kuin käyttää sitä. Nyt ensimmäistä kertaa siis olemme tilanteessa, että meidän pitää rapsutella. Mutaa ja kovaa kuorta. Ja samalla kun teemme sitä, voimme nauraa, niinkuin vain lapsi voisi nauraa rapsutellessaan vanhaa kuorta uuden tieltä, innoissaan. Sillä he ymmärtävät, että mikään ei ole ikuista, että leikissä piilee suurin viisaus, mitä voimme ihmisinä koskaan saavuttaa. Sen avulla työnteko ei ole raskasta, vaan hauskaa. Sen takia ja ansiosta me emme uuvu, vaan juhlimme.

Joten olkaa huoleti, vaikka ette alkuun ymmärtäisi juhlimisen syytä, olette jossain vaiheessa pisteessä, jossa juhliminen vaan ottaa teidät valtaansa. Sen takia, että muut ovat jo alkaneet juhlia ja teillä ei silloinkaan ole muita mahdollisuuksia, kuin vaan juhlia. Sen sanomme, että kun tajuatte vihdoin alkaa juhlimaan, olette ymmällänne. Silloin tuo suru iskee, josta aiemmin mainitsimme.

Suru siitä, että olette taistelleet väärää sotaa, vanhalla ja toimimattomalla haamujunalla, joka on mennyt ikäänkuin raiteilla luoden illuusion missiosta, jota olette tulleet tekemään, vain herätäksenne siihen, että juna on lopettanut jo likkumisen aikaa sitten, ja että toisella puolella, toisessa ulottovuudessa, aivan siinä vieressä, ovat toverinne samaan aikaan vetäneet samaa rataa, mutta iloiten. Sen takia te surette. Te koette olleenne väärässä junassa ja ajassa ja vielä podette huonoa omaatuntoa siitä, että olette luoneet vääränlaista todellisuutta kätkeytyen ja kytkiytyen vanhaan.

Sanomme teille, että te ette ole tehneet mitään väärää. Haamujuna lopettaa toimintansa vasta, kun itse havahdutte sen luomaan harhaan ja illuusioon, ja se, milloin sen aika tulee, on jokaisen omissa käsissä. Ketään ei siitä tulla tuomitsemaan tai laittamaan huonoon valoon, vaan siskonne ja veljenne iloitsevat ja hurraavat, kun vihdoin astutte toiseen junaan, siihen, joka on vierellänne ollut koko tämän ajan. Sitten tekin unohdatte murheenne ja takertumisenne siihen, mikä ei ollut totta, ja alatte nauttia elostanne. Sitten te olette aidosti tehneet muutoksen, myös järjestelmään.

Siis vielä pieni sanainen järjestelmistä. Te ette ole vielä valmiita luopumaan niistä, olkaa kilttejä, ja nähkää se. Järjestelmä ei ole paha. Vain se, miten te sitä käytätte, määrittelee, mitä lopputulosta elätte. Olkaa siis kärsivällisiä ja viisaita ja nähkää, että tarvitsette uudet junaraiteet vanhan tilalle, jotta pääsette juhlahumun kyytiin. Sillä tuo järjestelmä on myös teidän turvanne, kun tarpeeksi moni rakkaudessa siihen yhtyy.

Sen avulla matkaatte polullanne eteenpäin ja jaatte sitä taakkaa, tavallaan taakka on tässä yhteydessä raskas sana, mutta jos taakkaa ajatellaan vain neutraalisti kuormana, jota ihmisyys tuo tullessaan, niin se on teidän apunne tämän ymmärtämisessä. Ei ole tarkoituksenmukaista, että jokainen perhe, jokainen yksilö, jokainen ihminen on yksin luomassa uudenlaista aikaa, omissa poteroissaan, ilman järjestelmää. Ideana on se, että järjestelmä tulee teidän avuksenne oikeasti, juuri sillä tavalla, kuin te sitä tarvitsettekin.

Se on vielä vaikea ymmärtää, sillä kollektiivi on vielä haamujunassa, mutta kun ymmärrätte järjestelmän ja radan kiskojen merkityksen uudessa juhlahumujunassanne, tulette käsittämään, mistä puhumme. Silloin te olette onnellisia, että lapsenne menee päiväkotiin, sillä tuo “koti” -lisä, joka tuossa sanassa on, tulee aidosti olemaan pienokaisellenne sitä. Silloin koulukin on oikeasti eräänlainen koulutuskeskus, jossa jokainen lapsi saa parhaiten oppia niin itsestään, maailmastaan kuin muistakin hänelle tärkeistä asioista, vielä niin, että koulussa kannustetaan tähän. Tähän emme osaa sanoa aikaa, emmekä haluakaan, sillä monet teistä tuntevat tämän nahoissaan, ja odottavat sitä.

Me emme kuitenkaan saa teitä pois haamujunasta uskottelemalla, että vieressänne kulkee juhlahumuinen juna, vaan teidän pitää oman elämänne kautta tulla todeksi tähän uuteen todellisuuteen teitä palvelevilla tavoilla. Se kvanttihyppy ei ole aina helppo toteuttaa, mutta sen voimme vihjeeksi antaa, että surunaamalla ei juhlakyytiin pääse. Mutta riemunkin tulee olla sellaista sydänkeskuksesta pulppuavaa elämäniloa, jota ei teeskennellä, ja jolla ei vain narrata ihmisiä unohtamaan murheensa kiinnittämällä huomionsa tragikomediaan, jossa piilee totuudensiemeniä vinhalle ikävälle todellisuudelle.

Uudenlainen ilo ja nauru piilee siellä lapsenomaisessa taikamaailmassa, jossa unohdetaan vinoilu ja ilkeydet ja nauretaan asioille sydämen pohjasta saakka. Tällaisen naurun juuret sijaitsevat silkan olemassaolon riemussa, jota ei saavuteta ihmeellisillä konsteilla tai säännöillä, vaan pelkästään antautumalla rakkauden virtaan.

Tätä virtausta ei ole olemassa vielä niin vahvana, että sinne pääsisi jokainen hetki, mutta aina saavuttaessasi tämän tilan, pidä kirjaa kokemuksistasi. Oli se sitten perhonen ikkunalaudalla, tai hevonen villiintymässä kukantuoksusta ja potkimassa laitumella ilmaa, oli se sitten pörröinen herhiläinen joka etsii humaltuneena uutta pesintäpaikkaa, niin kirjaa näitä hetkiä ylös, jos jaksat nähdä pientä vaivaa. Siten sinä vahvistat tätä virtaa ja sen energiaa, ja muistat paremmin, miten se onkaan totta ja olemassa ja mahdollista saavuttaa, kun näet asiat tästä näkökulmasta, nauraen elämän pienille ihmeellisyyksille.

Tämän kanavoinnin antoi kirjoittajalleen Valkoinen Veljeskunta ja tätä viestiä saa jakaa edelleen.

Kirjoittanut
Lisää kirjoittajalta Luova Kuu

Kanavointi: järjestelmät uudistuu

Oletko aina kokenut ristiriitaisia tunnelmia kohdistuen järjestelmiimme, kuten kouluun, politiikkaan ja muuhun...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.