Ilo irti voimavuosista

Kun ikä alkaa viitosella, elettyä elämää on todennäköisesti takana enemmän kuin edessä. Nainen elää ikään kuin toista murrosikää ja päästää irti menneestä ja luopuu vanhasta. On uudelleensyntymän aika.

Välitilinpäätöksessä voi kysyä itseltään, kuka minä olen. Minkälaisia toiveita ja tarpeita minulla on? Kuinka tärkeä olen itselleni? On aika riisua suojamuurit ja maskit ja kaivaa esille todellinen minä.

Kivutonta kasvu ja muutos eivät tietenkään ole.

Monesti naiset ovat huolehtineet jälkikasvusta, läheisistä, kollegoista ja muista ja siirtäneet sivuun omat tarpeensa. Tai ainakin odottamaan sopivaa hetkeä. Olemme eläneet muita varten ja antaneet itsemme odottaa. Minä tunnistan ja tunnustan tämän piirteen itsessäni. Muista huolehtiminen on ikään kuin sisäsyntyistä. Minä haluan tehdä muille hyvää ja huolehtia rakkaistani. Siitä tulee hyvä mieli. Olen silti pyrkinyt välttämään uhriutumista mutta en ole ihan varma, olenko aina siinä onnistunut.

Se on varmaa, että olen joutunut opettelemaan uuden tavan olla ja elää, kun olen omillani.

Lapset ovat lentäneet pesästä aikoja sitten. Olen asunut itsekseni yli kolme vuotta. Minulla on pieni ja kompakti asunto, joka on helppo pitää siistinä. Olen muutenkin luonteeltani järjestelmällinen ja aikaansaava. Olen ollut aivan uudessa tilanteessa, kun ei tarvitse huolehtia muista kuin itsestään. Aluksi hämmästelin mitättömän pieniä ruokaostoksiani. Pyykkivuori oli pienentynyt pään kokoiseksi mytyksi. Kotona vallitsi epätodellinen hiljaisuus. Työpäivien jälkeen ei ollut mitään velvollisuuksia, pelkkää aikaa vain.

Kohti omaa voimaa

Ylimääräiseen aikaan olen saanut totutella. On ihmeellistä, kun iltaisin voi harrastaa urheilua, lukea kirjaa, puhua puhelimessa, katsoa telkkaria ja tavata ystäviä. Silti aikaa jää yli. Olen opetellut nukkumaan päiväunia ja makaamaan toimettomana sohvalla. Vielä kolmen vuoden jälkeenkin se tuntuu oudolta, vaikka on varmasti tehnyt hyvää. Mieli on ainakin saanut lepoa.

Hyväksyn sen, että kroppa ei ole enää nuoren tytön lailla joustava ja kimmoisa. Aamuisin kuulostelen, miltä tuntuu ja venyttelen itseni lempeästi hereille. Kaikkia vanhenemisen merkkejä ei tietenkään ole kiva huomata itsessään. Naama alkaa valua ja ryppyjä ilmestyy lisää. Mutta ajattelen niin, että hymy kirkastaa kasvot ja mielen.

Vaihdevuosiksi tätä elämänvaihetta usein kutsutaan. Vaihdevuodet-sanalla on vähän ikävä klangi ainakin minun korvaani. Kun kuulin Kaija Solanan kutsuvan tätä vaihetta naisen voimavuosiksi, päätin ottaa sen käyttöön. Voimavuodet antaa uuden merkityksen tälle välillä jopa raskaalle vaiheelle elämässä.

Toiveet todeksi

Tämä toinen murrosikä tarkoittaa muutosta, kun päästetään vanhasta irti. Eikä muutos ole aina helppoa. Pelko estää meitä muuttumista. Tarraudumme tiukasti vanhaan, koska se on tuttua ja turvallista. Uusi hirvittää ja pelottaa. Muutokseen tarvitaan tahtoa ja rohkeutta sekä luovuutta kokeilla, mikä toimii. Tämä on minusta muutoksessa tärkeää, että voi kokeilla, toimiiko jokin ja muuttaa suuntaa, jos ei toimi.

Olen haaveillut siitä, että voisin asua talvella pari kuukautta Espanjan Aurinkorannikolla ja tehdä siellä töitä. Minulla on sellaisia töitä, jotka voi helposti viedä mukanaan. Päässäni on varmasti illuusio tuosta ajatuksesta, enkä osaa etukäteen huomioida kaikkia asioita. Mutta niin kauan kuin tämä haave tykyttää päässäni, se pitää toteuttaa. Voin kokeilla asumista Aurinkorannikolla ja jos se ei tunnukaan hyvältä, voin myöntää sen. Ainakaan ei kaduta, että se jäi kokematta.

Minä pidän tästä elämänvaiheesta. Olen saanut nauttia äitiyden iloista jo yli kolmekymmentä vuotta. On ihanaa, kun on aikuisia lapsia, joiden kanssa voi käydä viisaita keskusteluja ja jotka auttavat tarvittaessa. Työelämässä olen saanut kokea yhtä ja toista. Kiitollisuus on päällimmäinen tunne, kun mietin elettyä elämää.

Leppoisasti ja lempeästi

Jos minulle huomautetaan jostain tekemättömästä työstä tai väärin suoritetusta tehtävästä, osaan suhtautua siihen nykyään toisella tavalla kuin nuorempana. Sama pätee ristiriitatilanteisiin. En heti kivahda tai ala puolustella, vaan menen itseeni ja mietin, miten kömmähdys on päässyt käymään. En ruoski itseäni enkä syytä toista osapuolta, vaan pyydän anteeksi ja pyrin korjaamaan asian.

Tämmöinen käytöstapa on lisääntynyt iän myötä. Enää ei tarvitse olla niin ehdottoman oikeassa vaan voi väistyä ja antaa tilaa ja perääntyäkin.

Epäoikeudenmukaisuutta tai käskyttämistä en silti suvaitse. Koska itsetuntemukseni ja itsearvostukseni on parempi, en hypi enää hölmöjen ohjeiden mukaan tai tottele jokaista käskyä. Työelämässä tehdään välillä niin hassuja ja outoja asioita, että niille ei voi kuin nauraa. Uskallan sanoa ei.

Työelämässä on outoa, ettei yli viisikymmentävuotiaita naisia arvosteta ja kunnioiteta. Meillähän sitä osaamista ja motivaatioita juuri onkin. Nuoremmat saattavat elää ruuhkavuosien huippua ja olla aivan jaksamisen äärirajoilla. Naisten pitää muutoinkin olla lojaaleja toisilleen ja tukea tarvittaessa.

Elämästä saa nauttia, eikä vain selviytyä. Aika paljon on meistä itsestämme kiinni, minkälaisen elämän teemme. Kiillotamme joskus liikaa kulisseja ja mietimme, miltä oman elämän kuuluisi näyttää, jotta muut hyväksyvät meidät. Siirrämme omat tarpeemme taka-alalle ja huolehdimme muiden tarpeista. Se ei ole itsekkyyttä, jos huolehtii omista tarpeistaan. Ei koko ajan tarvitse olla saatavilla muita varten. Joskus voi rajata ja sanoa, että nyt en voi olla avuksi. Olotila kohenee ja oma voima vahvistuu, kun huolehdimme itsestämme.

Inspiraation lähteenä toimi Kaija Solanan webinaari Naisen voimavuodet 9.9.2021

Kaija Solana

Lisää kirjoittajalta Onnenpilkahduksia

Ilo irti voimavuosista

Kun ikä alkaa viitosella, elettyä elämää on todennäköisesti takana enemmän kuin edessä....
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.