Henkisyys ja ihmisyys
Henkinen maailmankuvani on sortunut. Alta on paljastunut ihminen. Ihan vain ihminen, tunteineen ja tarpeineen, kokonaisena. En saa enää kiinni siitä, mikä ennen toi lohtua ja ymmärrystä. Joten tässä olen alastomana, lihana ja verenä. Sydän lyö, veri virtaa, keuhkot hengittävät. Olen totta, ja herännyt taas yhdestä unesta.
Pitkään itselle rakas ja tosi identiteettini on murtunut. En ole enää henkisen polun kulkija. Olen enemmän. Olen laskeutunut alas ihmisyyteen. Täällä en enää voi pilkkoa maailmaani osiin, ei ole enää henkisyyttä ilman syvää ihmisyyttä. On kokonaisuus, joka hakee muotoaan. On ihmisyys, jota en ole osannut rakastaa. En ymmärtänyt olevani henkisyyden kuplassa, sillä olenhan oman tieni kulkija ja erakkoluonne. Nyt ymmärrän, että se on ollut suoja ihmisyyttä vastaan. Tuntuu siltä kuin suuri kupla olisi puhjennut ja maailmankuva heittänyt äkisti kuperkeikkaa. Tässä istun ja ihmettelen, mitä on tapahtunut ja tapahtuu.
On olemassa paljon hienoja ajatuksia, sanoja, lauseita ja uskomuksia, jotka helposti jäävät ilmaan leijumaan tulematta todella todeksi. Joskus nuo hienot aatteet väärässä paikassa lauottuna voivat viiltää ja satuttaa. Silloin tilanteesta puuttuu rakkaus, tilannetaju, ymmärrys ja empatia. Tällöin kenties avuksi tarkoitetut sanat eivät osu kohteeseen ja ihminen ei tule nähdyksi. Ja nähdyksi tuleminen jos mikä, parantaa. On olemassa myös universaali rakkaus, johon kytkeytyminen helpottaa, mutta maakosketuksen puutteesta sekin jää väliaikaisiksi välähdyksiksi. Maa kutsuu!
Sellainen henkisyys, joka ei kosketa ihmisen ydintä, ei liikauta minua enää. Sellainen henkisyys, joka jää leijumaan liian etäälle eetteriin ei auta ihmistä joka ruohonjuuritasolla kaipaa toisen ihmisen läsnäoloa. Rakkaus punnitaan siinä. Ruohonjuuritasolla. Kuinka kohtaan toisen ihmisen? Maltanko olla läsnä ja kuunnella? Osaanko kunnioittaa toisen polkua sellaisena kun se juuri nyt ilmenee? Ruohonjuuritaso on se, josta kaikki lähtee versomaan, jos lähtee. Ruohonjuuritasolla kytee mahtava transformaation mahdollisuus.
Yhtään ihmisyyden askelta ei voi ohittaa henkisyydellä. Henkisyyskupla voi tarjota oivan aikalisän jos asiat ovat liian kipeitä ihmisyyden tasolla, mutta lopulta ne askeleet otetaan ihmisyydessä. Se tarkoittaa tulemista yhteyteen ja uskallusta haavoittuvuuteen. Haavoittuvaisuus on kasvun edellytys ja turva on siihen lääke. Kun turvaa kokee ihmisyyden tasolla, pääsee henki laskeutumaan kehoon vankemmin ja oma potentiaali kuoriutumaan paremmin esiin.
En osaa enää erottaa henkisyyttä ihmisyydestä. Yksinään se tuntuu olevan kovin ohut ja irrallaan. Ihmisyyden sivuuttaminen saa näkemään vain kolikon toisen puolen ja homma jää puolitiehen. Ja sama toisin päin. Todellinen henkisyys on sulautunut ihmisyyteen, se ei kiellä eikä ohita sitä. Todellinen olemus sisältää kaiken. Ihmisyys on paikka, johon kaiken kuuluu laskeutua. Ja se on se vaikein rasti! Kuinka saada henki materiaan. Kuinka saada rakkaus maan päälle, aivan todella. Ensimmäinen askel on, että opettelee rakastamaan ihmisyyttä.
