Havahtuminen, missä olen?

🦋Mikään ei ole minulle elämässäni juuri nyt tärkeämpää, kuin säilyttää vahva tunneyhteys itseeni.🦋

Havahduin jälleen siihen, kuinka minua ja tunneyhteyttäni särkee ulkoiset häiriötekijät, joihin lukeutuu tällä hetkellä etenkin työ. Herätys tapahtui, kun sain viikon saikkua polvesta. Aamukävelyllä lintumetsässä tajusin, että mitä ihmettä minulle oli tapahtunut? Olin palannut vanhaan tuttuun muottiin, suorittaja ja selviytyjä moodiin. Kadottanut yhteyden minuuteen. Muotti on vuosikausia syöpynyt toimintatapa. Arvokkaan ja hyväksytyn elämän mielikuva. Vanhan, edellisen elämäni mielikuva, joka nappaa valtaansa äkkiarvaamatta. Tajuamattani sitä. Vasta kun saan pysähdysmerkin esim.sairasloman, niin herään todellisuuteen. Hätkähdän, että mä olen ajautunut niin kaukas, etäälle yhteydestä sisimpään. Apua!

 

Juurihan olin työttömyyden aikana oppinut ihanasti pitämään huolta ❤️ minusta. Olin oppinut Itsekunnioitusta. Mihin se kaikki itsekunnioitus olikaan työn alun jälkeen häipynyt ja rapistunut!? Pelottavaa. Onneksi myös toivoa antavaa, sillä tiedostamisesta alkaa muutos. Voin toimia toisin, vai voinko?

 

Mikä on sitten se totuus, että miksi työssä pitää käydä? Onko taustalla pelko häpeästä, että en ole hyväksytty, jos lopetan työt? Onko kyse pysähtymisen sietämättömyydestä? Onko kyse siis ainoastaan rahasta? Jälkimmäiseen yksinomaan en sikäli usko, että olen varma, että rahan takana on myös joitain tunnesidonnaisia ajatuksia. Millaista      “hyvän ihmisen- mallia” me yhteiskuntana haluamme olla muodostamassa? Olisiko aika alkaa arvostamaan henkistä hyvinvointia ulkoisen menestyksen sijaan? Itsekunnioitusta miellyttämisen, sietämisen ja egoilu sijaan? Mistä se todellinen hyvinvointi rakentuu? Voiko sanoa työlle, ei kiitos minulle?

 

Mulla hyvinvointi on alkanut lopullisesti rakentua ensin terapian kautta, ja sen jälkeen työttömyyden. Terapia mahdollisti ekaa kertaa elämässäni kokemuksen yhteydestä tunteisiini. 🙏 Minä tunnen ja saan tuntea. Jokaisella tunteella on tärkeä sanoma kerrottavana, jota kuuluisi kuulla. Näin löytää tarpeidensa äärelle, eli tyytyväisyyteen ja sisäiseen rauhaan ja levollisuuteen. Terapia ei yksin auttanut, kun silloiset ulkoiset tekijät eli työyhteisö sai voimaan huonosti. Vasta työttömyyteen astuminen avasi uuden elämän alun, josta en halua luopua ainakaan vielä. Tarvitsen aikaa eheytyä, tankata ja olla. Kokea tunteitani ja pysähtyä niiden äärelle. En kaipaa, tarvitse egoilua työpaikalla, suorittamista, kireyttä, epäselviä työtehtäviä, jatkuvaa muutosta. Kaipaan rauhaa, selkeyttä, vapautta, turvaa, yhteyttä itseen ja toisiin, totuudellisuutta vuorovaikutuksessa. Lapset jälkimmäisessä ja eläimet ihan parhaita opettajiani.

 

Kaiken työssä käynnin tai työttömyyden pohjalta peilaantuu itsekunnioitus. Miten hyvin pystyn kunnioittamaan itseäni, vai pystynkö? Onko minulla oikeus omiin tunteisiin ja tarpeisiin? Itsekunnioitus vaatii rehellisyyttä ja uskallusta hyväksyä minut ja kaikki osani ja puoleni. Menneisyys ja nykyisyys. Itsekunnioitus on kykyä suojata itseä ja pitää huolta omista tarpeista. Itsekunnioitus heijastuu ympärillemme rakkaudellisuutena ja pyyteettömyytenä. Itsekunnioitusta tulee huoltaa jokaikinen päivä. Pitää hyvä huoli 💓minusta.

 

Nyt nautin täysiä tän viikkon saikkuvapaasta! Minulla on vapaus valita omien tunteiden ja tarpeiden kunnioittaminen. Sinulla on tämä sama oikeus! ️🦋

 

Lisää kirjoittajalta Tunteiden kohtaamista rakkauden ilmapiirissä

Näkymättömästä voi kasvaa näkyväksi, vai voiko?

Vastaus kysymykseeni selviää seuraavan 7kk aikana. Haluan jakaa tänne matkaani näkymättömyyden pelosta...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.