Elämä on tässä ja nyt

 

Sain tilaisuuden nauttia järven syleilystä ja puusaunan lämmöstä viikon vaihteessa useampana päivänä. Mieleeni juolahti soisessa järvessä lilluessani oivallus ja kokemus siitä, että elämä on tässä ja nyt. Se ei ole missään kulman takana, seuraavan sivun kääntyessä tai seuraavan retriitin koittaessa.

Tai, on se läsnä silloinkin, sillä elämä on läsnä aina.

 

Ja aina on nyt.

 

Oivallukseni koskeekin kokemusta siitä, että mieli tuppaa kiirehtimään nykyhetkeä karkuun joko menneeseen tai tulevaan. Ihan niin kuin tässä hetkessä kaikki ei olisi kohdillaan, tai jotain puuttuisi.

Kaikista pelottavintahan on se, että kaikki on juuri niin kuin pitääkin – mitä virkaa mielellä on enää, kun mistään ei tarvitse pitää kiinni tai huolehtia? Mitä tapahtuu silloin, kun pysähtyy ja toteaa, että ei ole mitään muuta paikkaa missä olla, mitään toista hetkeä jota kokea? Mitä tapahtuu silloin, kun ymmärtää että ei tarvitse olla yhtään enempää tai vähempää, kuin mitä on tässä hetkessä?

 

 

Tapahtuu kuoleman kohtaaminen.
Kuolema huolelle ja murheelle, kuolema omalle identiteetille ja persoonalle. Kuolema menneelle ja tulevalle.
Kuolema kuolemalle.
Tapahtuu elämän muistaminen, syntyminen tähän hetkeen.
Syntyminen rakkauteen, ikuisuuteen, ajattomuuteen, yhteyteen. Syntyminen Jumalaan, tiehen, totuuteen ja elämään.
Syntyminen syntymään.

 

Mielen todellinen funktio ja lahja saa kasvaa kukoistukseensa: luominen.
Mieli ei ole se, joka ohjaa, vaan joka mahdollistaa.
Mahdollistaa sydämen polun seuraamisen, sielun matkan toteutumisen.
Matkaahan me käymme joka tapauksessa, joko mielen avulla tai ilman.
Matka avatutuu huomattavasti kevyemmäksi ja nautinnollisemmaksi, kun se ohjautuu sydämestä käsin.
Sydän tietää, tai pikemminkin se tuntee tien.
Tien, jota mieli yrittää ymmärtää, mutta josta se ei saa otetta, koska se ei ole sen tarkoitus.

 

Mielen tarkoitus on oppia luomaan yhteistyössä sydämen kanssa.
Feminiinin ja maskuliinin tullessa yhteen ihmisessä avautuvat taivaan portit, ja paratiisi toteutuu maan päällä.
Feminiinin ja maskuliinin liitosta syntyy viattomuuden lapsi, tämä hetki.
Viattomuudessa ja lapsessa me muistamme ilon, leikin ja kirkkauden.
Armon, lohdun ja totuuden.
Rauhan, runsauden ja rakkauden.

 

Tässä hetkessä muistamme sen, Kuka olemme.

 

Elämä on tässä ja nyt,
on aina ollut,
tulee aina olemaan.

Tämä hetki kantaa,
antaa armollaan,
syleilee rakkaudellaan.

 

”Minä olen
Tie, Totuus ja Elämä.”