Vilhelmiina: Yhteyden voima

Yhdessä olemme enemmän

K:

—Ensi sekunnit, kun kaksi kaunista sielua – ihminen ja hevonen kohtaavat – ovat työni kauneimpia hetkiä. Olen valtavan kiitollinen, kun saan seurata ihmisen ja hevosen välisen suhteen syntyä. Se on…

Hellyys tuli vieraisille

K:

  Outo vieras koputti oveeni. –Hei mä olen Hellyys, vieras totesi. Hieman oudoksuin tätä yllättävää visiittiä: eihän nykymaailmassa kukaan enää pyytämättä kylään tule. –No, tule nyt sisälle sieltä eteisestä, tokaisin…

Elämä – anna minun antautua sinulle

K:

Otsikko on kaikessa yksinkertaisuudessaan se mitä nykyään omassa hiljaisessa hetkessäni pyydän päivittäin. Vuolaat toiveet ja itselleni ominaiset sanaryöpyt universumin suuntaan ovat jo pitkään loistaneet poissaolollaan. Onhan minulla toki usein asiaa…

Sinulla on oikeus omaan totuuteesi

K:

Kyllä vain. Toisillakin on oikeus omaansa, mutta sinulla on silti oikeus omaasi. Aivan totta: läheskään kaikesta ei olemassa absoluuttista totuutta, mutta silti sinulla on oikeus omaan totuuteesi sinun kokemuksestasi. Ja…

10 tapaa saada alitajunta toimimaan hyväksesi

K:

Miten ihmeessä sitä kuulisi paremmin? Nimittäin sydämen ääntä, intuitiota, alitajuntaa. Olemmehan oppineet uskomaan siihen, että asioilla on oltava järkevät perustelut ja niiden on toteuduttava loogisessa järjestyksessä. Vähintäänkin “joku muu jossain”…

Rakkauskirje korona-aikaan

K:

Rakas sitkeä kanssakulkija, Ymmärrän, että et enää jaksaisi tätä. Alkaa ottaa päähän, väsyttää, ärsyttää. Et ole yksin. Samanlaisena toistuvat päivät, vapauden ja valinnanmahdollisuuksien kaventuminen saa olon tuntumaan epämääräisen kaksiulotteiselta. Uuden,…

Vihalla ois vähän asiaa

K:

Jos meillä olisi aito, hyvä suhde vihaamme, emme ottaisi niin paljon shittiä vastaan kuin mitä tänä päivänä otamme: odotukset elämän jokaisella osa-alueella ovat usein ylimitoitettuja ja kaikkeen pitäisi pystyä hymy…

Leikkien läpi elämän

K:

  Olen viime aikoina miettinyt ilon ja luovuuden merkitystä osana ihmisen kasvua. Sysäyksen tälle tekstille antoi kokemus siitä, että en oikein enää hahmota ilon roolia omassa elämässäni. Olen monen muutoksen…

Hiljaisuus virittää meidät

K:

  Suhtaudumme hiljaisuuteen vastahakoisesti. Kun olemme suorittaneet yhden päivän, kiirehtineet viikon, juosseet kuukauden, toisen, kolme, tulee ehkä mahdollisuus hetken hiljaisuudelle. Mielellään ei silloinkaan. Hiljaisuus saa meidät levottomaksi: miksei täällä kuulu…

Oletko vahva vai sittenkin vain kova?

K:

Naisten keskuudessa kuulee yleensä ennemmin tai myöhemmin puhetta siitä, miten miehet eivät kestä vahvoja naisia. Usein puhujana on ”no bullshit” -tyyppinen henkilö, josta huokuu enemmänkin kovuus kuin vahvuus. Mikä näiden…

Yksinäisyys voi olla porttisi syvään yhteyteen

K:

Auringonlasku kesäisen Kaivopuiston rannassa, ihmiset tanssivat, nauroivat ja olivat iloisia, merellinen maisema oli uskomattoman kaunis. Olin ihanassa, tärkeässä seurassa ja silti keskellä kaikkea sitä tunsin yhtäkkiä huikaisevaa yksinäisyyttä, täydellistä erillisyyttä…