Gabriela Ariana: Neidon voimat: transformaatio

Mitä esiteini-iässä ja teini-iässä oikein tapahtuu? Joudumme taas kestämään tässä asiassa yhteiskunnan tietämättömyyttä. Murros- ja teini-iän on uskottu olevan ajanjakso, jolloin hormonaaliset muutokset vievät lapset ja teinit hulluuteen. Totuus on se, että tässä vaiheessa kehossa on tapahtumassa paljon isompia asioita, jotka vaikuttavat teini-ikäisten olotilaan. Hormonaaliset muutokset ovat vaan pieni osaa isompaa kokonaisuutta.

Teknologian ja tieteen kehittymisestä huolimatta vasta noin 17 vuotta sitten tieteessä tehtiin suuri löytö, kun huomattiin, että aivot muuttuvat. Ennen sitä ajateltiin, että aivot eivät muutu muuten kuin kooltaan. Aivot muuttuvat jatkuvasti kuolemaan asti, niissä tapahtuu muutoksia sen mukaisesti kuinka elämme, minkälaista työtä teemme ja minkälaisia kokemuksemme ovat. Kaikki tämä vaikuttaa tietysti koko kehon toimintaan ja meidän elämäämme.

Kun vauva syntyy aivot ovat epäkypsässä tilassa, energisesti voisimme sanoa niiden olevan auki ja valmiit vastaanottamaan kaiken. Lapsen kasvaessa aivot kehittyvät ja kypsyvät takaa eteen. Kun lapsen murrosikä saapuu, on aivojen frontaalialue vielä epäkypsä. Kaikki muut osat ovat kypsyneet sen verran, että ne tulevat muodostamaan pohjan aikuisen aivoille. Aivot muuttuvat myös myöhemmin riippuen siitä, miten elämme, mutta nämä myöhemmät muutokset tapahtuvat paljon hitaammin, koska aivot ovat jo kypsyneet.

Tämä frontaaliaivojen alue eli osa otsaluun takana kypsyy kokonaan vasta sitten, kun olemme noin kaksikymmentävuotiaita. Katsokaa minkälaisia ominaisuuksia tällä alueella on ja miettikää minkälaisia teinit ovat, tai vielä parempaa: minkälainen sinä olit teininä? Yksinkertaisesti selitettynä tämä alue hallitsee syy- ja seuraussuhteita, tunteita ja ylipäänsä käyttäytymistä ja se liittyy vahvasti luovuuteen. Ihminen tarvitsee teini-ikää voidakseen rakentaa tietoa kokemustensa kautta siitä, miten pärjätään ja selviydytään elämässä. Tästä keho tietää tarkalleen, että kohta on aika lähteä omilleen, pois vanhempien luota.

Tässä vaiheessa neidot rakentavat heidän kykyään liikkua tietämättömyyden ja tuntemattomien alueiden läpi. Neidot- ja pojat myös- oppivat toimimaan ja reagoimaan epämukavissa tilanteissa ja arvioimaan sitä, mikä ei ole turvallista.

Tässä 4 aspektia aivoista ja teini-ikäisten kehon tilanteesta. Voit miettiä myös kuulostavatko ne tutuilta aikuisiässä, nimittäin nämä ominaisuudet toistuvat kuukautisten kierrossa enemmän tai vähemmän, riippuen oman elämän kokemuksia.

1. Tunteiden tornado: Tätä vaihetta leimaa epäkypsä tunteiden hallitseminen. Olemme tekemisessä syvien tunteiden kanssa, joihin voi kuulua mielialavaihtelua, äkkipikaisuutta, raivokohtauksia ja masennuskohtauksia. Lapsi ei enää ole pikkulapsi, joka raivokohtauksen jälkeen hymyilee ja leikkii rauhassa. Isompi lapsi eli teini-ikäinen osaa huomioida tunteensa ja alkaa pohtimaan, että mitä minulle tapahtuu, miksi reagoin näin, onko minussa jotain vikaa, voinko edes luottaa itseeni. Tilanteet voivat aiheuttaa esimerkiksi syviä pelkotiloja ja riittämättömyyden tunnetta. Tunteiden tornadon toinen puoli on olotila, että ”elämä on tulessa!” Teini-ikäisessä herää intohimoa ja voimaa, just sitä voima mitä tarvitsemme tulevaisuudessa, ne jotka vievät eteenpäin toteuttamaan itseämme.

2. Sosiaaliset suhteet: Kuten monissa muissa kirjoituksissani ja kursseillani kerron, niin kannamme jokaisessa solussamme tietoa esivanhemmistamme. Tässä vaiheessa herää yksi hyvin muinainen ja perustavan laatuinen selviytymistieto: tieto siitä että kukaan ei selviydy maailmassa yksin, vaan on löydettävä oma heimo ja on pakko kuulua siihen jotenkin. Omaksi heimoksi ei kelpaa enää oma perhe, josta on lähdettävä, vaan heimo pitää löytää perheen ulkopuolelta. Tämä on oikeasti alitajuntaisesti elämän tai kuoleman asia ja näin teini-ikäinen tämän kokee. Tämän tilanteen kautta ihminen oppii sen, miten rakentaa suhteita elämässä, mitä on valmis tekemään niiden takia ja kuinka arvioida sitä, mihin haluaa kuulua ja mihin ei ja miten saada vahvuutta luopua suhteista ja olla vain itsensä kanssa luottaen elämään.

3. Uutuuden viehätys: Sanotaan, että teini-ikäisillä on suurin riski joutua onnettomuuksiin, osittain sen takia että syy-seuraussuhteiden taju ei ole vielä kypsynyt aivoissa. Teini voi ottaa toiminnassaan riskejä, joiden seurauksia hän ei aina osaa arvioida etukäteen. Teini-ikäisellä on kehollinen ikiaikainen tarve rakentaa omia työkaluja selviytymistä varten ja usein heimoon kuuluminen on vaatinut tietynlaista uskallusta, jotta voi ansaita paikkansa heimossa. Silti tämän kaiken alla piilee suuri kapasiteetti kehittää motivaatiota elämään ja rohkeutta kokeilla uutta, mitä tarvitsemme aina voidaksemme pärjätä kovimmissa elämän koettelemuksissa.

 

4. Luova tutkimus: Ok, vanhempien sääntöjä: EI, yhteiskunnan asettamia rajoja: EI, mutta mitä sitten? Tästä lähtevät teinien luovimmat ja villeimmät ideat ja heidän kokemuksensa rakentavat pohjan omaan innovaatio- ja uudistumiskykyyn, kapasiteettiin keksiä ratkaisuja ja olla rohkea ja luova.

Kohdun muisti

Aivojen muutosprosessin lisäksi meillä naisilla on vielä yksi tärkeä herätys teini-iässä: Kohdun muistin herääminen. Kohdun muisti herää voimakkaasti, kun ensimmäiset kuukautiset alkavat. Se minkälaiset sinun kuukautisesi ovat kertovat metaforisesti siitä, miten sinun esiäitisi ovat eläneet elämänsä naisina, mitä he ovat kokeneet ja mitkä ovat olleet heidän selviytymiskeinonsa heidän elämänsä hyvissä ja huonoissa kokemuksissa. Se on tietoa, joka jollain tavalla ohjelmoi meidät, mutta ongelma on se, että se tieto ei ole päivittynyt sinun elämääsi.

Kuukautisten aikana kohdun muisti nousee pintaan. Muisti herää vahvasti teini-ikäisenä, juuri silloin kun aivoissa kehittyvät kykyjä oman selviytymistä ja hyvinvointia varten. Mielessä pyörii kysymyksiä siitä mitä tarkoittaa olla nainen, miksi veri vuotaa ja miksi sattuu, miksi olen niin vihainen, miksi vaan itken, kuka olen oikeasti? Ja saman aikaisesti kohdusta kumpuaa voimaa, joka ei löydä ilmaisuväylää. Se on voimaa, joka jännittää, motivoi, pelottaa… ja joka lisäksi ja valitettavasti ei aina löydä paikkaansa yhteiskunnassa.

Nuori neidon keho on siis täynnä viisautta. Mutta meidän yhteiskuntamme ei näe sitä, koska olemme menettäneet yhteisöllisyyden merkitystä sekä yhteyttä luontoon. Aiemmin kun ihmiset elivät yhteydessä luonnon kanssa, syklejä ymmärtäen, oli murrosiän ajalle olemassa oma siirtymäriitti. Riitit olivat tarpeellisia aina silloin, kun oli meneillään haastava vaihe. Siirtymäriitin kautta murrosvaiheessa oleva ihminen sai ymmärrystä, hyväksyntää, tukea, tietoa ja tilaa voidakseen elää tätä vaihetta niin, että sai siitä VOIMAA.

Samoin hänen vanhempansa ja koko yhteisön piti saada voimia ja viisautta voidakseen hyväksyä, että muutos on hyvä asia kaikille. Kaikki jotka ovat tai ovat olleet jollakin tavalla tekemisessä teini-ikäisten kanssa, tietävät että se ei ole helppoa ja välillä voi tuntua siltä, että omat keinot eivät riitä. Siirtymäriitistä rakentuu rituaali ja seremonia ja yhteisön tuki pysyy mukana koko siirtymävaiheen ajan arjessa myös.

Nyt on suoran toiminnan aika, pelastetaan meidän tytöt JA TYTTÖ MEISSÄ, joka ei saanut tukea aikanaan voidakseen olla vapaa ilmaisemaan, villi kokeilemaan, tuettu keksimään, luomaan ja unelmoimaan. Lisäksi, tuetaan me äidit ja isät toisiamme ja vaaditaan meidän tyttärien opettajilta hyvää ja kunnioitettavaa kohtelua. Ja ihanille viisaille maailman neidoille: myötätuntoa, empatiaa, terveellistä fyysistä kontaktia, tilaa ilmaisuun, tietoisuutta sykleistä ja paljon paljon luontoa.

Kirjoittaja Gabriela Ariana kahden tytön ja yhden pojan äiti. Hän on taiteilija tanssin, musiikin, kuvien ja käsityön kautta. Hän on kehoterapeutti, joogaopettaja, parantaja, shamanismin perinteen kantaja ja välittäjä joka toteuttaa kutsumustansa taiteensa kautta sekä myös tarjoamalla kursseja, työpajoja, luentoja, koulutuksia, opastusta ja mentorointia. Hän on tarvittaessa myös mukana elämässäsi siirtymäriittien taitajana: nimeanto-seremoniat, häät, saattohoidot, ensimmäisten kuukautisten tulo, pre-partum ja post partum, vaihdevuodet ja kaikissa muissa siirtymä tai muutosten tilanteissa jossa koet tarvitsevasi tukea.

”Olen kulkenut tätä polkua jo yli 22 vuotta ja tuntuu että intohimo, rakkaus ja luovuus tällä matkalla vain kasvavat! Joka päivä opin jotain uutta ja tiedostan, että muinainen viisaus on ajankohtaisempaa kuin koskaan.”

Lisätiedot Gabrielan kursseista ja koulutuksista:

Samankaltaisia ​​artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.