NANNA: Iloisesti kesken

Toksinen henkisyys

Toksinen henkisyys

Toksinen henkisyys on ihmisyyden ohittavaa. Se on neuvoja silloin, kun niitä ei kysytä tai kaivata. Se on läsnäolon puutetta ja kauniita korulauseita. Tilannetajuttomuutta. Todellisuuden siloittelua. Se on kipukohtien peittelyä ja ohittamista. Empatian puutetta. Toksinen henkisyys on ohituskaista tärkeille varjopaikoille.  Varjopaikat…

Kaipaus

Kaipaus

Olen viime aikoina tutkiskellut aihetta nimeltä kaipaus uudesta perspektiivistä. Aiempi minä ajatteli kaipauksen kumpuavan puutteesta, ja vastauksen löytyvän sisältä, sillä “kaikki löytyy sisältäni”. Eli näin ollen en tarvinnut mitään enkä ketään ihmistasolla, sillä kaikki löytyi kätevästi minusta. Olin omavoimainen. En…

Henkinen ähky

Henkinen ähky

Henkinen ähky tulee siitä, kun etsit vastauksia ulkopuoleltasi ja unohdat kuulla itseäsi tarpeeksi. Se tulee, jos et ole tukevasti omissa saappaissasi ja joku muu pääsee täyttämään lasiasi.  Henkinen ähky tulee, jos otat vastaan liikaa totuuksia, jotka eivät ole sinun. Henkinen…

Traumakuoppa

Traumakuoppa

  Putosin traumakuoppaan. Viihdyin siellä noin kaksi viikkoa, mikä on melko pitkä aika olla niin syvässä paikassa. Kai kolkuttelin kuopan reunoja jo syksyllä kun erosin rakkaastani, mutta vasta nyt kaiken ero- ja muuttohulabaloon jälkeen oli viimein tilaa kaatua ja sukeltaa…

Psykologinen kuolema – tiedostamatta vai tiedostaen?

Psykologinen kuolema – tiedostamatta vai tiedostaen?

Elämässäni on ollut muutamia kuoleman kokemuksia. Siis sellaisia täydellisiä psykologisia kuolemia, jolloin kaikki vanha ropisee pois. Tiedostamaton psykologinen kuolema on melko kaaoottinen kokemus, joskin kaiken muuttava “lopussa kiitos seisoo”- tapahtuma. Kuoleminen voi tapahtua myös tiedostaen. Sallien tapahtua sen, joka vääjäämättä…

Kuolema

Kuolema

Vanhan ja uuden välissä on tyhjyys. Kuolema. Vanhaa ei enää ole, eikä uusi ole vielä syntynyt. Olo on hatara. En ole varma, missä on kotini ja sydämeni, paitsi minussa. En ole varma mistään, ja se saa olla niin. Antaudun. Hakeudun…

Pyhä Raivo

Pyhä Raivo

Vihan nieleminen sairastuttaa ja sulkee luukut, josta elämä virtaa sisään. Raivon rajoittaminen tekee voimattomaksi ja saa elämänvoiman valumaan lattiakaivosta alas. On pelottavaa tuntea raivoa, jos se on jäänyt vieraaksi tunteeksi. On pelottavaa olla raivonsa kanssa näkyvä. Tulla nähdyksi kokonaan. Raivo…

Tornitalo kaatuu

Tornitalo kaatuu

Pelkäsin tätä syksyä, aavistin jonkin olevan tulossa. Ja niin kävi: kun syksyn ensimmäiset kirpeät aamut koittivat, vyöryi pyörremyrsky vakaasti kyselemättä päälleni.  Kesän leppoisuus oli vain muisto, kun tunsin sisuskalujeni vapisevan ja jonkin kauan sitten sisälleni rakennetun olevan romahdusvaarassa. ”Tornitalo huojuu….

Unohdettu sisäinen lapsi

Unohdettu sisäinen lapsi

Sisäisen lapsen äärellä on hyvä olla vaiti ja kuunnella. Se säikähtää kovin helposti ja häipyy kulman taa pienimmästäkin äkkiväärästä liikkeestä. Kun tuon lapsen havaitsee lähellään, voi melkein onnitella itseään, että on päässyt lähietäisyydelle tämän harvinaisen vieraan kanssa.  Paitsi ettei se…

Häpeä

Häpeä

Häpeä on salakavala. Se osaa mennä pensaiden ja puiden taakse piiloon ja väittää ettei ketään ole paikalla. Häpeä häpeää itseään, siksi se vetää ylleen mitä eriskummallisimpia roolivaatteita. Häpeä osaa taitavasti leikkiä piilosta, sillä se on erinomainen naamioituja. Se voi hiippailla…

Varjoilla on asiaa

Varjoilla on asiaa

Mieleni poistuu paikalta herkästi. Takaovesta se livahtaa ulos ja kääriytyy puutarhan perällä olevan torkkupeiton uumeniin. Väsymys on verho, jonka takana se kai kokee olevansa suojassa. Mitä on menossa nyt? Tummat tunnot pyrkivät iholle ohuina säikeinä. Ne kietoutuvat kehooni kuin huutomerkkeinä,…

Iloisesti kesken

Iloisesti kesken

Minä olen keskeneräisyyden ammattilainen. Olen jättänyt muutamia kouluja, ihmissuhteita ja useita lauseita kesken. Ajatus on katkeillut, työt ovat pätkineet ja usein olen uuvahtanut kesken kaiken. Olen aloittanut, lopettanut ja jättänyt aloittamatta. Asiat ovat jääneet roikkumaan ja maaliviivat ylittämättä. Olen ollut…