Hänellä on avain unelmien valtakuntaasi

Hän seisoo edessäni ja hypistelee kämmeniään, katse alas painuneena. 4-vuotias, keltaisissa shortseissaan ja valkoisessa teepaidassaan. Kesäsandaalit jaloissaan. Paksu siisti etutukka otsallaan, kaunis pieni tyttö.

Polvistun hänen eteensä, otan hellästi kiinni hänen harteistaan, silittelen hetken. Kysyn, miten voit? Hän sopertaa jotakin hiljaisella äänellä, kuin ei oikein osaisi edes asetella sanojaan. Aistin hänen tunnetilansa, näen hänen lävitseen ja tuntisin koko kehossani. Viesti minulle on hyvin kokonaisvaltainen, jotain sellaista joka on koko elämää ja ihmisen olemassaoloa suurempi.

Tyttö kokee, että hänen täytyy kieltää itsensä, kieltää kehoaan ilmaisemaan, kieltää ääntään kuulumasta. Sulkea jotain syvälle sisimpään, olla kuin jähmettynyt. Näkymätön. Hän on surullinen ja hämmentynyt. Hädissäänkin, koska on ilmeisesti ymmärtänyt jotain väärin. Että se mitä hän on, se ainoa mitä hänelle on olemassa, ei saa olla näkyvänä, kuuluvana.

Kädet siirtyvät vartalon sivuille ja sormet puristuvat nyrkkiin. Hänen kehonsa alkaa väristä. Silmät sulkeutuvat, hengitys tihenee. Kyyneleet nousevat silmäkulmiin. Raivo nousee. Hän on niin vihainen itselleen että on luonnostaan väärä. Alkaa taistelu koko maailmaa vastaan.

Hänet ja hänen koko olemassaolonsa on jollain tavalla kielletty. Mitä jää jäljelle silloin.

***

Tässä ihminen on käynyt keskustelua ohjatun meditaation kautta hänessä asuvan haavoittuneen osan kanssa ja tuosta kohtaamisesta muodostui yllä oleva tarina.

Meissä jokaisessa asuu pieni lapsi. Hän on syntynyt tähän maailmaan puhtaana ja viattomana. Kohdannut päivän, jolloin maailma on näyttänyt todelliset kasvonsa. Viestittänyt, että miten täällä kuuluu olla. Miltä näyttää ja kuulostaa. Mikä on parempi sulkea sisälleen ja peittää. On oltava toisenlainen. Aito, autenttinen minä on kielletty.

Pienen lapsen valo on tälle maailmalle vierasta. Varsinkin hänen, joka aistii maailmaa todella herkästi ja tuntee intensiivisesti ja suuresti. Lapsi ehdollistuu hyvin varhain ympäristön odotuksiin. Yleinen uskomus on, että niin lapsi oppii täällä pärjääväksi. Ajattelen, että lapsi itseasiassa tippuu täydellisen läsnäolonsa reunalta fyysisen maailman pimeyteen. Hänen on määrä tulla osaksi sukupolvien ketjua, kerätä tietyt kokemukset ja tehdä elämänsä aikana oma osansa evoluutiossa.

Sisäisen lapsen haavat estävät meitä yhdistymästä elämän virtaan. Kohtaamme näitä haavoja jatkuvasti pyrkiessämme elämään hyvinvoivaa, tasapainosta ja harmonista elämää. Kun keskustelemme sisäisen lapsemme kanssa säännöllisesti, annamme ymmärrystä ja myötätuntoa, eheydymme. Voimme jälleen astua täydellisen läsnäolomme tilaan, josta aikoinaan tipuimme.

Voimme löytää oman sisäisen lapsen kokemuksemme kaivautumalla itsessämme kerros kerrokselta syvemmälle. Tulla siihen kohtaan, jossa muistamme, kuka todella olemme, ennen kuin nuo kaikki maailman ehdollistumat, sukupolvien takaa vyöryneet uskomukset ja näkemykset siitä, millainen täällä kuuluu olla, on peittäneet tuo autenttisen minämme alleen.

Kantamamme haavat eivät ole kenenkään yksittäisen ihmisen syy, vaikka hyvin inhimillisesti haluamme löytää syyllisen kärsimyksellemme. Oman kokemukseni mukaan sisäisen lapsemme eheytymisen matka alkaa siitä, että etsimme syyllistä ja ehkä syyllistämmekin häntä ainakin mielessämme. Kannamme raskasta taakkaa ja olemme ehkä katkeria kokemuksistamme. Kuitenkin tämän sisäisen työmme myötä meille voi avautua ymmärrys, että se mitä nyt eheytämme itsessämme, on jotain, mitä jo monet sukupolvet edellämme ovat kantaneet. He kaikki ovat näiden samojen kipeiden kokemusten keskellä kasvaneet tämän maailman inhimillisiksi kulkijoiksi.

Suomi on häpeän maa. Kannamme siis näitä traumoja kollektiivisesti, tarkoittaen sitä, että tämä on meitä kaikkia jollain tasolla yhdistävä traumakokemus. Kun yksi kerrallaan alamme nähdä tämän syvän häpeän haavan, paraneminen voi alkaa. Ja lopulta tämä yksi ihminen murtaa pitkän sukupolvien satuttavan ketjun, polttaa vanhan, antaa sen tuhoutua ja muuttaa kärsimyksen voitoksi. Häpeän kuorista yksi toisensa jälkeen tulemme näkymättömästä näkyviksi ja muutamme sekä oman elämämme että tulevien sukupolviemme suuntaa. Päätämme ison voimattomuuden syklin ja sallimme uuden aikakauden alkaa.

Olemme käännekohdassa. Me olemme tulevaisuuden uudelleenrakentajia. Minä ja Sinä. Luomme parempaa maailmaa, jossa saamme jälleen olla omia aitoja itsejämme ja jossa meitä seuraavat sukupolvet saavat terveen perustan oman elämänsä rakentamiselle. Hyvinvointi lähtee vankasta perustasta. Me voimme rikkoa murtuvan ja valaa uuden.

Uuden perustan rakennusaine on rakkaus.

Rakkaus ei ole tunne, vaan elämän ja näin ollen myös ihmisen olemassaolon ainoa totuus. Kun annamme sisäisen lapsemme tulla vihdoin näkyväksi, kuuntelemme häntä loputtomalla myötätunnolla ja kärsivällisyydellä, tulemme jälleen kokonaisiksi ja herätämme itsessämme näitä autenttisia ominaisuuksiamme.

Tällainen sisäinen työ haasta meitä. Se tekee myös välillä kipeää. Mutta kuinka vapauttavaa onkaan, kun tuo pitkään sisällämme kantamamme kärsimys tulee nähdyksi ja kuulluksi. Maailma aukeaa meille aivan eri tavalla! Elämme kauniissa soljuvassa virrassa ja osaamme ottaa vastaan hyvää. Vedämme puoleemme juuri sitä mitä olemme. Mitä eheämmäksi sisäinen lapsemme saa kasvaa hellässä huomassamme, sitä runsaampaa ja täyttymyksellisempää elämämme on. Tämä kaikki lähtee sisältämme ja ilmenee lopulta ulkoisessa maailmassamme.

Kun teet tätä työtä itsesi kanssa, jotta voisit paremmin, tiedä, että teet työtä koko kollektiivin puolesta. Olet valo, joka valaisee pimeyttä itsesi kautta ja se ylettyy uskomattoman laajalle. Olemme tässä yhdessä. Muutamme itsemme kautta meitä ympäröivän maailman uskomuksia, murramme satuttavia kaavoja. Meistä kasvaa itseämme ja toisiamme rakastavia, viattoman, rohkean, tunteensa ilmaisevan lapsen kaltaisia ominaisuuksia ilmentävä kypsä, itsensä puolella seisova aikuinen ihminen, jolla on avaimet saattaa kaikki unelmat toteen. Lapsi sisällämme ojentaa tuon avaimen meille.

Emme enää ota vastaan satuttavaa kohtelua itseltämme emmekä muilta. Kuljemme sydän edellä, jolloin luotamme täysin itseemme ja tiedämme, ettemme kaadu pahimmassakaan myrskytuulessa. Sillä olemme totuuden kantajia. Totuus on perusta, jolle rakennettu suurenmoinen linna kestää kaiken. Sinä olet tuo perusta ja linna. Sinä olet rakkaus.

Rakkauden päälle rakentuu unelmien valtakunta. Tässä ajassa nämä ovat ovat auki juuri sinulle. Oletko valmis?

Lisää kirjoittajalta Oodi meille, eksyneille

Hänellä on avain unelmien valtakuntaasi

Hän seisoo edessäni ja hypistelee kämmeniään, katse alas painuneena. 4-vuotias, keltaisissa shortseissaan...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.