Ihana, kamala viha

Viha on yksi ihmisen perustunteista. Miksi sitä on silti niin vaikeaa sallia ja kohdata?

Sallitko sinä itsesi tuntea ja ilmaista vihaa?
Viha on yksi ihmisen perustunteista. Aivan yhtä tarpeellinen kuin rakkaus.

Tervehdys!

Olen viime aikoina tutustunut omaan vihaani. Marraskuu oli minulle todella haasteellinen henkisesti ja fyysisesti. Marraskuun alussa aloin vuotaa todella rajusti verta kohdusta, mutta terveysaseman sairaanhoitaja ei jostain syystä ymmärtänyt tai halunnut nähdä, että oli kyse vakavasta, akuuttia hoitoa vaatineesta tilanteesta. Virheellisen hoidon tarpeen arvion vuoksi palasin kotiin ja makasin kylpyhuoneen lattialla omassa verilammikossani katsellen, kun veri virtasi viemäriin.

Tilanne meni hengenvaaralliseksi, joten lähdin päivystykseen, mistä minut ohjattiinkin asiallisesti hoitoon. Ehdin kuitenkin vuotaa yli kaksi litraa verta. Hemoglobiini romahti minulle luontaisesta 156:sta 80:een, ja sykkeeni kohosi 123:een. Koska asun yksin eikä kanssani ollut ketään ihmistä (vain verta nuuskineet kissani), ouduin kohtaamaan myös kuolemanpelon. Hoidon viivästymisen takia menin nimittäin todella huonoon kuntoon aluksi fyysisesti, ja myöhemmin myös henkisesti.

Tämä tapahtuma oli todella hurja. Olin sairaalahoidossa ja sain kaksi kertaa punasoluja. Vuoto jatkui vielä päästyäni kotiin. Lopulta aloin todella pelätä kuolevani vuotoon. Mutta silloin apuun astui yllättävä pelastaja:  viha. Viha, jonka olen oppinut tukahduttamaan. Viha, jolle ei lapsuudenperheessäni ollut lainkaan sijaa, vaikka koin monia asioita, joihin olisi ollut luonnollista reagoida vihalla.

 

Viha suojelee elämää

Huomasin mielenkiintoisen asian. Kun taistelin elämästäni, viha suojeli minua. Olin kuin haavoittunut tai sairas eläin. Nekin ovat aggressiivisia ja arvaamattomia ollessaan heikkoja ja peloissaan. Tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni aivan konkreettisesti, että viha ei ole vihollinen. Vihan tehtävä on suojella elämää ja pitää meidät elossa.

Kun olin heikko verenvuodosta, pelosta ja valvomisesta, viha nousi sisältäni valtavalla voimalla. Olin liian heikko taistelemaan vastaan. En jaksanut enää tukahduttaa sitä. Ja koska pienikin liike aloitti verenvuodon voimalla, en voinut tehdä normaalia vihanpurkuharjoitustani. Ainoaksi keinokseni jäi tehdä jotain todella radikaalia: sallia vihan nousta pintaan ja antaa sille sanat.

Ensimmäistä kertaa elämässäni aloin ilmaista itseäni sensuroimatta ja suodattamatta. Olen koko ikäni tottunut ajattelemaan ensin muita ja suojelemaan heidän tunteitaan. Nyt en voinut. Minulla ei ollut voimia hukattavaksi. Tarvitsin kaikki voimani pitämään minut hengissä. Siksi en voinut tuhlata vähäisiä voimiani tunteideni patoamiseen.

Ja sitten alkoi ryskyä

Kuulun siihen 1970-luvulla syntyneiden ikäpolveen, joka ei ole saanut kotona ilmaista omia tarpeitaan tai tunteitaan. Niinpä en ole koskaan oppinut rakentavia keinoja ilmaista vihaani. En varsinkaan silloin, kun se jyrisee tulivuoren lailla ja purkautuu pintaan vuosikymmenien patoamisen jälkeen.

Julkaisin ensin Facebookissa yhden vihaisen postauksen. Se herätti joissakin ihmisissä hämmennystä. Sain heiltä moitteita siitä, että he olivat pitäneet minua lempeänä ja henkisenä ihmisinä ja olivat pettyneitä vihaiseen purkaukseeni. Tämä toimi minulle katalysaattorina.

Koin, että minulle on äärettömän tärkeää tulla esiin aitona, todellisena itsenäni ilman rooleja tai miellyttämistä. Minun mielestä henkisyys ei tarkoita sitä, että ei koskaan kokisi raskaita tai tummia tunteita. Olen alkanut kyseenalaistaa koko henkisyyttä. Ns. “henkinen” ihminen ei ole yhtään sen parempi kuin “ei-henkinen”. Ja omalla tavallaan jokainen ihminen on henkinen. Olemme myös inhimillisiä ihmisiä tunteinemme. Aivan kaikkine tunteinemme.

Päätin, että minun osaltani feikkaaminen, yltiöhenkisyyteen pyrkiminen, tunteiden patoaminen, ikuinen lempeys ja iloisuus päättyivät tähän. Tästä lähtien kerron avoimesti oman totuuteni. Olen vihainen, peloissani, raivossani, ihastunut, innoissani, katkera, väsynyt, toiveikas, hilpeä tai mitä tahansa satunkin olemaan. Aidosti ja rehellisesti. Peittelemättä tai yrittämättä olla “parempi”.

Viha polttaa, puhdistaa ja auttaa näkemään totuuden

Kun olen sallinut vihan nousta pintaan ja tulla näkyväksi, se on tuntunut koko kehoa polttavana kuumuutena. Möykkynä vatsassa sekä paineena rintakehässä ja kurkussa. Hikoilevina käsinä ja pakottavana tarpeena antaa sille ulospääsy ja ilmaisu. Olen tarkastellut vihaani silmässtä silmään ja kysynyt, mistä se on peräisin.

Osa tällä hetkellä kokemastani vihasta on peräisin virheellisestä hoidon tarpeen arviosta ja aiheesta lähettämääni huomautukseen saamastani todella törkeästä vastineesta. Osa liittyy työkuvioihin. Iso osa on kuitenkin peräisin perheestäni. Siitä, että minulla ei ole ollut oikeutta ilmaista mielipiteitäni tai tarpeitani. Ja koen, että perheeni ei ole ollut tukenani.

Olen nyt alkanut sanoittaa vihaani suoraan niille ihmisille, joiden koen loukanneen minua. Olen kertonut oman näkemykseni. Kun koen, että en ole tullut kuulluksi ja nähdyksi ja toinen osapuoli ei ole halunnut ymmärtää esimerkiksi sitä hätää, jossa olin tuon verenvuototapauksen aikana, olen laittanut välit poikki. Se on ollut todella radikaalia, mutta ehdottoman tarpeellista.

 

Viha uudistaa ja vahvistaa

En ole ylpeä siitä tavasta, jolla vihani on tullut ulos. Olen ollut sanoissani kärkäs ja ampunut ilmauksissani yli. Mutta olen sallinut ja hyväksynyt, että nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni opettelemassa tätä. Tämä on minulle aivan uusi taito, joka vaatii vielä paljon harjoittelua.

Vaikka tiedän, että sanani ja vihanpurkaukseni ovat loukanneet läheisiä ihmisiä, olen kokenut tämän todella, todella tarpeelliseksi. Olen syntymässä uudestaan. Tunnen itseni Feeniks-linnuksi. Vanha, miellyttämishaluinen, omat tarpeensa ohittava, aina iloinen ja lempeä Liisa oli tullut tiensä päähän. Sen oli aika kuolla. Olen nyt synnyttämässä itseäni uudestaan. Aidoksi, rohkeaksi, avoimeksi ja virtaavaksi minuksi. Sellaiseksi, joksi minut tarkoitettiin. Avoimuudessa ja herkkyydessä vahvaksi.

En vielä tiedä, mitä tämä kaikki tarkoittaa ja mihin tämä johtaa. Mutta tiedän, että jotain uutta on avautumassa. Burn, baby, burn.

Kirjoittanut
Lisää kirjoittajalta Himalajan Nauru

Keskusteluja kohdun kanssa osa 4: Toipuminen

    Hei! Moni on kysynyt, millainen kohdunpoistoleikkaus oli ja miten olen...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.